keskiviikko 5. marraskuuta 2008

marraskuun plussia ja miinuksia


+ Uusi läppäri!!! Olin ehtinyt manailla vanhaa läppärinromuani jo vuoden päivät, sillä siinä tosiaan kusi kaikki mahdollinen: akku oli rikki, se piti migreenin aiheuttavaa metakkaa, USB-portit eivät toimineet ja mikä parasta - Winampin ja Operan käyttäminen samaan aikaan oli sille kertakaikkiaan liian rankka juttu. Tämän lisäksi se kuumeni niin paljon, että ihme kun ei palohälytin alkanut huutamaan. Niin joo - ja siitä sai sähköiskuja. Ihan siis näin vain muutamia mainitakseni.
Eilenpä sitten sain tämän yllärijoululahjana Rikulta. Suurta rakkautta. <3___<3


+ Halloween-bileet viime viikonloppuna DTM:ssä. Valitettavasti tämä on ainoa paikanpäältä otettu kuva, eikä siinä näy juuri mitään. 8< Olen tuo voitokkaasti jekkubatteryn ilmaan kohottanut, koulutyttöasuun sonnustautunut musta kläntti oikealla. Kellopeliappelsiinipojat oli kuumia.
Pistetääs kolehti kiertämään että meikäpoika saa uuden kameran. :---)

+ 15.11. ja Pendulumin keikka lähestyy! Toivottavasti Pendulum vetää Infectediä paremman keikan. En nyt sanoisi, että Infected oli huono, mutta.. Ois vaan voinut olla niin paljon parempikin.

+ Pian lähtee käyntiin vika jaksoni lukiossa. Ahh, hyvästi Masala. Täytyy kyllä myöntää, että Masalan K-Markettia tulee ikävä. :--/ Sieltä olen ostanut Pirkka-patukan jos toisenkin. Lisäksi Masalan lukion pinaattiletut (ja varsinkin jos saa fetasalaattia samaan aikaan!) ovat sellaisia, joita tulen varmasti vielä kaipaamaan. Ja saksan tunteja. Ja oikeastaan monia juttuja. Silti tuntuu mainiolta, että tää kolmi- ja puolivuotinen nyhjääminen on saapumassa päätökseensä ja pääsen elämässä eteenpäin.

+ Rahallisuus. Sori nyt vaan kaikki raha ei tuo onnea -jeesustelijat, mutta kyllä kolmen kuukauden lähes täydellisen rahattomuuden jälkeen se kolminumeroinen summa tilillä vaan lämmittää mukavasti. Perjantaina rankan (öhmm) kouluviikon jälkeen suon itselleni nautinnon mennä shoppailemaan. <3___<3 Ostoslista onkin sitten pidempi kuin öö..... kuin metripizza. 8-D (olipas taas herkkä kielikuva)


Tein oikeastaan jo pienehkön tilauksen Ellokselle: kengät alennuksen kanssa n. 25 e (joo, minäkin sorruin. yritin kauan vastustella niiden viettelevää kutsua, mutta Ian postaus oli mulle liikaa), keltaisen neuletakin ja ainaisesta kylmyydestä ärsyyntyneenä torkkupeiton, joka maksoi vaivaiset 6 e ja matchaa täydellisesti sohvatyynyihimme. Onpa muuten harvinaisen hieno kollaasi. Näyttävät aikamoisilta vierekkäin nuo kolme esinettä, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Varsinkin torkkupeitto ja goottimonot muodostavat mielenkiintoisen vastakkainasettelun.
Siihen on vissiin syynsä, miksi toiset valmistuvat graafikoiksi ja toiset eivät edes villeimmissä unelmissaan harkitse moista.

+- Pimeys. Pimeää kouluun mennessä ja pimeää sieltä tullessa. Tässä on tosin se mainio puoli, että voi hyvällä omatunnolla röhnöttää sisällä. Mulla kun on suunnattomia ongelmia viettää kesäpäivisin aikaa sisällä, tuntuu etten osaa relata ollenkaan. Nyt tulee sitten relattua senkin edestä.





