maanantai 6. huhtikuuta 2009

kevät tuli ja meni

Terppa!

Olipas taas taukoa, mut mulla on aivan mieletön kiire ja stressi saada kaikki lukiokurssit suoritettua. Voin antaa arvokkaan vihjeen, että EI kannata kuvitella pystyvänsä suorittamaan kolme matikan kurssia kuukaudessa, jos matikan numero on nihkeästi vitonen. Sana tuska on nyt saanut aivan uuden merkityksen. Onneksi multa puuttuu enää 1 kurssi, joten reilusti voiton puolella ollaan ja lakki alkaa viimein häämöttää. o/





Viime viikolla oli ihan kevät ja viihdyin pirteissä väreissä. <3___<3 Saavutin kesähuuman siinä määrin, että liput Provinssiin ja Ilosaareen tuli ostettua. Provinssissa nyt ei taaskaan ole yhtäkään innostusta aiheuttavaa bändiä, mut eipä sinne bändejä ollakaan menossa katsomaan.... Ilosaaressa taas on Röyksopp, josta en todellakaan pysy pöksyissäni. Naapureilla varmaan mennyt ihan hermot kun täällä soi yötäpäivää FLASHLIGHTS AND EXPLOSIONS ja mä hoilaan mukana minkä kerken. Tämä on tosiaan ensimmäinen visiittini Ilosaaressa ja vähän jänskättää - varsinkin kun vaikuttaa uhkaavasti siltä ettei ainakaan näillä näkymisen kukaan kaveri ole tulossa sinne. 8D Onneksi toivonkipinä elää vielä ja Emmi on alustavasti luvannut harkita asiaa.

Mitäs vielä? Jouduin tuossa eräänä yönä suuren henkisen palon valtaan kun keksin viimein miten tämän 26 neliön alueeni sisustan. En malttanut koko yönä nukkua, raahailin huonekaluja edestakaisin (naapurini joutuvat kyllä koville) ja seuraavana päivänä ponkaisin Ikeaan - vain tajutakseni ettei tuolla julkisissa hirveesti huonekaluja raahailla. Saavuin siis kotiin kärttyisänä pelkän kaulimen kanssa. 8/ Ens viikonloppuna uusi yritys, mukaan pääsee tällä kertaa sellainen harvinaisuus kuin AUTO. Olen viimeksi istunut auton kyydissä ehkä vuosi sitten, joten useimmiten unohdan että moinen kapine on edes olemassa.


Vielä hetken kuppainen kotini.


Ja punainen tuuletin, jota ilman en voi elää. *__*

Nyt on taas pakko kysyä tämä jokakeväinen kysymys: Ketkä tulossa Provinssiin? Entä Ilosaareen? Ja voittaako se Ilosaari muka oikeasti Provinssin!

62 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sinä olla kaunis tyttö minä voida kokeilla seksi kanssasi miten olisi?

sugarshooting kirjoitti...

Ilosaari on aivan mahtava, mutten voi Provinssiin verrata ko en siellä oo koskaan vieraillut. :/

Kiasmalta lähtee Ikealle ilmainen bussi, jonka tavaratilaan saa jonkinverran ängettyä tavaraa! Ei varmaan isompien ostosten kanssa kyllä helpota, mut.. :--)

PinkSircus kirjoitti...

Ihana tuuletin :) Mitä kalusteita sä Ikeasta meinaat ostaa? Vai tuleeko niistä sitten oma postaus?

Cvalda kirjoitti...

Hei miten sait jo Ilosaareen muka lipun? Eikös ennakkomyynti ala vasta kuukauden päästä, vai onko sulla vaan suhteita? Röyksopp aiheuttaa kyllä täälläkinpäin vähän kutinaa...

Anonyymi kirjoitti...

Ilosaareen!

Dilla kirjoitti...

Ilosaareen todellakin, täällä on paras tunnelma! :) Ite oon menossa sinne rannekehommiin nyt toista kertaa. Ihan mahtavaa! Morjestan, jos bongaan sut :D

Anonyymi kirjoitti...

ILOSAARI. huippu paikka. voittaa proinssin helposti, ainakin hyvän seuran kanssa, koko kaupunki menee niin sekaisin :D

Susa kirjoitti...

Mä en oo ollu koskaan kummassakaan (joo, mulla on iso aukko sivistyksessä tällä saraa), mut tänä kesänä ois vihdoin tarkoitus suunnata provinssiin! :)

Bea kirjoitti...

provinssiin ehottomasti tänäKIN vuonna ja mitä noihin kahteen tulee niin ne o omalla tavallaa molemmat ihan mahtavia, ehkä provinssi sillee festarina parempi, mutta ilosaaressa se teamspirit on aika huipussaan B)ihmiset on ilosia. (ja esim ruissiin verrattuna......... kaikki festarit on parempia.)

viv kirjoitti...

