torstai 31. heinäkuuta 2008

saksa pt 1/2

Hengissä ollaan! Tosin kotiutuminen tapahtui jo muutama päivä sitten, mutta sen jälkeen en ole jaksanut laittaa tikkua ristiin minkään asian eteen. Valitettavasti en voi syyttää laiskuudestani jetlagia, joten eiköhän tässä ole jälleen kerran kyseessä vain yleinen vetelyys.

Koska oon ihan älyttömän huono kirjoittamaan matkakertomuksia, ja kerrottavaa olisi niin paljon etten tiedä edes mistä aloittaa, lätkin vaan tähän kuvia kuvateksteineen, jotenkuten kronologisessa järjestyksessä.

Ja joo, tapitan tiukasti varpaisiini lähes kaikissa kuvissa. En vaan osaa olla kuvissa, varsinkaan kun 50 japanilaista turistia parveilee ympärillä. Jumaliste muuten niitä japanilaisia... Tuleeko ne matkalla elämyksen itsensä vuoksi, vai pelkästään tavoitteenaan ottaa kuva jokaisesta maailman nähtävyydestä? 8--D


Riikan lentokentällä pirteänä ja meikittömänä kello kuus aamulla. Viisi tuntia piti siellä odotella, tosin ne menivät leppoisasti lentoaseman vessanpyntyn reunaa lämmitellen. Ei ihan sopinut mahalleni riikalainen herkkusienipizza.


Saavuimme hostelliimme (A&O Mitte Ostbahnhof), joka oli ujeltavista italialaisista jalkapallohuligaaneista huolimatta tosi jees. 15 euroa per yö ja aamiaiset päälle, ei paha. (Kuva on otettu toisena aamuna, huomatkaa Rikun huolellisesti peittelemät sängyt...)


Ekana päivänä löydettiin heti Alexanderplatzin läheisyydestä Alexa-niminen kauppakeskus...


Josta löytyi ihan tuhottomasti kauppoja, mm. Pimkie, H&M, Bianco, Colosseum sekä kymmeniä kenkäkauppoja, joiden nimeä en kykene muistamaan. Järjen valo sammui, kun huomasin -90 prossan alennukset.


Eläintarhassa oli myös käytävä. Tykkään Berliinin metroasemista.


Näin pandan!


Ja olin iloinen.


Potsdamer Platz oli yksi lempparipaikoista, varsinkin öisin. Käytiin 3D-leffassa, joka oli autuas kokemus siihen asti, kunnes joku lähistöllä istuva henkilö päätti että nyt piereskellään oikein antaumuksella koko loppuleffan ajan. Aika hyvin pidin pokkani, oon ihan ylpee.


Sony Centerin katto oli aika siisti.


Innokkaina turisteina kävelimme koko Tiergartenin läpi.


Perse hiessähän siellä taivallettiin, mutta päästiinpä näkemään Siegessäule ja käymään sen huipulla. Voi sitä japanilaisten turistien määrää...


Vikana päivänä matkasimme Gneisenaustrasselle etsimään Colours-nimistä second hand -kauppaa.


Joka löytyikin muutaman eksymisen jälkeen.


Kukkakuosia oli kovasti tarjolla, ja löysinpä viimein unelmieni kukkahameen.


Kenkiäkin löytyi.


Mehringsdammilla ihastuin värikkääseen katukuvaan. Miksei Suomessa oo tämmöstä?


Ruokapuoli hoitui kätevästi, kun löysimme (surullista kyllä) überhalvan snägärin. Oikeastaan taisin elää noilla 70 sentin ranskiksilla. Kulinaariset nautinnot jäivät melko vähäisiksi, mutta käytin rahani mielummin mm. kenkiin, joita kerääntyikin aika kunnioitettava kasa.


Vikana päivänä alkoivat puhtaat vaatteet olla vähän kiven alla, joten tyydyin näyttämään koko päivän housuttomalta. Oli mulla tossa minishortsit alla, mutta muutamat vanhat leidit katsoivat paljaita koipiani paheksuvin katsein.


Järkyttävä toljotus-kuva ja mikä on toi tukka, mutta tässä näkyvät mun PISAMAT. Mulla ei varmaan koskaan ole ollut pisamia, joten tää on ihan uus juttu mulle. Keski-Euroopan aurinko sai myös aikaan sen, että ensimmäistä kertaa vuosikausiin mulla on pientä rusketusta pinnassa. o/ Ai että ku oonki ruskee.

