tiistai 20. toukokuuta 2008

iloisia asioita

Olen viimein löytänyt kodistamme paikan, jossa voin onnistuneesti ottaa itsestäni kuvia itselaukaisinta käyttäen - ilman että pääni näyttää älyttömän pieneltä tai kengät rajautuvat kuvasta pois. Halleluja. Asukuvien ottaminen on nyt miljoonasti helpompaa, kun ei tarvi aina olla piinaamassa poikaystävää.
Taustalla erittäin keskeneräinen olohuoneemme.


Näytänpä koivekkaalta.
Toppi: GT
Housut: H&M (älkää tehkö samaa virhettä kuin mä, ja menkö ostamaan näitä H&M:n 19,90 euron housuja. lörpähtävät kaksi kokoa isommiksi 5 minuutin käytön jälkeen)
Kengät & laukku: Ellos
Vyö: Saksasta jostain ?___?
Olen ehkä hieman innostunut nyt tästä sailoriteemasta.. Sanokaa kun alkaa kyllästyttää.


Sekä asia numero kaksi, joka sai mut iloitsemaan olemassaolon ihanuudesta. Löysin VIIMEIN jo monta kuukautta etsimäni täydelliset keltaiset korkkarit. Niissä on nilkkaremmi ja kaikki. Jaksoin iloita asiasta muutaman hetken, kunnes tajusin että eihän mulla jumaliste ole rahaa niihin. Eikä tule olemaan vielä ainakaan kuukauteen. 8----D Silkkaa kidutusta.


(Random otos makkarista.)

Kolmas ilonaihe on, että meillä on viimeinkin netti kotona. o/ Voisin melkeinpä lupailla päivitystahdin parantumista nyt kun ei tarvi aina möyriä poikaystävän työpaikalle päivittelemään.

Ja vielä neljäskin ilonaihe: varasin tatuointiajan! Ei tällä erää siitä sen enempää.

Siihen ne ilonaiheet loppuivatkin: huomiseksi on miljoona koulujuttua tehtävänä, samoin pitäisi huomiseen työhaastatteluun väsätä muutamat leffa-arvostelut näytettäväksi. Sain nimittäin vielä mahdollisuuden kakkoskesätyöpaikkaan väsäämään leffa- ja levyarvosteluja nettisivuille.
Eli jos jollakulla sattuis olemaan ylimääräistä energiaa niin pliis, give it to me.

22 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

aivan ihana asu ja ihana hello kitty ilmapallo!

Anonyymi kirjoitti...

Minkäslaista tatskaa on tulossa ;D Vai?

Tiija kirjoitti...

Mulla ainakin pysyi H&M:n kahenkympin farkut oikein loistavassa kunnossa mitä istuvuuteen tulee. Ainut paha, että persauksiin (takataskun kohdille) ratkes reikä, enkä osaa korjata. :D

Jos joskus saisin keltaiset, pinkit ja siniset kenKät, ni olisin minäkin oikein iloinen.<3

Tatskakuume kasvaa aina, kun joku mainitsee että aikoo ottaa leiman. :D Mutta pidän lupaukseni ja hakkautan neljännen vasta muutaman vuoden kuluttua.

Silja kirjoitti...

Voi jessus että näyttää ihanalta kodilta!

HEIDI kirjoitti...

Anonyymi: Kiitos! Toivotaan että ilmapallo pysyy hengissä vielä pitkään. :>

Anonyymi: Oon niin salamyhkäinen etten kerro kellekään ennenkuin se löytyy nilkasta. (no nyt lipsautin jo että mihin se tulee 8D)

tiija: Farkuista mulla ei ole kokemusta, mutta noi on kai jonkunsortin stretch-housut.
Itse olen aivan samoilla linjoilla! Siniset korkkarit löytyy jo, mutta keltaisia ja pinkkejä himoan.
Oho, neljäs jo! Itselläni on tällä hetkellä just neljä tatskaa suunnitteilla, saa nähdä tuleeko enemmänkin joskus.

silja: Kiitti! Parhaani mukaan oon tätä yrittänyt ojennukseen laittaa. Joka on muuten melkoisen hankalaa, kun kaikki rahat menee kenkiin. ;<

MouMou kirjoitti...

Wow! Laukku ja toppi korostavat söpösti toisiaan.:) Sinulle kyllä sopivat sekä kirkkaat värit että se koko musta!<3

vippe kirjoitti...

Mä ainakin tyksin sun seiloriasuista :)

Anonyymi kirjoitti...