Kuvat hel-looks.com

- Pukeutumisvamma On se kumma, kun näitä kausia välillä tulee. Mikään ei vaan tunnu/näytä hyvältä. Näyttäisin tällä hetkellä enemmän kuin mielelläni mm. ylläolevien kuvien tytöiltä. Miten pelkkä kaulahuivi voi näyttää noin hyvältä? Ja noi puuterin- ja vaaleanpunaisensävyt, ahh. Kuka väitti ettei suomalaiset osaa pukeutua? Mun mielestä Hel Looks hakkaa Stockholm street stylet koska vaan.

- Liikunnallinen laiskuus. Huomaan, että jälleen kerran liikunta-aktiivisuuteni on rajoittunut siihen yhteen spinning-tuntiin viikossa. Parempi sekin kuin ei mitään, mutta ois se kaksi kertaa viikossa vaan niin paljon parempi. Nyt ois taas ryhdistäytymisen paikka. Tosin puolustellakseni laiskuuttani täytyy sanoa, että tällä viikolla mulla on ollut oikeasti hyvä syy olla menemättä: ainoat liikuntaan sopivat housuni ratkesivat komeasti viime salikäynnillä. Olikin sit kiva kävellä Helsingin läpi nyrkinkokoinen reikä perseessä.... Näytin varmaan joltain agenttisyndroomasta kärsivältä, kun yritin loikkia kotiin selkä seinää vasten.


- No se matikka, aina ja ikuisesti. Ilmeeni oli varmaan tänään(kin) näkemisen arvoinen, kun armas matikan opettajani kertoi bionääriyhtälöistä. Vai mitä ne oli.
Hilpeä logaritmilasku suoraan matikanvihostani, mitä luultavimmin väärin laskettuna.

Päivitystahtia koitan parantaa parhaani mukaan. Nyt on vähän nuupahtanut tämä homma, mutta nuupahtamisen mestari kun olen, lukijani ovat varmaan tottuneet asiaan... Kiitos sille anonyymille, joka onnistui nätisti pyytämään uutta postausta, kerrankin tuli hyvä fiilis eikä semmonen "vittu postaa ite. murr 8---<" Toivotaan että pukeutumiskriisi menee pian ohi: pukeutumiskriisin alaisena ei erityisemmin tee mieli liihotella muotiblogien maailmassa.

42 kommenttia:

Lumo^ kirjoitti...

nyt vasta löysin tän blogin ja jäin aika pitkäks aikaa lukeen sun vanhempiakin postauksia :) tosi kiva blogi, i like it!:)

Kisu kirjoitti...

Haha, mulla oli ihan sama juttu aina matikan kanssa :D Jouduin aina vaivaamaan enoani ja vaatimaan tukiopetusta. En viitsinyt enää edes kahta viimeistä lukion kurssia yrittää päästä läpi (2 kun sai olla hylättyjä). Tuotti sen verran töitä se läpi pääsy joka kurssilla. Muistin opitut asiat juuri ja juuri joten kuten kokeeseen asti, jonka jälkeen nekin vähät autuaasti unohtuivat. Ei enää mitään hajua, mikä on logaritmi tai derivaatta. :D

Ja mullakin on noita pukeutumiskausia kun ei vaan huvita/jaksa/kaikki näyttää tyhmältä. Ne voivat kestää joskus päiviä, joskus useita viikkoja. :o No eipä se mitään, minä kyllä luen postauksiasi mielelläni. Oli aiheena sitten uudet kengät tai sauvasirkat :D

kullanmuru kirjoitti...

Nuo kengät on kyllä kivan näköiset! :D

Roosa kirjoitti...

Mä ajattelinkin että koska sä huomaat noi nilkkurit, natsaa meinaan aika hyvin just sulle :)

e kirjoitti...