Oliskohan siinä tarpeeksi kuvia?

***

Kirjoitin tän entryn jo viime yönä, mutta nähtävästi unohdin julkaista sen... Illalla tulee vielä toinen postaus, jossa nähtävävillä sit niitä ostoksia + uusi tukkani, joka koki melko radiaalin (ja kalliin) muutoksen.

Ainiin hei, Ankkarockihan alkaa jo huomenna. Muita tulossa? Itse meen sinne tekemään lehtijuttua, joten semitöissä ollaan. Mutta eiköhän siellä ehdi muutaman oluen maistaa...

37 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taisi olla kivaa Saksassa :-) Odottelen innolla uutta hiustyyliäsi :--D

Emma kirjoitti...

Kiva kuulla sinustakin :--) näytti olleen kiva reissu!

Anonyymi kirjoitti...

Sait mut kyllä nyt haaveilemaan reissusta Saksaan :O

Anonyymi kirjoitti...

eka kerta kun eksyin blogiisi, mutta ihastuin kyllä heti! vaikutat mitä viehättävimmältä persoonalta, olet tosi kaunis ja mitkä jalat Ö____Ö plus tyylitaju plus kaikki, oijj (: ja lukaisin tyylimenneisyytesi, loistavaa!

bohemian kirjoitti...

Näyttää kyllä ihan shoppailuparatiisilta! (: Ihania kuvia.

Anonyymi kirjoitti...

Juuri tälläiset runsaasti kuvia sisältävät postaukset iskee aina :-)

Anonyymi kirjoitti...

Olen lukenut blogiasi jo jonkin aikaa ja vihdoin kommentoin. ;) Tämä oli ihana postaus, enkä malta odottaa postausta löydöistäsi!

eimie kirjoitti...

-90%! tahtoo kans..

oon menossa ankkaan. tosin vaan sunnuntaina.

Anonyymi kirjoitti...

hehee oltiin saksassa samoihin aikoihin ja jopa bongasin teidät siellä jossain metroasemalla :--D
jep, huomenna ankkaan, toivottavasti sääennusteet eivät pidä paikkaansa ainakaan sunnuntaille...

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, oot taas täällä.
Itsekin oon ollut Saksassa, viime kesänä nimittäin, oli aika hauska reissu, muttei siitä sen enempää... Ootan innolla näkeväni ostoksesi ;)

Tinka kirjoitti...

Taisi olla mahtava reissu, ihania kuvia! Täälläkin muuten odotellaan hiusmuutostasi =)

eliisas kirjoitti...

Uuh mikä vaatetaivas! Hiuslookia täälläkin odotellaan innolla :)

Anonyymi kirjoitti...

varmasti ollu kiva reissu:) minäkin niitä ostoksia odottelen;)

MouMou kirjoitti...

Uuh, ihania kuvia!<3 LISÄÄ!:D

Asta kirjoitti...

oi, odotinkin jo postausta Berliinin reissusta! Pitäis minunkin lähteä joskus käymään kunnolla Berliinissä, oon ollut vain kerran. Muualla Saksassa sitten siitäkin edestä...
Odotan jo ostoksia!! :)

vippe kirjoitti...

Vaikutti kivalta matkalta!! Ja todella siistin näköinen hostelli 15eurolla! :O Ja pandat on niin söpöjä <3 Ja ja ja, mitä piti vielä sanoa noista kuvista?! Niin, mulle tuli pisamia Riikassa ei ainoastaan kasvoihin vaan myös sääriin, reisiin ja erityisesti pohkeisiin! Siis mitä tämä oikein on?!?!? :D

Annukka kirjoitti...

