keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

onnenpäivät

Tänään mulla oli Pukeutumiskriisi. Mikään ei näyttänyt eikä tuntunut hyvältä päällä, ja jos näyttikin, niin sain kerta toisensa jälkeen todeta että asu ei ollut töihin sovelias. Vaikka meillä ei mitään tiukkaa pukeutumiskoodia olekaan, niin hameen olisi mielellään oltava about polvipituinen ja kaula-aukon siveellinen. Tissien vilauttelu ei ole mielipuuhaani, mutta lyhyiden hameiden ystävänä pukeutuminen on viimeaikoina ollut tuskaista.

Lopulta löysin kumminkin päälle jotain siedettävää. Valaistus ei enää tähän aikaan illasta ole paras mahdollinen, mutta matchaa aika hyvin asun väreihin:


Hame: GT
Erotiikantappaja body: GT
Kengät: Ellos
Vyö: New Yorker
Huivi: Second hand

Tänään onnistuin onkimaan jostain 11 euroa (okei palautin valtavan kaljatölkkivuoren) ja kipitin kohti alennusmyyntejä.


Dinskosta 6 e, alkuperäinen hinta 55 e. Siis mikä löytö! Hetki jona bongasin nämä hyllystä lötköttämästä ballerinavuoren alta oli suorastaan spirituaalinen. Tulevat olemaan ihan täydelliset syksyllä. <3____<3


Gina Tricot, 5 e. Tätä ei juurikaan voisi kutsua mun tyyliseksi, mutta viiden euron hinta suorastaan pakotti kokeilemaan uusia juttuja.
On muuten äärimmäisen epäedustava kuva. Multa löytyy sama myös pallollisena. Niin hyvä perusvaate, helposti yhdisteltävissä ja mukavan rento päällä.

Viimepäivät ovat olleet vähän turhan jännittäviä. Kun viimeinkin sain aikaiseksi ruveta ostamaan Provinssi-lippua, sain huomata että kaikki oli jo loppuunmyyty. Selasin hädissäni huuto.nettiä, mutta 300 euron liput eivät innostaneet. Olin jo vaipumassa masennuksen syövereihin, kunnes pomoni yhtäkkiä heitti että "Heidi sähän voisit mennä provinssiin firman piikkiin! me maksetaan sun liput, matkat ja majoitukset!" Siis mitään noin kaunista en ole eläessäni kuullut. *___* Eli nytpä meikäläinen matkaa Provinssiin täysin ilmaiseksi. Jumala on sittenkin olemassa.

Huomenna joku pieni juttu Provinssiin valmistautumisesta ja perjantaiaamuna kohti Seinäjokea. o/ En vaan tajua miten jotkut toitoittaa että "mukaan ehdottomasti tikapuut, narua, jeesusteippiä, laastareita ja palosammutin!" Mulla ei ole koskaan ollut mukana edes makuupussia ja hyvin on pärjätty! Tosin tää "hyvin" ei välttämättä tarkoita sitä että kovin auvoisaa olisi ollut.

24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No sullahan kävi hyvä tuuri! Itse olen myös päässyt monille festareille ja keikoille entisen toimittajantyöni puolesta. Ja kaikki lysti tietysti ilmaiseksi:) Ja mikä parasta, pääsi haastattelemaan kaikki kuumat rokkistarat:D
Tuli tässä mieleen, uskaltaisitkos julkaista poikaystäväsi kuvan? Jotenkin häiritsee kun ei ole mitään hajua ulkonäöstä, ja kuitenkin hän tulee toisinaan postauksissasi mainituksi. Joo... tiedän... olen niin perkuleen utelias ihminen ettei mitään rajaa:D

Tiija kirjoitti...

Oot kyllä ihan törkeen kaunis ja laiha! :)

Hieman hyvä tuuri provinssin kanssa! :o Sulla taitaa tosiaan olla oikein unelmien kesätyö.. :D

Anonyymi kirjoitti...

Wow the skirt is awesome! Really a great look!

Me kirjoitti...

Wonderful!