Hmm hej, mitä aiot tehdä / minne mennä lukion jälkeen? :-D Täällä toinen abiturientti, joka kärvistelee typerän entiedämitäteentulevaisuudessa- kriisin kourissa. Argh.

Hyvä postaus. (-:

MouMou kirjoitti...

Pukeutumisvamma koittaa muuttaa tännekin. Eikä nettishoppailu helpota kuin hetkellisesti, mutta teen sitä silti.;)

Jann kirjoitti...

Kiva kun postasit! Minäkin odotan aina kuumeisesti postauksiasi ;) Sulla on todella hieno blogi.

Vaatevamma asuu myös meillä aika vakituisesti. Se on melkein joka aamuinen tuska. Ainoastaan oikein positiivisina päivinä, kun olo on jees, myös vaatteet tuntuvat passaavan. 90 % ainakin koulupäivistä on vaan kaikkea muuta kuin jees, jolloin tunnen itseni pöntöksi missä tahansa vaatteissa :D

Ninnu kirjoitti...

Olen lueskellut blogiasi silloin tällöin jonkin aikaa, ja nyt on kommentoitava, koska tulit viime yönä uneeni!

Unessa olin vanhan kotitaloni (Kampissa, Tennarin takana) porraskäytävässä, tulossa portaita ylimmästä kerroksesta. Neljännen kerroksen kohdalla hissistä tuli ulos etäisesti tutunnäköinen hoikka, tumma tyttö, joka puhui innokkaasti puhelimeen ja meni avaimilla sisään yhteen asuntoon. Se olit sinä! Tiedostin uneksivani, joten koetin kiivaasti painaa mieleeni miten olit pukeutunut, jotta voisin nyt jakaa sen kanssasi.

Joten: sulla oli päällä kirkkaat pehmeän vaaleanpunaiset sukkahousut tai trikoot, niiden päälle puoleen sääreen asti vedettynä tosi muhkeat, monenkirjavat, kuviolliset villasukat; jaloissa kiiltäväpintaiset keltaiset korkkarit, päässä joku syvän viininpunainen villamyssykkä ja hameena lyhyt, hyvin leveähelmainen kellohame, jonka materiaalina toimi kulunut, paksu tummanruskea nahka. Yläosan vaatetta en ikävä kyllä muista :D

Koetin vähän kurkkia asuntoosi sisään kun menit sinne, tarkistaakseni että onko tämä nyt varmasit sama tyttö ja sama kämppä kuin taannoisessa postauksessasi. Oli se. ^__^

Anonyymi kirjoitti...

sun postaukset on tosi kivoja ja hauskoja! ja sulla on aivan mahtava tyyli.

Tuulia kirjoitti...

Aivan ihana postaus :)

Christina kirjoitti...

Ah, tiistaina oli viimeinen matikan koe ja jos läpi meni niin oon aika erityisen tyytyväinen itseeni. :> Ei oo nimittäin ihan mun laji toi matematiikka.

Ja pukeutumiskriisiä yritellään vältellä täälläkin, tosin aika huonolla menestyksellä.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, paras rakas! :D <3 Postauksiasi kyllä kannattaakin odottaa. Sarkasmin katkuinen kirjoitustyylisi on ihan parhautta! :D <3 Kuvasikin huippuja. Kyllä silmä ja kielikorva lepää. Kiva postaus siis tämäkin. Ja joo, minulla myös pukeutumiskriisi! Siksi teinkin aivan järkyttävän suuren tilauksen juuri H&M:lle 8O

LOVEBIRD kirjoitti...

Nämä +--postaukset on kivoja :D

Ja yhdyn kyllä 1000% siihen, että ne, jotka väittää että "raha ei tee onnelliseksi lässynlää" eivät ole kyllä ikinä olleet edes kuukautta ilman rahaa! Meinaan se riitti mulle kans, saatika sit 3kk.. :|
Kyllä se raha vaan TEKEE onnelliseks. Tai ainakin vähentää helvetisti stressiä ja tuo hyvän olon kun ei tartte jokaikinen vitun kerta kulkee laskin kädessä ruokakaupassa :D

Nyt hiljenen.

