torstai 12. maaliskuuta 2009

filologisia hetkiä

Tänään mun oli tarkoitus viimein tarttua enkun kirjaan. Koota kaikki voimavarani ja hypätä englantilaisen filologian pyörteisiin niin tarmokkaasti, että Shakespearekin kääntyy haudassaan. No, kello on 21:40 ja enkun kirja on edelleen jossain kaapissa, johon sen muuton jälkeen tökkäsin. Englannin lukemisen sijaan olen tehnyt kaikkea huomattavasti kehittävämpää, mm. käynyt spinningissä ja TISKANNUT. Jälkimmäisenä mainittu oli aika semmonen once in a lifetime experience (kukaan keittiössäni vieraillut ei voi kiistää asiaa), joten tässä kaikessa on hyvin vahva opiskelun välttelyn maku. :---/ Kuinkas nyt näin.

No, ainoa tapani osoittaa valmistautuneeni enkun kirjoituksiin edes jotenkin on mennä nukkumaan ajoissa. Hyvin nukutuilla yöunilla se homma sutvaantuu ja E napsahtaa. :---)

No mutta se tästä päivästä. Eilinen oli ihan toinen juttu. Oltiin leffassa ja sen jälkeen koettiin kauhunhetkiä, kun Sky Express oli jo mennyt kiinni?! Siis eihän se oo ikinä kiinni.


Vaikka olenkin eyelinerin suuri ystävä, oli pitkästä aikaa sellanen viba että luomiväri ja ripsari riittäköön. Innostuin laittamaan myös KESKIJAKAUKSEN. Siis mitä. Mulla ei ole ollut sellaista ikinä. No, nyt on. Se näytti yllättävän kivalta, mut en voinut olla jatkuvasti miettimättä että mulla on keskijakaus.


Innostuin tosta puuterinvärisestä paidasta siinä määrin, että se oli taas saatava päälle. Paita siis H&M, hame ja vyö GT (alla kirppikseltä ostettu tylli) ja kengät edelleen Seppälästä. Nyt alkaakin sit olla tyllihameyliannostus saavutettu, seuraavaksi haluan pillihousuja ja kynähameita. '__'

Kuvina vielä viime päivien parhaat (tää oli sit sitä sarkasmia) aktiviteetit:


MATIKKA. :---) Kaikki 75 kurssia pitäisi tosiaan olla kasassa tuossa kuukauden päästä, ja mulla on edelleen kolme matikan kurssia suorittamatta. Niistä kahdesta bilsan kurssista nyt puhumattakaan... Kiirettä pukkaa. Mutta mikäs onkaan parempaa, kuin viettää päivänsä matikan vihkojen ja kuminpurujen ympäröimänä. Viime yönä näin muuten unta toisen asteen yhtälöistä, how lovely.


Ja tässä mun enkun kirjoituksiin lukeminen kaikessa surkeudessaan: 150 sivua Hobittia. Olen löytänyt muinaisen rakkauteni Tolkienia kohtaan jälleen. <3___<3 Hobitista on vissiin tulossa leffakin tossa parin vuoden päästä. Ei voi kuin kauhulla odotella. :|

Meikä tästä menee odottelemaan intona huomisia kirjotuksia.

P.S. Tää ulkoasu nyt on joku säälittävä viritys, viikonloppuna olisi tarkoitus saada jotain esteettisempää aikaiseksi!

39 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

You're gorgeous. It's a shame your blog isn't in English :)

Anonyymi kirjoitti...

Kommentoinki sulle toho edelliseen postaukseen, mut laitan tähänki et huomaat:D Eli ku kävit Saksassa ni kävitkö Berliinissä??Jos kävit kerro shoppailumahiksista!! En tiiä muut Berliinistä, ku et mennää luokan kaa johonki gay-ystävälliseen hostelliin.....

Anonyymi kirjoitti...

Kommentoinki sulle toho edelliseen postaukseen, mut laitan tähänki et huomaat:D Eli ku kävit Saksassa ni kävitkö Berliinissä??Jos kävit kerro shoppailumahiksista!! En tiiä muut Berliinistä, ku et mennää luokan kaa johonki gay-ystävälliseen hostelliin.....

Anonyymi kirjoitti...

pitkä vai lyhyt matikka? :DDD

Anonyymi kirjoitti...

Mullakin on huomenna enkun ylppärit, enkä ole kirjaa avannutkaan. Syksystä on C ja sitä yritän korottaa, mutta tuskinpa onnistuu. tsemppiä!:)

HEIDI kirjoitti...

anonyymi: Thanks! Maybe I should write a little something in english too. :>

Loree: Sullahan on vankat tiedot sitten aiheesta. :DD No käy ainakin Alexanderplatzilla Alexa-nimisessä kauppakeskuksessa! Sieltä tein melkein kaikki löytöni. Sit Alexanderplatzilla on kans New Yorker, siel pitää ehdottomasti käydä.

anonyymi: Kuten alkukantaisista rävellyksistäni voi päätellä: LYHYT, ja senkin kanssa on pahemmanlaatuisia ongelmia...

mad-sanna kirjoitti...

jos sun ulkonäkö ei oo esteettinen nii mitä sitten mun ON :DD joo mulla vähän yhtä onnetonta tuo enkun lukeminen ku sulla :/ oi voi...