MouMou kirjoitti...

Ilmaiseksi Proveen?!:D Voi lucky you! Olen niin kateellinen!:)

Anonyymi kirjoitti...

:D no ajoissapa kävit lippuja ostelemaan.

Wendy kirjoitti...

Ihan lievästi kateellinen oon tosta provinssiin pääsystä! Ite olisin kans kovasti halunnu, muttei onnistunu tänä vuonna:(

Anonyymi kirjoitti...

Ihana tyyli sulla:D!! Varsinki se meri tyyli!

Anonyymi kirjoitti...

Oih olen niiiiin kade Provinssiin pääsystäsi! Samoin kävi mulla lippujen oston kanssa... Oletko siis lehdessä töissä? -mk

tiu kirjoitti...

Mulla kävi vähän sama juttu provinssi lipun kanssa. Tosin sain huudettua 120e la-su lipun, ja majoitukset sun muut saan kyllä ihan itse maksaa. Mä ootan sitä päivää ku mäkkäri tarjoaisi työntekijöilleen tollasta :D

Anonyymi kirjoitti...

Missä sä niinkun oot töissä jos tommosta on!!!!???? :D

Anonyymi kirjoitti...

Sun pomo on kyllä loistotyyppi! Onnea sulle ja muista postata sitten että miten meni.. :)
MAUUUKU miten suloiset korkkarit! Tahhtoo! Tosi hieno siitä asusta lopulta tuli :)
Oot sä kyllä aika tyyliniekka! <3

Anonyymi kirjoitti...

Dinsko on taivas alekenkien suhteen. Olen löytänyt sieltä jo kahdet kengät alle kympillä, alkuperäinen hinta ollut 25-40 euron luokkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Multa löytyy samanlaiset kengät! Ostin viime kesänä kympillä :)

Mirell kirjoitti...

Leuka tipahti tätä lukiessa kahdesti maahan:

1) KENGÄT. 6 euroa? :-O
2) ILMAISEKSI _LOPPUUNMYYTYYN_ PROVINSSIIN?!?! Meikä on itkenyt viimeiset kaksi päivää, kun ei ole saanut lippuja :(

Ei mutta, pidä oikeasti superhauskaa siellä ja apuaaaaa :D

Peippo kirjoitti...

Vitsit mikä tuuri tuon Provinssin kanssa. :D On sulla reilu pomo.

Aiheutat mulle pahemman luokan kenkäostelukuumeen, kun tunnut joka viikko löytävän uudet, hienot kengät. Ja vielä alennuksista! Oikeasti. x)

Anonyymi kirjoitti...

Missä olet töissä :)?

vippe kirjoitti...

Vähänkö sulla käy tuuri! Ensin kengät ja sit tollanen pomo!! Hei et viittis heittää sitä sun onnee vähän tähänkin suuntaan :D

Anonyymi kirjoitti...

Törkeen hienot vaatteet :) Sopii sun kropalles vielä tosi hyvin! Ja mikä säkä sulla oli käyny, ite haaveilin provinssista, mutta saamattomana en niitä lippuja hankkinut ja nyt kyrsii.

Anonyymi kirjoitti...

Pyytelit tuossa joskus aiemmin lukijoita ilmottamaan jos lukevat blogiasi, joten minäpä nyt ilmoitan! :D Ah, rakastan _jokaista_ nähtyä vaatekappalettasi, RAKASTAN SILMIÄSI ja rakastan kirjoitustyyliäsi - sopivan sarkastista ja itseironista, mutta silti asiallista ja hyvän maun rajoissa pysyvää. Ja ps. olen kateellinen koska pääsit provinssiiiiin :(

Anonyymi kirjoitti...

Miten voit saada huivin näyttämään noin hyvältä? Mulla on upeita huiveja mutta aina kun yritän laittaa sellasen kaulaani näytän ihan idiootilta :(

Anonyymi kirjoitti...

kuvaa taas sun kaikki kenkäs :)

-SL kirjoitti...

Upea asu ja ihana löytö!

Kingsley kirjoitti...

Upea hame!