Provinssiin aijon mennä toista kertaa nyt , viimevuosi, kylmäyö ja vesisade vakuutti minut niin että täytyy mennä kokemaan lämmin ja kuiva festari. Ilosaarirock neitsyys lähtee. Röyksopp aiheutti täälläkin riemunkiljahduksia! :D

Sofi kirjoitti...

Molempiin olen menossa. Provinssiin kuudetta kertaa, Ilosaareen neljättä.
Molemmat festarit on tosi erilaisia. Provinssi on niin paljon suurempi ja sielä käy nimekkäämmät bändit, kun taas Ilosaari on rennompi festari. En silti osaa valita näistä kahdesta suosikkiani, tykkään niistä yhtä paljon.

Ruisrockia sen sijaan vihaan. Ihan kamala festari.

Anonyymi kirjoitti...

Ite en oo ollu kummassakaa mut Provinssin kannalla oon ku seinäjoella asun. :)

íra kirjoitti...

Ite haluisin kovasti Provinssiin mut saapa nyt sitte nähä! Söpö tuuletin muuten :)

shelovesred kirjoitti...

Ei oo Ilosaarirockin voittanutta (en ainakaa vedä kotiinpäin :D)! mut tosissaa, mahtava festari se on, ite meen toista kesää sinne talkoohommiin. Luv Tuomo. mieki ihmettelin et kui oot jo ostanu lipun??

Anonyymi kirjoitti...

hei mutta mikäli oikein tihrustan, niin sullahan on hyllyssä walter moersin kirjoja! mitä pidät? täällä ollaan oltu faneja ala-asteelta lähtien, jolloin iskin näppini ensimmäisen kerran sinikarhun kanteen <3332

Heidi kirjoitti...

provinssin liput oottaa kaapissa jo :D

Tiina Raita kirjoitti...

Paljon tsemppiä kurssien suorittamiseen. Itellänikin kiva tilanne kun pitäisi kuukauden aikana saada kasaan 14 kurssia... :D

Ilona kirjoitti...

Eh, päätin lähteä myös eka kertaa Ilosaareen ja aloitin varaamalla itselleni hotellihuoneen keskeltä kaupunkia :D

Mutta millä salaperäisellä keinolla ostit sinne jo lipun, eikö ne tule myyntiin vasta kuukauden päästä?

patentti kirjoitti...

Festarithan on aina porukasta ja seurasta kiinni, mun provinssista on ainakin tulossa loistava :)

Anonyymi kirjoitti...

provinssi on rakkautta. :--D

Tuuli kirjoitti...

voinko mä udella,että missä lukiossa oot? :)

Sara kirjoitti...

Mä olen menossa Provinssiin ensi kesänä, ihan vaan Placebon takia!

Sarppuli kirjoitti...

Molempiin oon menossa! Provinssissa oon ollu kolme kertaa ja alkanutta perinnettähän ei voi missään nimessä rikkoa... Melkein ikinä bändejä oikeasti kattonu :D Siellä on vaan niin hullun hauskaa ja tapaa aina kivoja ihmisiä.
Ilosaaressa olin ekaa kertaa viimevuonna ja ehkä se Joensuu vaan tekee sen hyvän fiiliksen! Tosi rento paikka kyllä, rantalavakin siellä niin jees <3 Ja ihmiset taas kerran pelastaa kyllä! Että vaikka sinne yksin lähtisitkin niin kavereita tulee varmasti =)

lasikyynel kirjoitti...

Ilosaaressa ainakin tämä tyttö! Ahahha pitää yrittää bongata sut sieltä! Ilosaaressa rentoa porukkaa ja hauskaa, sekä tunnetusti hyvät säät. Itse asun myös samassa kaupungissa, joten matka tai majoitus ei tuota ongelmia ;-)

Emma kirjoitti...

Meen provinssiin kyúuntelemaan editorsii<3 En haluu olla loukkaava, mutta en tajuu mitä järkee on maksaa hirveit summia festareista, jos ei bändei oo menos kuuntelemaa. Voihan sitä bilettää paljon halvemmallakin?

Solastcentury* kirjoitti...

Samikset! Meikäkin aikoinaan puursi kolme matikan kurssia kuukauden sisällä ennen kirjoituksia. Plus siihen vielä kemia ja fysiikka... Minkäs sille voi jos matemaattisia aihealueita käsittelevä aivojen osio vaikuttaisi puuttuvan kokonaan, mutta kunnialla meni kaikki läpi 8D

Kivannäköinen kämppä muuten!

