maanantai 4. elokuuta 2008

saksa pt 1.5/2


Koska kenkiä ei koskaan voi olla liikaa.


Nämä ostin kenkäkaupasta, jonka nimeä en kykene muistamaan. Kyse oli kuitenkin jonkinnäköisestä itsepalvelukenkämarketista, jossa kengät joutuu itse kaivelemaan valtavista kenkälaatikkokasoista. Kyse oli mun kohdalla kyllä kaikesta muusta kuin joutumisesta: kahlasin laatikkokasoissa ekstaasin vallassa. Vaivanpalkaksi saa laadukkaita kenkiä uskomattomaan hintaan. Nämä olivat 10 e.


5 e paikallisesta kenkäkaupasta, joka saattaisi hyvin vastata meidän Dinskoamme. Voisko näitä nyt sitten kutsua helmiäisenvihreiksi? Oon ihan ulalla näiden värien kanssa. En edes tiedä mikä on pastelliväri..


Samaisesta kaupasta kuin ylläolevat. Jos mä suunnittelisin kengät, ne olisivat hyvinkin paljon tännäköiset. Ai vitsi miten rakastan näitä. Yritin murjoa kolmekasia jalkaani jo ekana päivänä, mutta onneksi en ostanut. Juuri ennen lähtöä kävin vilkaisemassa, ja eiköhän näitä ollut saapunut paikalle koossa kolmeysi. <3___<3 Siinä ei kaukaa tarvinnut miettiä ostaako vai ei. Hinta 15 e


Nämä ostin paikallisesta halpahallista, C&A:sta. Vaikka hintaa oli 10 e, nämä ovat itseasiassa parhaat kengät jotka mulla on koskaan ollut. (Okei ja toiset on ne 110 euron Biancot, mutta ei niitä uskalla edes käyttää.) Näissä on biletetty 24 tuntia putkeen ja sen jälkeen kävelty 7 kilsaa ilman kivun häivääkään. Muutenkin on sellainen fiilis kuin ei ois kenkiä jalassa lainkaan. Parhaat baarikengät ikinä.


Innostuinhan mäkin viimeinkin siitä käärmeennahkakuosista. Nämäkin on sieltä itsepalvelukenkäkaupasta, hinta 10 e.


Nää oli oikeastaan pakko-ostos. Varpaani tuoksuivat aika vahvasti rämmittyäni 30 asteen helteessä H&M:n muoviballeriinoissa... Näissä kipsuttelin loppureissun ajan, ja ovat kyllä jaloille jotain niin luksusta. Paikalliselta torilta, hinta taas sen 10 e. Taidan pikkuhiljaa alkaa innostua niiteistäkin. *___*

Melkein kaikissa näemmä vielä viehkeästi hintalaput pohjissa.

43 kommenttia:

Sofia kirjoitti...

Voin kuule kertoa että luin tätä postausta suu auki ja kieli poskella. Ihania JOKAINEN PARI! <3___<3

Anonyymi kirjoitti...

*kuola valuu suupieltä pitkin*
Arvasin, että oli "pelkkää kenkää" -postaus tulossa, ja kyllä tätä kannatti odottaa! Uudet hiuksesi ovat myös ihanat!

vippe kirjoitti...

Täällä myös yksi kuolapelle! Kelpais kyllä mullekin :) Ihania kenkiä, ja mihin hintaan!

Mirka kirjoitti...

On kyllä upeita kenkiä, ei voi muuta visertää!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania kenkiä!!!!!

Olen itsekin lähdössä Berliiniin tässä parin viikon päästä ja alkoi kyllä matkakuume nousta noiden kuvien ansiosta :)

Missäköhän päin Berliiniä nämä kenkäkaupat mahtavat sijaita? Varsinkin tuo "itsepalvelukenkämarket" kuulostaa vierailun arvoiselta! :)

Christina kirjoitti...

Oi, ihan mielettömiä kenkiä. :O

Minäkin tahdon kaivelemaan kenkiä laatikkokasoista. Nyt heti.

eliisas kirjoitti...

Ei helvetti! :)

Lena kirjoitti...