Elli kirjoitti...

äh, musta tuntuu että munkin on viimein ihan yksinkertaisesti PAKKO tilata noi kengät, nyt kun niitä on jo kolmessa blogissa hehkutettu. on ne vaan niin ihanat.

kyllä taas huomataan, että blogit tosiaan toimivat ilmaisena mainoksena vaatekaupoille 8-----D

Anonyymi kirjoitti...

bongasin sut mamas! mutten ehtiny tulla jubaa ku juoksin vikaa sporaa et ehin aamuseiskaks duunii :<

Anonyymi kirjoitti...

Sulla on ihana mies, ei voi muuta sanoa. :D Hemmottelee sut ihan pilalle kengillä ja tietsikoilla. :E miks mulla ei oo tommosta.

HEIDI kirjoitti...

lumo^: Nomutta kiva jos tykkäät! Kiitos. :>

kisu: No meillä on semmonen kiva sääntö koulussa, ettei mistään aineesta saa olla kahta peräkkäistä nelosta. Eikä aineen viimeinen suoritettu kurssi saa olla nelonen. Joten tässä innokkaasti odottelen matikan vikaa pakollista kurssia... Enkä halua edes ajatella mitä tapahtuu, jos ja kun en pääse sitä läpi. 8D

kullanmuru: Ne on täydelliset!

roosa: Oon kyllä huomannut ne jo, ja varmaan 10 kertaa klikannut ostoskoriin, mutta nyt en enää voinut olla tilaamatta. :D

elina: Haluisin toimittajaksi, joten viestintää tässä pitäis vissiin lähteä yliopistoon lukemaan. :L

moumou: Niinpä.. Ärsyttää vielä enemmän, kun on läjä uusia vaatteita, eikä niitäkään tee mieli käyttää. 8<

jann: Joo mulla on tämä sama juttu että en yksinkertaisesti onnistu koskaan näyttämään koulussa hyvältä. Aamukiire ei ole sitä kaikista inspiroivinta aikaa.

alisia: Jee kerrankin joku näkee musta unta! Mielenkiintoinen toi nahkainen kellohame. :DD

jessi: Thanks!

winda: Kiitos. o/ Tuli sitä melkein tunti väsättyäkin, että paras olla hyvä... 8D

christina: Lohduttavaa kumminkin kuulla, etten oo ainoa, jolle matikka tuottaa tuskaa!

heiiini: Nomutta kiitos, kylläpä lämmitti mieltä!

lovebird: No niinpä. Siinä vaiheessa mua alko todenteolla vituttamaan, kun hiuslakka loppui eikä ollut rahaa ostaa uutta. 8---< Jotain rajaa hei. Pelkällä kouluruualla eläminen onnistuu kyllä, mutta hiuslakasta en suostu luopumaan enää koskaan. :/

kira: Oon kyllä huomannut ton. Monen vaatteen/asusteen olemassaolosta olisi pysynyt autuaan tietämättömänä, ellei jonkun blogissa olisi sattunut näkemään sitä. Ja pakkohan se sit on saada.

tiu: Yyyy seittemäks. Mäkin oon monesti joutunut sunnuntaina töihin (ja sekös on ihanaa tehdä asiakaspalvelutyötä krapulassa), mutta en koskaan onneksi NOIN aikaisin. :F

anonyymi: Hehh. Kyllä se mies sieltä vielä löytyy! 8D

Anonyymi kirjoitti...

Miten sait noi upeat kengät noin halvalla? Nyt ne näyttäis ainakin maksavan 42e... :S

HEIDI kirjoitti...

anonyymi: Sieltä saa alennuskoodilla kaikista normaalihintaisista tuotteista 40 prossan alennuksen.

Anonyymi kirjoitti...