HEIDI kirjoitti...

minkki: Ää siin oli typo, siin piti lukee ulkoasu viitaten siis blogini ulkomuotoon, ei mun. :D

ritu kirjoitti...

Kirjotuksiin valmistautuminen kuulostaa liian tutulta! Tosin yhtäkään kirjaa en englanniksi ole saanut aloitettua... Tänään mietin just millon pitää kurssit olla koossa, nyt sain sitten siihenkin vastauksen. Motivaatio itsenäisten kurssien suorittamiseen ois hieno asia :DDDD

anskusiili kirjoitti...

Näytätpä freesiltä ilman rajauksia ! Sitten kun taas laittaa rajaukset pitkän tauon jälkeen, silmät näyttävät kauheankin kohtalokkailta ja juhlavilta.

Micci kirjoitti...

Keskijakaus rules! :D
Pitäs varmaan itekin välillä kokeilla tuollaista vähemmänrajattua silmämeikkiä muuallakin kuin ihan vain kotona. Näyttää ainakin sulla tosi nätiltä! :)

Milja kirjoitti...

Oaaa, Hobitti <3! Liian kauan siitä, kun olen tonkin viimeks lukenut. Pakko alottaa varmaan ylppäreiden jälkeen suuri uusintakierros Hobitin ja TSH:n kassa :P

Anonyymi kirjoitti...

Sä olet niiiin kaunis! Toi puuterinvärinen paita on hauska, kun äkkiseltään näyttää, ettei sulla ole yläosaa ollenkaan :D

anna kirjoitti...

Itsehän sain ruotsista E:n lukematta yhtään, paitsi aamulla ennen kirjoituksiin menemistä opettelin ulkoa pronominitaivutukset (ne on muuten vieläkin hallussa ihan tolla lukemisella). Ja en todellakaan voi sanoa olleeni hyvä ruotsissa ikinä, joku perus kasin oppilas. Niin että eipä niitä kauheesti tartte stressata :)

Ilona Ylinampa kirjoitti...

tsemppiä kirjotuksiin (eikö enkku oo käsitääkseni tänään? mie oon jo niin vanha ja pihalla kaikesta :D haha)

ekaa kertaa visiitillä blogissasi ja ihastuin!

ps. mulla on myös tollanen alempana esiintyvä H&M mustavalko polkadot-hame <3 true love.

Cerisier kirjoitti...

Ylppäreihin luku muistutta vahvasti gradun tekoa: kun pitäisi ryhtyä hommiin niin katon hinkkaaminen hammasharjallakin on kiinnostavampaa :)

Onnea kirjoituksiin, eikä toi sun preppausttyli nyt kovin huono ole, mä sain vastaavalla tyylillä E:n joten ei se tuhoon tuomittu tapa ole :)

Anonyymi kirjoitti...

Rakastan siun hameita ja kenkiä <3 oot muutenkin tosi kaunis ;) oon jo pari viikkoo ihaillu siun hametyyliä, enkä osais kuvitella siun päällä housuja, ei kannata luopuu noista ihanista hameista <3

viva kirjoitti...

Miks oot blushannu ekassa kuvassa silmänalusesi! :o

Reetta kirjoitti...

Ihana asu. Varsinkin toi hame :)

Anonyymi kirjoitti...

hobitti on perseestä ::D

Julia kirjoitti...

Silloin ollaan oikeasti heikoilla hangilla, jos Sky Express on kiinni! Sen vaan kuuluu olla kutsuvasti avoinna (ja täynnä) aina kun tekee mieli edullista (ja hyvää) pizzaa. Ymmärrän täysin kauhunhetkenne :|

Heidi Nummi kirjoitti...

affa: Tehnyt MITÄ? Nyt tuli kyllä ihan uus termi mulle!

anonyymi: Hobitti on just liikuttava <3____<3

Herttainen kirjoitti...

Mäkin olen kerran lähtenyt pettyneenä Skaikkarin ovelta, oliskohan se ollut jo yhdentoista jälkeen kun se oli mennyt kiinni ja meidän piti mennä Eerikin pippuriin, vaikka ihan hyvä sekin.

Lumikki kirjoitti...

Eikää, meni kylmät väreet kun katsoin tuota kuvaa tuosta matikan vihosta, nollakohtia hrrr, matikka on ehkä kamalinta ikinä! :D

Hirmu kiva asu btw!

Anonyymi kirjoitti...

awww! Ihanat silmät sulla ! Sulle käy noinkin ilman tuota eyelineriä :: ). Kaikilla tavoin ihana <3!