Kenkäkaupassa mahtoi olla kivaa shopata? ;D

HEIDI kirjoitti...

anonyymi: No oli! Kantsiiki odottaa. ;---)

emma: Oli totisesti!

hannah: Nonii, vaikuttaa siltä et my job here is done. o/

niina: En tiedä onko loistava ihan oikea sana kuvailemaan mun tyylimenneisyyttäni, mut kiitos. :D

bohemian: Se oli! Saksalaiset tosiaan ymmärtää alennusmyyntien päälle.

noora: Oon samaa mieltä.

tiny: Jee, kiitos kommentista. :> Kiva jos tykkäät.

eimie: Tuu moikkaa jos näet mua/uskallat! :D

anonyymi: No aika tsägä jos onnistuit mut Berliiin kokoisesta kaupungista bongaamaan! Joo aika huonolta näyttää sääennuste, pitänee luuhata jossai kaljateltassa...

meri: Saksa on niin kiva paikka. Jos ens vuonna malttais lähteä johonki muuallekin...

tinka: Totisesti oli. Otan kuvaa heti kun jaksan laittaa tätä vähän edustavampaan kuntoon.

suna: Vaatetaivas indeed. Ja erityisesti kenkätaivas.

anonyymi: Viskasin fiksuna tyttönä kaikki vaatteet pesukoneeseen, joten hetken saat vielä odotella. 8D

moumou: Vai lisää! Kaikkea sitä kuulee. :DD

eliiina: Missä päin Saksaa oot ollut? Kiinnostais visiteerata muitakin kaupunkeja kuin aina tota Berliiniä.

vippe: Mulla tuli sentään vaan tohon nenäalueelle. Ei sillä, jalkapisamat vois olla aika söpöjä.

jenkki: Mä olin taivaissa. Poikaystäväni ei niinkään.. Onneksi kenkäkaupoissa oli reilusti sohvia joilla poikaystävät voivat kärttyisen näköisinä istuskella. :D

Anonyymi kirjoitti...

Oot ihan varmaan ottanut pidennykset tai blondannut! (tuskin kyllä ainakaan jälkimmäinen...??):D Äkkiä postaus jotta päästään näkemään ne:)

HEIDI kirjoitti...

anonyymi: Toinen tärppäs! :D

Anonyymi kirjoitti...

äkkiä kuvaa uudesta tukasta!

Anonyymi kirjoitti...

itken tuskissani - kuinka kaikki bloggaajat ovat käyneet ulkomailla ? voisinko olla enää kateellisempi ?

hei ja ostoksia kai tulossa kehiin ? etenkin se kunnioitettava kenkäkasa ;D

Anonyymi kirjoitti...

Sun blogi on vaan kertakaikkiaan niin mielettömän hyvä! Jatka samaan malliin:>

Christina kirjoitti...

Huh, -90% kuulostaa aika pyörryttävältä. Niissä tarjouksissa olisi minulta mennyt plasmat sekaisin kerran jos toisenkin. :D

estrella kirjoitti...

It looks like you've had a great vacation!! And lovely sandals, I want a pair like that... as always!! ;)

aino.t kirjoitti...

Kiva että reissusi onnistui.(:

May kirjoitti...

15 euroa per yö? Ja hotelli näyttääkin vielä ihan siistiltä!

Jonna kirjoitti...

-90% ?!!! Aaaaaah! Voi hemmetti, että olisin seonnut tuollaisessa paratiisissa:) Tosi kivoja kuvia! Olet taas ollut järkyttävä tyylikäs:)

Mirka kirjoitti...

Berliinin metroasemien seinät ovat tosiaan parhaimmillaan tosi hienoja! Valokuvasin niitä aikoinani itsekin innoissani. :)

Sanni kirjoitti...

odotan jo innolla kuvaa uusista hiuksistasi :---)

Anonyymi kirjoitti...

No,joko??:)

pina kirjoitti...

kiva reissu varmasti!
aijaijai, hirveesti kauppoja :D

Anonyymi kirjoitti...

Missä helvetissä se postaus viipyy

Anonyymi kirjoitti...

Sä kirjotat NIIIIIIIIIIIIIIN hauskasti :DDD!!!! Toi "nyt piereskellään oikein antaumuksella koko loppuleffan ajan" ja "perse hiessä" aiheuttivat pientä repeilyä :'D <3 oli varmasti kiva reissu. IHANAA, että olet back! oli jo havaittavissa pieniä vieroitusoireita...

Anonyymi kirjoitti...

eikä vähän näyttää shoppausparatiisiltä :D en kestä oottaa tuleeks se postaus kohta ? :D pakko nähä ostokset ja uudet hiukset !! :DD

Unknown kirjoitti...

Mitäh -90 prosenttia?? Jos suomeski olis tollasia aleja niin olisin oikeesti onnellinen!:)
Kivoja kuvia!

miukku kirjoitti...

ahhh mikä kenkäliike!!!