Yippii uusi postaus (: Jostain syystä mulla oikeasti olikin sellainen tunne, että postaisit pian. Joku varpana kutina tai jotakin. Ja ihana postaus olikin, niinkuin kaikki edellisetkin. En nyt ihan olettanut että tuo mun sekavaakin sekavampi viime kommentti ois sua inspannu, mutta kiitos! Olen todella otettu :D Yhdyn tuohon yhteen toiseen anonyymiin, miekkoses on unelma. Omani tuskin ostaisi mulle läppäriä, vaikka sillä paljon rahaa olisikin.

Mäkin olen kyylännyt (ja kuolannut) nuita kenkiä! Ja tuo ian postaus oli tajuttoman söpö. Muistappa säkin postata jos saat nuo kengät, haluan tietää miltä ne näyttää sulla :)

Ja hiuspostausta toivon, koska kuolaan myös hiuksiasi. Ja tulevana kampaaja-parturina (jos koulu nyt joskus päästään läpi) haluaisin hipelöimään sun haivenias, koska noista vois loihtia vaikka mitä! Ja nätit ne on noinkin. Oot aiheuttanut tietämättäs mulle sellaisen kriisin, että yritän jatkuvasti suoristaa tukkaani (koska sun hiuksesi vaan näyttää niin mageelta), mutta eihän se onnistu. Näitä laineita ei mikään saa kesytettyä (:

Nyt meni jo ihan aiheesta. Pääasiallinen tarkoitukseni oli kiittää postauksesta! <3

T: Juuri se anonyymi

Anonyymi kirjoitti...

Hui postaus pitkästä aikaa, kirjoituksesi on hyviä vaikka esittelit vaatteitta tai et! :) joku tuossa sanoikin että nuo tilaamasi kengät sopivat sulle varmasti tosi hyvin ja oon samaa mieltä! mutta hei, onnee toisellekin 3,5 vuotta luksaa kolunneelle, juhlat keväälläkö? :)

Anonyymi kirjoitti...

Aaaw tuo keltainen neuletakki on ihana! Missä siellä Elloksen sivulla se on, kun en löytänyt? :( (katsoin yläosat >neuleet & neulokset)

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka voin ymmärtää täydellisesti tunteen siitä, että näyttää ns. tylsältä tai tavalliselta tai miltä vaan, olisi aika hauska nähdä sinunkin laiskan päivän asujasi :)

Anonyymi kirjoitti...

Mistä kauoasta saa tollaisia poikaystäviä jotka ostaa jatkuvasti lahjoja? Haloo... mä en saanut mieheltäni edes syntymäpäivälahjaa.

Me pääsimme lauantaina dtm:n jonoon asti, värjöteltiin siinä vartti ja lähdettiin taksilla kotiin. Ei enää tässä iässä jaksa nähdä vaivaa juhlimisen eteen ;)

Anonyymi kirjoitti...

vihdoinkin uusi postaus :---) vaikka etsinkin ni en löytäny parempaa blogia seurattavaks tän tilalle

Anonyymi kirjoitti...

aaa ihana läppärin taustakuva :D mistä leffasta toi olikaa?;D

Anonyymi kirjoitti...

äääk toi ellosen neule on täydellinen! käänsin koko sivuston ylösalaisin enkä löytäny sitä mistään, missä siellä se on? :D tahtoo samanlaisen.

Unknown kirjoitti...

Noi kengät on vaan niin perfeckt!Elloksen varasto alkaa tyhjentymään ku kaikki menee shoppaan itelleen tollaset kengät:D
Ketjureaktio nääs;)

Joa kirjoitti...

Voin allekirjoittaa nuo kaikki miinuskohdat. Mikään ei innosta, vähiten matikka. Liikunallinen laiskuus on pahinta, koska liikunta voisi ehkä jossain määrin parantaa mielialaa, muttakuneijaksa. Tulis lunta, niin voisi edes unelmoida joulusta.