Ohhoh näytät ihan jättiläismäiseltä avaruusseilorilta =O Tutkailet selvästi tota kassiakin ihan kuin se olis joku mielenkiintoinen tuntematon esine vieraalla planeetalla ^^ Ja hieno televisio muutes : )

Poff kirjoitti...

Kivan näkönen makuuhuone! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiva blogi sulla! <:
Hei, miten sulla on noin kapea vyötärö, mutta silti muotoja? :o Älyttömän laiha olet, luonnostaan, vai ootko jollain nälkäkuurilla?

HEIDI kirjoitti...

moumou: Musta tukka on vähän semmonen että about kaikki värit näyttää hyvältä. :>
Paitsi beige on mun päällä kyllä jotain melko järkyttävää.

vippe: Hyvä kuulla!

anonyymi: En enää ikinä pyydä sua kommentoimaan tänne. ;<<

poff: Kiitos. :>

anonyymi: No nälkäkuurilla en ainakaa oo. 8D Kyllähän sitä voi ihminen ruokaa syödä niin paljon kuin jaksaa - eri juttu on sit nää sipsit ja mäkkärit, joita koitankin parhaani mukaan vältellä. Tosin viikonloppusin menee vähän mitä sattuu. Eli suht terveellinen ruokavalio ja tietty perimä kans.
(No tulipa sepostus.)

Anonyymi kirjoitti...

Sullahan oli eilen jo ne keltaset korkkarit jalassa koulussa? :D

Anonyymi kirjoitti...

Onko noi hm:n housut sellaist hieman liukasta/kiiltävää kangasta? Itse nimittäin ostin saman verran maksavat ja tosiaankin venyväy ihan järkyttävän isoiksi! Niin kauan pysyivät kyllä aisoissa kun niitä sovitti.

Anonyymi kirjoitti...

Keltaiset korkkarit nilkkaremmillä saa Haloselta!

http://www.halonen.net/main.site?action=siteupdate/view&id=31

Anonyymi kirjoitti...

Mielettömän hieno asu! :)

HEIDI kirjoitti...

anonyymi: Joo mä sain ne. <3___<3

anonyymi: Justiinsa sellasta! Surkeimmat ikinä. Muuten ei oo liiemmin H&M:n tuotteista ollut valittamista, mut näistä tekis mieli kyllä sanoa pari valittua sanaa.

anonyymi: Siistit noikin (tosin korko on vähän turhan pötikkä mun makuun), mutta sain jo omani! Kiitti silti vinkistä. :>

eva: Kiittikiitti!

Nea E. kirjoitti...

Tosi kiva asu :)

Anonyymi kirjoitti...

Tatska! Rajua.. tosin jotenkin sä oot aika tatuointityyppi. Tajusitko? Luultavasi et... :)
Söpö asu. (milloin ne koivet loppuu?? :))

The Freelancer's FashionBlog kirjoitti...

kiva asu! Missä käyt ottaa tatuointisi?

HEIDI kirjoitti...

mnea: Kiitti!

enskumuisku: Saa luvan näyttää se tatuointi ihan perkeleen hyvältä, sen verran kallis on. ;/

Mun koivet on tossa kuvassa kyllä jotain aika käsittömätöntä.. Voin vakuuttaa ettei ne oikeesti tommoset oo!

the freelancer's fashionblog: Meen tonne Blue Dragoniin ihan siksi, että niitten kotisivut vaikutti parhailta. Onko kokemuksia kyseisestä paikasta?

The Freelancer's FashionBlog kirjoitti...

Kaveri on käynny siellä ottaa hienon pinup tytön. Itse käyn aina Legacyssa.
(blogger temppuili äsken joten tuleekohan tämä kommentti nyt kahteen kertaan...)

NIINA kirjoitti...

raaagh, tiiäkkö, oon aina vihannu sitä että et osaa sanoa suoraan asioista ja feidaat tapaamiset ja sovitut asiat. 8D olisit vaa sanonu heti et haluut ottaa ammattilaisel tatuointis. ja monet muut kerrat ku sanot et olis kiva nähdä, ni joko sä et tarkota sitä tai muuten vaan tykkäät aina feidata tapaamiset keksimällä typeriä tekosyitä ja jätät vastaamatta viesteihin. oli pakko sanoa nyt vaan suoraan jos siit ei sulle oo kukaa muu koskaan sanonu. mua kohtaan ainaki oot noin toiminu.