Anonyymi kirjoitti...

Kuin sää noin viime tippaan jätät? :) Onnea ja menestystä silti loppuihin kirjotuksiin! <3

Anonyymi kirjoitti...

Heh, toi on kyl niin tuttua että jotenkin kummasti alkaa siivouskin tuntua mukavalta kun pitäs kirjoihin tarttua.. Noh, ainakin kämppä kiiltelee :D

Anonyymi kirjoitti...

Miten sulla meni kirjotukset?

Anonyymi kirjoitti...

Taisin nähdä sut eilen aika vähissä vaatteissa juoksentelemassa pitkin katua =D Hyvät tissit..

Anonyymi kirjoitti...

onko sulla pidennykset.. näyttää ainakin.

HEIDI kirjoitti...

anonyymi: Siis viime tippaan jättäminen on toinen nimeni. 8D

anonyymi: Enkusta ja äikästä jäi molemmista tosi hyvä fiilis ainakin! Mut saa nähdä onko totuus toinen.

anonyymi: Mitä XDD No oli mul enemmän vaatteita päällä ku BB Cherylil (kirjotinko ees oikein ton nimen), siitä on aina hyvä lähteä!

anonyymi: Joo onhan mul!

Anonyymi kirjoitti...

mikset vastaa ikinä maileihin????

Anonyymi kirjoitti...

Heippa ihanainen!<3
Mulla olisi kysyttävää.
Mitä kirjoitat?
Ja miksi kirjoitat nyt vasta?
Olen kyllä itsekin jo 88 ja kirjoitan vasta nyt.
Iltalukio ja kaksoistutkinto.
Sen takia venynyt inhottavasti.
Miten sulla on vielä noin monta matikankurssia tekemättä?
Kuinka ne onnistut nyt saamaan?
Tentitkö ne vai?

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Joko olet saanut sen Vivien of Hollowayn ihanan mekkosen postissa? Löysin sivuilta juuri kauan etsimäni punaisen kellohelmaisen mekon, mutta halterneck-yläosa hieman mietityttää. Minulla on aika massiiviset hartiat, eikä niskan taakse kaartuva kangassuikale varmasti korosta niitä kovin nätisti.

Jos/kun olet saanut paketin käsiisi, voisitko arvioida saisiko tuota niskakaitaletta siististi irti? En siis pyydä sinua pilkkomaan uutta nättiä mekkoasi, olisi vain kiva saada tietää ennen tilaamista saisiko ompelijatäti sen siististi postettua. Ei viitsisi lakkiaispäivänä olla ihan uudelleentikatussa puvussa.

Kiitos ja onnea sinun ja mekkosi yhteiselle taipaleelle!

viva kirjoitti...

Siis niin, blushannu eli peittäny/sotkenu ne tietokoneella jollain kuvankäsittelyohjelmalla. Näyttää niin selvästi siltä! :o

Heidi Nummi kirjoitti...

anonyymi: Aijaa, oonko muka saanut jotain mailia ?___?

anonyymi: No siinä oli pari kysymystä! :D Käyn lukion neljässä vuodessa, koska olen yksinkertaisesti laiska. Kävin ekana vuonna ehkä 10 kurssia, jonka jälkeen tuumin että vois ruveta opiskelemaan ihan kunnolla.
Oon kirjoittanut nyt saksan, hissan, ruotsin, enkun ja äikän, joten kirjotukset on viimein takanapäin. o/ Multa puuttuu kaikenkaikkiaan vielä 5 kurssia, jotka suoritan itsenäisestä tässä jaksossa. Kiirettä pitää, mutta enköhän saa kaikki kurssit kasaan. :>

Ellan: En oo vielä tilannut, oon päässyt vasta siihen vaiheeseen että kävin sovittelemassa kyseistä mekkoa (tosin eri kuosisena) Garagelandissa. Sen niskasuikaleen varmasti saa siististi irti, mutta en oo varma miten se yläosa sit kestää päällä. Yläosassa on pari muovista luuta tukena, mutta kangas on kuitenkin ihan ohutta puuvillaa vaan.

affa: En kyllä oo. :D Mulla on ärsyttävästi melkeen mut ei ihan tummat silmänaluset, ja ne näyttää just tolta.

ia kirjoitti...

Voi että, mä muistan niin hyvin nuo lukuvälttelyt, ja loppujenlopuksi päätyi kaikkien aineiden kanssa komromissiin "On tässä jo kolme vuotta näitä vedetty eikä näitä enää ehdi oppia, nukkuis vain hyvät yöunet." :D Että tsemppiä sulle kovasti, hyvin ne menee!

Anonyymi kirjoitti...

ootko sä palannu takas yhteen sen rikun kanssa? minne se välillä ollu tyyppi katosi?

Anonyymi kirjoitti...

voitko joskus tehä postauksen sun ihanien hiuksien laitosta?8))