Anonyymi kirjoitti...

Rupesin tykkäämään sinusta vielä enemmän! RÖYKSOPP! Ei oo ehkä parempaa! Näin ekan kerran livenä 2002 provinssissa ja aaaah tanssin koko keikan jonku ihme sementtimöhkäleen päällä. Siitä alko rakkaus! Pääsin jopa juttelemaan Svein Bergin kanssa, kannan lompakossa vieläkin Sveinin nimmaria <3

Ja kyllä provinssi voittaa! Yhdeksäs peräkkäinen tulee kesällä. En tiiä kenen kanssa lähden mutta LÄHDEN!

Fiipi

Lilya kirjoitti...

PROVINSSI ON THE BEST! ja oon ehdottomasti tulossa ;)

kullanmuru kirjoitti...

Minä olen tulossa provinssiin!! Oottelen jo hirveesti. Suuri kaveriporukka sinne on kuitenkin tulossa :D

Anonyymi kirjoitti...

ilosaari, ehdottomasti =)

moderndayhippie kirjoitti...

kaikista festareista mitä oon käynyt, niin ilosaari se vaan on paras. Järjestelyt toimii parhaiten ja meininki on aina parasta!Harmittaa kun en tänä vuonna pääse :( sijaitsen sillä hetkellä ranska-espanja-italia akselilla. Ehkä en siellä jaksa harmitella et ilosaari jää väliin :D

minkki kirjoitti...

en oo ikinä käyny kummassakaan provinssissa enkä ilosaaressa :) joskus kauan sitten oli hinku provinssiin ku siellä esiintyi mansoni, mutta koska olin alaikäinen en saanut porukoilta silloin lupaa. Nyt ei nuo festarit enään houkuta ollenkaan.

hanska kirjoitti...

provinssi. piste. on ilorokkikin ihan kiva. mutta provinssi vaan on.

junja kirjoitti...

kummassakaan en ole koskaan ollut. ilosaareen olen mahdollisesti menossa, kunhan kaverin keksin jostain. jos ei onnaa, niin täytyy sit tyytyä vain ruissiin ja ankkaan. ilosaarta on kaverit kehunu paljon ja provinssistakin enimmäkseen ollu positiivisia kokemuksia.
ruisrockista festarina oon kuullu aikalailla vaan negatiivista juttua, mut kyllä sinne silti jengiä joka vuos raahautuu. ja itekkin tänä vuonna kun siellä on just kaikki ne bändit mitkä haluan nähdä. toivottavasti on muuten sit positiivinen ylläri. ootko ruissis ollu ikinä? (:

Styledrop kirjoitti...

Vai sittenkin ruissiin? Sinne ainakin tulee mentyä. Provinssiin olisin halunnut mennä, mutta nyt näyttää siltä että näkemättä jää. Ihme, ettei nimekkäämpiä bändejä ole tulossa tai siis todella kovia. Ilosaari ole ollut harkinnassakaan. Tosin Röyksopp...

Jo Emmaljunga kirjoitti...

Olen jo 26, enkä ole koskaan tuntenut paloa festareita kohtaan. Olen liian mukavuudenhaluinen ja haluan käydä katsomassa lempibändejäni normikeikoilla, joissa tapaa enemmän samanhenkisiä, juuri tiettyä artistia varta vasten katsomaan tulleita henkilöitä. Ja keikkasetit on tietysti paljon pidempiä. Ja tunnelma on intiimeillä klubeilla enemmän omaan makuuni.

Tänä vuonna olen kuitenkin vakavasti harkinnut pitäisikö hankkia kallis festarilippu oikeastaan vain yhden bändin takia. Nick Cave & The Bad Seeds tulee tänä kesänä Suomeen vain harvinaiselle festarikeikalle, joten voi olla, että nyt on pakko lähteä Provinssiin.

Lisäksi olen miettinyt lähtemistä Leeds Festivaliin, jossa esiintyy lukuisia lempibändejäni ja erityisesti yksi sellainen, joka ei ole vielä koskaan Suomessa käynyt, enkä jaksa enää odottaa..

Onnea viimeisen matikkakurssin suorittamiseen!

koko kirjoitti...

Ilosaari ja provinssi ovat kyllä niin parhaaita! Ilosaari ehkä vähän enemmän ;) mut tosiaan miten oot jo ilosaareen ostanu lipun??

Martina kirjoitti...

Ilosaari ei voita Provinssia, mutta on sielläkin ihan hullun hauskaa ollut. :D

basu kirjoitti...