Noi kengät, noi kaikki kengät, voin kyllä sanoa että olen kateellinen:D muutenkin miten ihmeessä löydät aina niin halvalla hyviä kenkiä, kerro salaisuutesi :)

anna kirjoitti...

ei oo todellista! olinkin kuullu että berliinissä on ihan jumalattoman halpoja kenkiä ja hienoja vielä, tää todistaa sen väitteen paikkansapitävyyden :) pakko kai sinne olis lähtee joku viikonloppu...

Anonyymi kirjoitti...

Kuudellakympillä kaikki noi ihanuudet O_O

eimie kirjoitti...

ihania. siis ei oikeesti oo mahollista tehä noin montaa kenkälöytöö noin lyhessä ajassa. ja viel tosi halvalla.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania kenkiä! Kyllä nyt pitää jo melkein tilata lentoliput Saksaan että pääsee shoppailemaan upeita halpoja kenkiä :) Varsinkin ekat on jotain niin täydellistä<3

Anonyymi kirjoitti...

Tällaiset iihanat kenkäpostaukset pitäisi kieltää lailla, ettei lukijat tukehdu omaan kuolaansa<3

Astrid kirjoitti...

NUO ENSIMMÄISET KENGÄT. Kenkien jumala on ollut puolellasi, ei voi muuta sanoa.

Amanda kirjoitti...

Apua mitä kenkiä ! <3
Ja vielä noin halvalla ...

Anonyymi kirjoitti...

aah aivan ihania kenkiä ihan pilkka hintaan ! :)

A.K. kirjoitti...

Pitää muiden tavoin todeta että aivan ihania kenkiä! :)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan upeita kenkiä, varsinkin nuo mintunvihreät avokkaat :)

Annukka kirjoitti...

Oikeesti VAU mitä kenkiä, just sun näköisiä ja muutenkin, nam! :--D

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko ehkä ollut Deichman se itsepalvelukenkäkauppa?

HEIDI kirjoitti...

sofia: Samat fiilikset oli mulla kun luin Nelliinan ostospostausta Lontoosta...

ella: Hyvin arvattu. :D Kiitos!

vippe: Kerrankin joku saa kuolapelleillä mua. ;> Yleensä mä oon aina iha kyrpä otsassa kun kaikilla on kaikkee siistii.

mirka: Näin on näppylät!

anonyymi: Kyselemäsi kauppa sijaitsee Alexa-nimisessä kauppakeskuksessa Alexanderplatzin kupeessa. Myös toi "Dinsko" sijaitsee samaisessa paikassa.
Harmi että missaat alennusmyynnit. :< Mutta on siellä siltikin älyttömän halpaa, tuskin ylittäkää monikaan kenkäpari yli 20 euron hintaa.

christina: No ite pääsit Tukholmaan! Oon siitä ihan kade. Ja siitä farkkuhameesta. <3____<3

suna: Hyvin sanottu!

teetyttö: Emmätiä. Kun on kenkäfriikki ja köyhä opiskelija samaan aikaan, niin on vähän pakko...

anna: Voisin iteki uusia ton reissun vaikka heti! Berliini on tosiaan kenkäparatiisi. Esim. laukut taas ovat paljon kalliimpia.

tiuhti: Niinpä! Aika hyvin. o/

eimie: No ajankäytön kanssa ei ainakaan ollut mitään ongelmaa. :D Jos ois omatunto sallinut, niin noita ois tuplasti enemmän..

susan: Ekat on kanssa melkeinpä mun lempparit! Tulee muuten melkein halvemmaksi ostaa lentoliput Saksaan ja shoppaa siellä kuudet kengät, kuin shoppaa täällä sama määrä.

ssu-: Oon samaa mieltä! Onneksi saan olla kerrankin se, jota kadehditaan. :D

ann: Kenkien jumala on tosiaan ollut armollinen.

sunshine: Näin on!

anonyymi: Pilkkahintaan indeed.

a.k.: Kiitos. :>

winda: Ne on aika veikeet. En ois ihan heti uskonut että ostan ton väriset kengät.

cherrie: Kiitos!

anonyymi: Ehkäpä? En muista yhtään. Iso kauppa kuitenkin, ja pääsin vielä varastoonkin kaivelemaan. 8D

May kirjoitti...