Hihhah. Näytät tuossa halloween-bileet-kuvassa ihan Maria Lundilta. :D

stereo speakers kirjoitti...

miksen mä näytä samalta kuin noi hel-looksin tytöt? o_O
mun mielestä on vaan hyvä että postaat vähän pidemmällä aikavälillä kuin muut, sillä tänäänkin vaivaiset 40 postausta pitäis selata läpi. huoh. :o

Roosa kirjoitti...

Haastoin sut kertomaan vähän korkokenkäilystäsi, tsekkaa haaste blogistani! :)

Arez kirjoitti...

Eksyinpäs blogiisi ihme ja kumma vasta nyt. Ja täytyy kyllä typykkä sanoa, että tyylisi on aika mahtava. Ihanan naisellinen ja nam!
Itellä menee tällä hetkellä samanlainen pukeutumisvamma, mikään ei näytä hyvältä joten ei ees kiinnosta oikeen yrittää.
Onneks tälläset menee aina ohi.

karoliina kirjoitti...

Äh, lyhyt matikka kirjoitettavana nyt keväällä. Ei huvittais. Vielä yks kertauskurssikin jäljellä..

Kuinka hyvin Elloksen kengät vastaavat ilmoitettua kokoa? Olen jo pidemmän aikaa kuolaillut noitten kenkien perään, kuten niin moni muukin :D, mutta en tiedä kumman kahdesta koosta ottaisin.. Vinkkiä?

Anonyymi kirjoitti...

aww, ihana postaus ja nam läppäri. <3 mullekkin uus läppäri. minkä merkkinen toi on? pitäen silmällä joululahjalistaa olisin kiinnostunut juuri tuollaisesta läppäristä kuin sinun. ;----)

Anonyymi kirjoitti...

jee mulla on samallainen läppäri : DD

Jonna kirjoitti...

ei samperi, oon taistellut noiden kenkien houkutusta vastaan jo pienen iäisyyden:D

Anonyymi kirjoitti...

Joku käyttää kuvaasi IRC-Galleriassa, nimimerkki nninae. Veikkaan ettet se ole sinä itse. Luultavasti täysin läpällä tehty, mutta laittaa muille käyttäjille aika ilkeitä kommentteja.

http://irc-galleria.net/view.php?nick=nninae

Anonyymi kirjoitti...

onko sulla pitkä vai lyhyt matikka?

Anonyymi kirjoitti...

onko sulla tatuointia ja jos on niin saiskos kuvaa siitä? (:

Anonyymi kirjoitti...

Aika edulliset nuo kengät, täytyy laittaa itsekin tilaukseen!

Anonyymi kirjoitti...

Näin kans äsken kirjautuneena ton "kalleriafeikin". Mut kun menin uudelleen katsoon, nikki oli poistettu. Hyvä niin.

HEIDI kirjoitti...

taru: Joo, keväällä juhlitaan. <3____<3

ilona: Ite onneksi pääsin vippinä jonon ohi. Ei oikein ois jonottaminen napannut... Mutta ketäpä olisikaan. 8D

anonyymi: Se on TOTOROSTA! Niin paras.

coloring_the_void: Koot vastaavat yleensä tosi hyvin omaa jalkaani, mutta muutaman kerran on käynyt niin, että kolmeysi ei pysy jalassa ja kolmekasi on liian pieni. :<

anonyymi: http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=26688 Siinä on mun läppäri! Suosittelen lämpimästi, ihan tosi hyvä hinta-laatusuhde.

anonyymi: Kiitos ilmoituksesta, ilmiannoin hänet o/

anonyymi: Palikkamatikka. 8/

anonyymi: On tatuointi, mutta se on sellaisessa paikassa etten rupea sitä tänne kuvailemaan. :D

anonyymi: No hyvä et poistettiin!

Keltaista neuletakkia en enää mäkään löydä Elloksen sivuilta, on varmaan loppuunmyyty. :--/