Provinssissa on tullut käytyä ja joka kerta yhtä hauskaa, vaikka periaatteessa tykkäänkin hieman pienimuotoisemmista festareista. Ja tänä vuonna lähteekin sitten Ilosaari-neitsyys. Ilmoitin just pomolle pari tuntia sitten ottavani lomapäivät sillon, että varmasti pääsen (ja niitä päiviähän oli kertynyt huimat neljä:D)

anni kirjoitti...

ilosaareen ilosaareen :) oli provinssissakin hauskaa ja kivaa mutta ilosaari on aina ilosaari :)

Anonyymi kirjoitti...

Oikeasti - ILOSAARI ON AIVAN YKKÖNEN:---)<3<3 Sitä atmosfääriä ja ympäristöä ei ihan mikä tahansa paikka kyllä voita. Voi aamen, kun pääsisinkin<3 Kun muutin tänne aivan toiselle puolelle Suomea ja töitä tiiviisti, voin enää vain haaveilla siitä. Terveisiä Joensuuhunx--) <3 Sitähän sanotaan, että suurimmat persoonat löytyvät aina Ilosaaresta:)

Anonyymi kirjoitti...

ootko ollu pikkasen lazy, kun jäi kurssit noin tiukoille x-)?

merri kirjoitti...

provinssi tietysti ! viides kerta jo ja en ainkaan provinssi-ihmisenä usko, että voittaaa.

Girzi kirjoitti...

en osaa sanoa Provinssista, sillä en ole ollut siellä mutta Ilosaari on aivan mahtava:)) (näin Joensuulaisena on pakko hehkuttaa..:P) sinne kyllä kannattaa tulla jos vain suinkin pääsee! ite hankin lipun talkoolaishommilla, niinkuin viimekin vuonna:)

Oona kirjoitti...

joensuusta kun oon niin tuu ilosaareen vaan :DD

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan kesäinen tuo eka kuva ja OI mitkä kengät! <3 Provinssiin että ilosaareen oon suuntaamassa. En osaa sanoa kumpi on kivempi, kun kummassakin on puolensa =)

Salla kirjoitti...

:DD: eka kommentti <3 olipas taas järkevä kommentti.

Titti kirjoitti...

Oot kyllä ihan totisesti suomalaisversio Lumikista! :>

Tree kirjoitti...

Blogisi on sitten aina niin kaunista katseltavaa. :)

Oliskos joskus mahdollista saada videopostausta? Olis kiva kuulla, millanen ääni sulla on. :3

Irinja kirjoitti...

Ilosaari on ehdottomasti lemppari festarini! siellä on aina ihan älyttömän hyvä ja rento meininki, ai että :--D

Sofia kirjoitti...

Provinssiin absolutely! Mutta ei sekään vedä veroja ruissille, no no! ;>

veerra kirjoitti...

provinssi kutsuu <:

Anonyymi kirjoitti...

en ole ennen kommentoinut tänne mutta nyt oli pakko: Tunnen niin sun tuskasi koskien tuota matikkaa! :--D Itellä kans kivun takana vitonen, sieltä se kuitenkin onneks tuli niin saa painaa lakin päähän!

Annina kirjoitti...

Provinssiin!! Ja on paljon parempi kuin Ilosaari.
Provinssi on vaan provinssi <3

Scheharazade kirjoitti...

You're pretty like a ballerina.^^

bisous

linda sofia kirjoitti...

mua houkuttais hirveesti provinssi mut ei vissiin taida olla rahaa ja turusta on hankala kulkee seinäjoelle aina :<

Kupittaa kirjoitti...

Ei helvetti olet kaunis! :)

Anonyymi kirjoitti...

ilosaaressa olen 3kertaa juhlinu ja provinssissa kerran ja todellakin ilosaari on parempi! siellä se tunnelma on vaan niin jotain parasta!

Katsku kirjoitti...

Voi, mä niin rakastuin tohon tuulettimeen !

dibb kirjoitti...

Kämppä on hieno, samoin etenkin tuuletin :D On se kätevää käydä näitä lukiokursseja jo ensimmäisenä vuonna nelisenkymmentä niin ei jää abivuoteen tuollaista helvettiä ;)

Emmi kirjoitti...

Pakko päästä molempiin! Provinssiin ihan sen meiningin takia ja tänä kesänä myös Placebon vuoksi. Ja Ilosaareen juuripa Röyksoppin vuoksi. Osuupa tuo Ilosaari vielä omalle synttäriviikonlopulle, huippua ois jos soittaisivat nimenomaan 18. päivä kun synttärit on. Ei malttais millään odottaa!

Iitu kirjoitti...

Ilosaari on paras, ei voi muuta sanoa ♥3♥