Tuo on kyllä niin totta, että hinnasta ei (en ainakaan minä) useinkaan näe, saako kengistä jalat vereslihalle ja akillestulehduksen alta aikayksikön. Joskus vaan sattuu niin oikea lesti. Upeita kenkiä olet kyllä hamstrannut!

Siru kirjoitti...

Oooh! Mahtavia! aivan Mahtavia!

Mirell kirjoitti...

Argh, täydellisiä kenkiä! Huomenna nokka kohti Saksaa, ehkä Bremenistä löytyy edes yhdet ihanat (ja noin edulliset!!!) kengät mulle <3_<3

MouMou kirjoitti...

Ooh, nuo vihertävät ja viimeiset gladiaattorimaiset!<3 Olet IDOLINI!:D

Nelliina kirjoitti...

voi että nuo ekat yksittäin kuvatut kengät ovat kauniit! Aivan ihanat <3

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania kenkiä!!! Kade...

Hanna

Korundi kirjoitti...

Jestas nuo ensimmäiset ovat ihanat (tai kaikkihan ne ovat, mutta ETENKIN nuo ensimmäiset)! Täällä yksi kateudessa rypevä...:)

aino.t kirjoitti...

Kaikki kengät olivat upeita. Voisin ottaa ne kaikki itselleni.(: Ja olivat vielä noin halpojakin.

Anonyymi kirjoitti...

OH MY GOD kuinka ihania kenkiä!!
Rakastuin erityisesti ruskeavalkoisiin nillkureihin, haluan haluan!
Miksei Suomesta saa noin halpoja ja UPEITA kenkiä :(

Roosa kirjoitti...

Sulla on kyllä niin uskomattoman kauniita kenkiä että olen täällä ihan vihreä kateudesta. Voisin tulla ihastelemaan niitä päivä päivältä uudelleen! :)

kkat kirjoitti...

IIIIHANIA ;___;<3

oon niin kade.

Unknown kirjoitti...

Äääh,miten jumalaisen ihania kenkiä! Haluan noi jokaikisen omaan kaappiini!

Anonyymi kirjoitti...

Voi ei miten ihania kenkiä, mäkin haluun! :)

Anonyymi kirjoitti...

SIIS AAH, kenkiä kenkiä kenkiä ja kaikki upeita - ja niin halpoja ! olen kadekadekade ja pakko ois saada uudet kengät omankin kaapin pohjalle ...

edelliseen postaukseen vielä - oon itekin menossa ottamaan pidennykset ( parin viikon päästä ) ! kauanko tuo laitto kesti ?

HEIDI kirjoitti...

swi: Jotain tunnin ja kahden tunnin väliltä. En seurannut kelloa hirveesti, olin niin jännityksissäni. 8D

Anonyymi kirjoitti...

paljon sulla oikein on kenkiä?! ja missä säilytät ne?

Anniina kirjoitti...

oi ihania kenkiä :o varsinkin nuo punaiset missä on nuo valkoiset reunaraidat tai nuo :D ihanat ! <3

HEIDI kirjoitti...

anonyymi: Yli 50 paria, alle 100. En oo laskenut vähään aikaan. Hyvä kysymys muute. 8D Niitä on vähän niinku joka paikassa.

Anonyymi kirjoitti...

Mistä noin tyylikäs matto on löytynyt? <3_<3

HEIDI kirjoitti...

anonyymi: Anttilan alennusmyynneistähän se...

Anonyymi kirjoitti...

Oho jopas on edullisia ja kivoja kenkälöytöjä! :) Tosi kivannäköiset versiot "gladiaattoreista" noi alimmat.

miukku kirjoitti...

Mielettömän ihania kenkiä!! Ja siis noin halvalla?!?!
Ja vielä hyvät jalassa? nyt huijjaat (sano kateellinen).
Itse ostin just uusia kenkiä ja ei tulis kuuloonkaa et pehmittämättä kävelisin 7 kilsaa!