tiistai 26. toukokuuta 2009

toukokuun kivoimmat

Oi vitsi mikä ihana kesäsade tuolla. <3___<3 Rakastan kesäsateita, ja ukkosen kumina tuo ihan oman vibansa siihen! Tää on nyt kertakaikkiaan passeli hetki päivitellä blogia - on vähän viimeaikoina päässyt repsahtamaan tämäkin homma. 8/

Enää muutama päivä lomaa ja sitten ne kesätyöt jo alkavatkin. Sinänsä olen ihan hyvillä fiiliksissä menossa töihin, mutta kyllähän toi hieman nyppii. Ei silti parane valittaa, moni kaverinikin viettää kesätyötöntä mitenmämaksanvuokran-lomaa tänä vuonna. Ja onhan tässä lomailtu jo helmikuusta lähtien. 8D Ens kerran edes kaksipäiväisiä viikonloppuja on luvassa syyskuussa, joten oon ottanut lomani loppuhetkistä nyt kaiken irti. Auringonpistoksia ja palaneita ruumiinosia löytyy, en nähtävästi ole vieläkään oppinut käyttämään sitä aurinkorasvaa.

Maanantaina pääsin kesän ekaa kertaa Korkeasaareen! Sinne on vaan päästävä joka vuosi ainakin pari riskii kertaa. Olen ehkä lievästi ärsyttävää Korkeasaari-seuraa, koska saatan jumittua helposti puoleksikin tunniksi kyttäämään niinkin jännittävää eläintä kuin laiskiaista. Laiskiaisten sielunelämään perehtyneet tietävät, että siitä näystä on vaihtelevuus kaukana. Silti muistoihini on ikiajoiksi syöpynyt, miten kerran 20 min kytättyäni odotus palkittiin: hitaasti ja antaumuksella laiskiainen hieraisi persettäään! Voi sitä onnea. *___*


Siinä meikä ja pari riskiä kokispulloa nököttävät karhun hellässä huomassa.

Lempparieläimet piti tietysti myös ikuistaa filmille. Aivan ehdoton lempparini kärsähiiri oli kaivautunut koloonsa visiittini ajaksi, mutta nämä lohduttivat:


Nenäkäärme! (Siis ihan varmasti on oikea eläintieteellinen termi tuo.....)


Mangusti tai joku. Kuva on siis tosiaan otettu lasin läpi, siksi nuo suttujutut.


Ja KAMELI. Siinä on kyllä elukka mun makuun. <3____<3

Toinen lemppariharrastukseni on ollut enemmän tai vähemmän rauhallinen tallusteleminen, laahautuminen, hilautuminen ja pomppiminen pitkin lähiseutuja mp3-soitin ja kamera tiukasti mukana. Taidan olla vähän rakastunut Sörnäinen-Kallio-hoodeihin, täältä löytyy ihan kaikkea vankiloista aina siirtolapuutarhoihin, lukemattomista sivistyneistä olutravintoloista ja kuppiloista nyt puhumattakaan! Kuvasatoa näiltä reissuilta piisaa, mutta tässä muutamia:


Oli aika sininen iltapäivä.


No se on kukka.


Sisäpihaltani. Bongatkaa hei puu! Ei tässä nyt täysin eristäytyneitä luonnosta olla.


Matonpesulaituri leppoisasti sähkövoimalan kupeessa. Tossa vieressä on vielä aivan valtava hiilikasa. Se on urbaania jos mikä! Tuolla aina hengailen, ja joskus vielä kuulkaas repäisen ja raahaan kaikki kolmea mattoa mukaani. o/


Pikkusiskoni on ninja. \,,/ Itse luotan huomattavasti jäykempään trampoliinikäyttäytymiseen.


Taidetta suoraan Hämeentien varrelta! Toi töröttävä keppi yrittää selkeästi uhmata painovoimaa.


Näiden rääkynään herään joka aamu. *__* Lokeissa on sitä jotain.


Viaton naapurin lapsi joutui kuvauksieni kohteeksi. Aikamoinen saippuakuplalaite hänellä.


Oltiin pikkusiskon kanssa kumisaappaat jalassa rannassa hyppimässä (olipa muuten vapauttavaa vetää oikein kunnon koon 43 Nokiat jalkaan!), kun aurinko päätti laskea aika näyttävällä tavalla.


Sitä samaa.


Näin urbaani on ikkunastani avautuva näkymä! Suomen lippu liehuu ja putkiremontti on vilkkaimmillaan.


Mystinen ovi. Pikainen tutkimus osoitti, että oven toiselta puolelta moni onnekas oli löytänyt itselleen yöpymispaikan.


Pyöräläjä Torkkelinmäellä.


Torkkelinmäkeä edelleen. Rakastan noita kukkia, jos mulla olisi ulkoikkunalauta niin ehdottomasti virittelisin siihen jotain!

