sunnuntai 24. elokuuta 2008

paluu juurille

Eilen jätimme rakkaan Helsingin ja lähdimme Espoon rämeikköihin seikkailemaan, määränpäänä isäpuoleni synttärit. Oli kiva käydä pitkästä aikaa kotona, mutta siellä peltojen keskellä rämpiessäni huomasin että kaupungistuminen on alkanut tehdä työtään entisessä Espoon flikassakin. :---/ Matkan varrella tuli vastaan niinkin eksoottinen ja vaarallinen eläin kuin päästäinen. Meinasin pissata housuuni. Myös ötökät aiheuttivat suurta hämmästystä.

Asuvalinta oli tuskainen. Ylitin kuitenkin itseni, ja krapulahirviöstä kuoriutui alle tunnissa viehkeä nuori neito, josta vanhemmatkin voivat olla ylpeitä. Tai jotain sinne päin.



Hame: Second hand (Saksa)
Toppi (oikeasti mekko): Thaimaa
Laukku: Thaimaa
Kengät: Saksa

Tukkaa yritin kyhätä nutturalle, mut eihän sitä mitään tullut. Miten laitetaan pitkä ja painava tukka nutturalle, ja ennenkaikkea: miten se saadaan pysymään siellä? Lopulta päädyin sivuponnariin, jota sitäkin kyhäsin varmaan puoli tuntia. Kyllä tää tästä. En vaan oo tottunu tällaiseen tukkamäärään, kun oma tukkani on about pikkurillin paksuinen.


Tuolla peltojen keskellä meikäläinen vielä puoli vuotta sitten asusteli. Melko eeppistä.

Nyt oliskin sit taas sata juttua tehtävänä. Miten ihanaa.

P.S. Huomasitteko! Ei yhtäkään <3___<3-hymiötä!

24 kommenttia:

Astrid kirjoitti...

Ihanaa maalaisromantiikkaa! Näytät kuin suoraan vanhasta Suomi-filmistä ulos astuneelta ^^

MouMou kirjoitti...

Suloinen asu!<3 Vihaan ötököitä, hyi että!:S Haluatko muuten päivittää linkkilistaasi uuden blogini osoitteen?:)

Anonyymi kirjoitti...

espoon rämeikköihin? hahaa, tietäisitpä missä minä asun ;) ja voi että, asu on tosi upea!

Sara kirjoitti...

Näytät kauniilta, asusi sopii oikein hyvin tuonne luonnonhelmaan! :D Mutta hei.. jos Espoo on mielestäni korvessa - et tosiaan halua tietää minun asuinpaikastani mitään :D

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana asu :)

Anonyymi kirjoitti...

murr, sinun piti kertoa mikä ihme on möyheyttänyt hiuksesi!

Anonyymi kirjoitti...

Tukka näyttää oikeeen kivalta! :) näytät niin herkältä tuossa asussa!

Anonyymi kirjoitti...

mutta eihän ole paksun tukan voittanutta ?

Anonyymi kirjoitti...

Ihan uteliaisuudesta kysyisin, että missäs päin Espoota? Asun meinaan Espoon tuonlaisissa maisemissa itsekin.

Marika kirjoitti...

Tuo hame on kyllä aivan upea. Ja hiukset näyttävät myös todella ihanilta. :) Kaipaan niin omia pidennyksiäni..

Anonyymi kirjoitti...

Vastaus nutturaongelmaan on ponnari + läjäpäin pinnejä, joilla hiukset sykerretään ponnarin ympäri vaikka väkisin. Lopuksi suihkutetaan tonneittain hiuskiinnettä koko komeuden päälle ja kohennetaan parin tunnin välein.

Vähääkään kasvaneiden pidennysten kanssa suurempi kriisi onkin saada sinetit tai teipit pysymään piilossa, kun hiukset on vedetty kiinni. Mutta on tämä silti kaiken vaivan arvoista. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hih. Itsekin asustelen tuollaisella pellolla, pohjois-Espoon ihmeellisessä ihmemaassa.
Hameesi on hurjan kaunis!

Unknown kirjoitti...

Voi vieteri kun on hieno asu!Ja juu espoo ei todellakaan oo korvessa,mutta tää kaupunki missä mä asun on korvessa ,vaikka tää onki kaupunki,mutta kun helsinkiin kestää junalla sellanen viis tuntia niin se on mulle liikaa vaikka olisi mikä kaupunki :DD

Anonyymi kirjoitti...

mits korkkarijuoksu meni?

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaihanaihana asu! Mun mielestä on just parasta kun käytät <3___<3 hymiöö! Aina jos nään tollasen jossain niin mulle tulee mieleen sut :D

Siru kirjoitti...

:_D Espoo on maaseutua? Kidding me?

juliet xxx

Anonyymi kirjoitti...

KAUNOKAINEN!!!!!!!!! :)) <3 <3

pina kirjoitti...

ihana asu :)

Herttainen kirjoitti...

Jotkut ei oo tainneet Leppävaaraa tai Tapiolaa pidemmällä käydä. Kyllä sieltä Espoostakin löytyy ihan korpea! Eikä tarvitse edes mennä Nuuksion kansallispuistoon asti...

Mutta sepä Espoossa just onkin kivaa, kun on sekä kaupunki että luonto niin lähellä.

Anonyymi kirjoitti...

Heh, espoo ei ole rämeikköä nähnytkään..;)

-SL kirjoitti...

Ihana asu vau!

Anonyymi kirjoitti...

herttainen: Oon ihan samaa mieltä. Asun Espoossa ihan Tapiolan vieressä joten on aika kaupunkimaista, mutta toki Espoosta löytyy metsää vaikka milllä mitalla. Kaveri asuu paikassa joka on ihan landea :D Monta kilometriä bussipysäkille, ja bussi saattaa joutua odottelemaan monta tuntia :DD Ja kyseessä on siis espoo...

HEIDI kirjoitti...

piia: Saunalahdessa. o/

anonyymi: Emmä ollut paikalla ollenkaan, kun piti tonne synttäreille mennä. 8<

anonyymi: Nimenomaan! Tonne, missä mä ennen asuin, kulki tasan yksi bussi ja sekin puolentoista tunnin välein.. Ja matkaa bussipysäkille melkein 3 kilsaa.

MK kirjoitti...

Ihastuttava tuo hame, sopii sinulle ihan täydellisesti!