Kuten kuvista voikin päätellä, olen joutunut akuutin pyörämanian valtaan! Kyttään muiden pyöriä kateellisena (etenkin sellaisia jopomaisia) ja haaveilen ikiomasta yksilöstä. Sillä köröttelisi niin kätevästi alle 10 minuutissa keskustaan. *___* Ties vaikka repäisisin ja ostaisinkin ylppärirahoista omani! Julkisilla liikkuminen kesähelteillä on jotenkin niin tuskaa, varsinkin aamuratikoissa ahtaanpaikankammosta kärsivänä henkilönä koen kauhunhetkiä. En varmaan pärjäisi Tokiossa hetkeäkään.

No siinä oli pari riskiä kuvaa. Huomenna pitää lähteä kohti kotia valmistelemaan ylppärijuhlia, saa nähdä kuulummeko ennen sitä vai vasta sen jälkeen. Mikäli jälkeen, niin loistavia juhlia kaikille! Itse olen aivan käsittämättömissä jännäreissä koko ajan, olen ravannut vessassa niin ahkeraan että painokin on tippunut kahdella kilolla.... En todellakaan osaa suhtautua tällaisiin asioihin rennonrempseästi, vaan vietän laatuaikaa vessanpöntön välittömässä läheisyydessä. (No tämänhän kaikki halusivat taas tietää.)

Näkemisiin!

torstai 21. toukokuuta 2009

sydänkengät



No nyt ne on mun! Metsästin niitä ympäri Helsinkiä sellaisella tarmolla, etten tiennyt edes kykeneväni moiseen. Aggressiivisesta metsästyksestä huolimatta tilanne näytti kehnolta, ja My o My'stakin olivat koot loppuneet jo ajat sitten. Olin jo vaipumassa epätoivoon, kunnes ystävällinen sielu vinkkasi mulle Fredalla sijaitsevasta Asunasta - ja siellä mua odotti viimeinen pari, juuri oikeaa kokoa. <3____<3

Taidan olla vähän rakastunut. Tekisi mieli vaan koko ajan sovitella niitä. (Nojoo, myönnän että ne on nytkin jalassa...) Ja se huumaava tuoksu! *___*

Niin että ei vielä tällä erää tarvinnut tehdä sitä teini_itsaria, terkkuja anonyymille!

perjantai 15. toukokuuta 2009

ylioppilas-Heidi !

Noniin, tänään varmistui sitten tieto, että aivan sataprosenttisen varmasti meikästä tulee ylioppilas! Juhlistin tätä ikimuistoista tapahtumaa kyhäämällä Gimpillä tämän upean graafisen esityksen ylppäriasustani:



Siinähän se. Mekko saapui eilen postissa, ja on muuten aivan täydellinen, mutta vyötäröä pitää ihan snadisti käydä ompelijalla kaventamassa. Joku kyseli tilaamisesta, enkä osaa oikein muuta sanoa kuin että luottokortilla se maksettiin ja 5 päivää tilauksen jälkeen se saapui postiin. Joten varsin mutkattomasti meni! Tonne alle tulee sitten valkoiset tyllit, ilman niitä toi helma olisi aivan lerppana ja mitäänsanomaton.

Ja mainittakoon vielä, että toi vyö ei niin kuulu mekkoon! En tykkää siitä lainkaan. Pohdin vielä, hankinko jonkun valkoisen vyön tohon itse, vai olenko ilman vyötä. Oli miten oli, tuota kamalaa kapistusta ei päälläni tulla näkemään.

Kenkiä lähden JUST nyt ostamaan, ja jos niitä ei ole enää jäljellä niin en tiedä haluanko enää elää. :---/ Joten mikäli musta ei enää kuulu, tiedätte mitä on tapahtunut.

Joten meikä suuntaan kenkäostoksille, ja sen jälkeen pääseekin koko viikonlopuksi töihin: lähden Turkuun kuvailemaan kirkkoja. 8DD Työni jaksaa aina välillä yllättää mutkin.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

puutarhoimassa

Eilen vietin koko päivän maailman säkenöivimmän henkilön kanssa - itseni. <3____<3 Tarkoitus oli mennä etsimään kenkiä ylppärijuhliin, mutta päädyinkin kasvitieteelliseen puutarhaan vaeltelemaan ja Euroihmeeseen kuuntelemaan suomipoppia.... No käyhän se niinkin.

13 sentin koroissa taittui leppoisasti matka Sörnäisistä keskustaan ja takaisin - matkaa lienee yhteensä joku 4 kilometriä. En jaksa nykyään enää käyttää julkisia, jalkaisin reippailu on niin paljon kivempaa. *__* Muutenkin Hämeentietä taivaltaessa sattuu ihan uskomattomia juttuja: eilen osakseni lankesi kuusi (!) kahvillepyyntöä, keskellä autotietä kuseva rivistö miespuolisia henkilöitä ja joku vissiin hieman humalainen nainen, joka päätti hypätä roikkumaan hiuksiini. XD Kun sain karistettua tämän takiaisen pois hiuksistani, hän halusi välttämättä tarjota bissen. No, mikäs siinä.





Naama ja muu torso eivät mahtuneet tällä kertaa samaan kuvaan. Päällä Micmacin harmaa trenssi, Biancon rakkauskengät, GT:n valkoinen peruspaita ja Saksasta raahattu second hand -hame. Ilman sukkiksia pärjäsi jo mainiosti. Ja kesä on niiiiin tullut: sain jo ekan hyttysenpuremani! Kalvakoissa säärissäni se näyttää upealta.

Muutama satunnainen otos vielä kasvitieteellisestä puutarhasta! Pitää ehdottomasti visitoida tuolla uudelleenkin, siellä oli ihan mahtavaa. Luin innoissani kasvien nimiä kuin turisti konsanaan ja tutustuinpa erääseen lintubongariinkin, jonka kanssa sitten kiikaroimme pöllöjä.











Oli kiva päivä. <3

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

päräyttävä otos

Mun on nyt aivan pakko jakaa kanssanne tämä palanen hurjaa nuoruuttani!



Vuosi oli se dramaattinen 2004 ja ikää löytyi kypsät 14 vuotta. Hiusväri ei suinkaan ollut kulahtaneen vihreä vaan RAIKAS MINTTU (näin selitin asian itselleni) ja tyyli syntyi kätevästi laittamalla kaikki kaapista löytyneet hameet päällekkäin - äitiltä pöllityt alushameet tietty päällimmäisiksi, koska niissä oli pitsiä!

Noihin aikoihin parasta oli, kun sai datata koko yön ja hakea aamuyöllä salaa jääkaapista kokista. Nukkumaan mentiin vasta kun muut kanssaeläjät alkoivat osoitella heräämisen merkkejä ja ihmetellä, mihin ne kaikki 3 litraa kokista olivat yön aikana kadonneet.
Kerran viikossa päräytettiin Helsinkiin pelaamaan tanssipeliä ja näemmä myös sovittelemaan pääkallokumisaappaita. Siinähän se nuoruus meni leppoisasti tietokoneen ruutua tuijottaen ja Nori nori noria hakaten, mutta silti en voi olla muistelematta noita aikoja kaiholla. <3___<3

Ja kappas, uggit ovat nähtävästi olleet kuuminta huutoa silloinkin!

lauantai 9. toukokuuta 2009

rakkauskengät

No terppa! Kotiuduin juuri vaahtobileistä. Nyt oon aivan litimärkä, kenkäni ovat edelleen täynnä vaahtoa ja ihan just pitäis olla hehkeänä lähdössä äitienpäivän viettoon Espooseen.

Jaan silti kanssanne tämän viime aikoina elämääni suuresti lämmittäneen näyn:



Puppeni <3_____<3 Rakastan niitä.

Lähden tonne sateeseen tarpomaan, joka on itseasiassa aika kivaa, koska nyt saan ekaa kertaa hienoimman kirsikkasateenvarjoni käyttöön. *__*

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

vappuiluasuja

Terppa! Selvisin vapusta hengissä.

Nyt väsyttää aivan mielettömästi, joten tällä kertaa vaan pikainen postaus vappuasuista. Oli ihan superkiva vappu, mutta tässä nuupahtaneessa ja puolikuntoisessa olotilassa en rupea siitä vielä satuilemaan. Sen sijaan postaan pari asu- ja pärstäkuvaa aikaväliltä torstai-lauantai.

Torstain asun kuvaamiseen oli aikaa hurjat 2 minuuttia, joten kuvanlaatu ei nyt päätä huimaa. Eikä kyllä huimaa toi sentinpaksuiselta näyttävä käsivartenikaan, aikamoinen erotiikantappaja. 8<
Eiköhän tosta kuitenkin ilmene se oleellinen, eli GT:n korallinvärinen makkarankuori, niittivyö ja ruusujuttu. Menossa mukana myös Hello Kitty -tikkuilmapallo! Niin joo ja loppuillasta kaulassa epämääräinen, alati hupeneva kasa serpentiiniä, joka lepatti varmaan kaksi metriä perässä ja onnistui jäämään kiinni niin puihin kuin ohikulkijoihinkin. <3___<3









Herkkiä hetkiä Hello Kitty -ilmapallon kanssa. Alkaa olla aikamoinen toi mun reuhka, vois vaikkapa kampaajaa jossain välissä harkita.

Lauantaina sit päällä farkkuleggarit, Saksasta ostettu paita, Micmacin rakkauslaukku ja ekaa kertaa tänä vuonna Elloksen siniset korkkarit! Taisin löytää taas koko talven kadoksissa olleen rakkauteni sinipunaiseen väriyhdistelmään. *___*



Huomenna luvassa paljon lisää kuvia! o/ Nyt meikä painuu nukkumaan, ja huomenna odotteleekin sitten iloisesti matikan koe, josta on koko ylioppilaaksi pääsemiseni kiinni. Joten toivottakaas jälleen kerran sitä onnea. 8D