torstai 23. huhtikuuta 2009

micmac yllätti taas!

Siis en tiedä mitä radikaalia Micmacille on tapahtunut vuosina 2000-2009. Luultavasti aika paljonkin, koska vuonna 2000 se oli maailmanlaajuisesti (no ainakin Espoossa oli kova juttu!) tunnettu fleece-paratiisi, ja nyt tuppaan löytämään sieltä juuri niitä juttuja, joita olen kuukausitolkulla metsästänyt. Näin on käynyt niin täydellisen trenssin, tennarien kuin mustan peruslaukunkin metsästyksessä. Nyt MicMac sitten napautti viimeisen naulansa arkkuun, kun löysin sieltä punaisen, Täydellisen laukun, jota olen metsästänyt viimeiset puoli vuotta. En ole koskaan ymmärtänyt, miten joku voi hypettää laukkuja samaan tahtiin kuin meikäläinen kenkiä, mutta nyt tämäkin asia alkaa pikkuhiljaa avautua mulle.


Hän kotiutui mielettömän söpössä seeprakuvioisessa kassissa luokseni eilen.





Voisiko mikään laukku olla enempää näköiseni? Oon rakkaudessa. Kirsikat ja täydellinen punainen väri ja kaikki. Ja päivinä, joina kirsikat tuntuvat liian övereiltä (myönnän että sellaisia päiviä joskus on) ton koristeen saa helposti irti. 30 euroa tästä ei tuntunut lainkaan pahalta, vaikka oonkin laukkujen suhteen yleensä äärettömän pihi ja kyttään Elloksen alennuksia viimeiseen asti josko alle viidellä egellä irtois...

Lähdenpä tästä kirjastolle laskemaan matikkaa. Suuresti vihaamani aktiviteetti tuntuu melkein siedettävältä, kun saan heittää laskimet ja muut kamat Punaiseen Laukkuuni. <3___<3

44 kommenttia:

anette kirjoitti...

Onhan se ihana. :>

Anonyymi kirjoitti...

aivan IHANA<3

Emma kirjoitti...

Todella nätti ja harkitsin itsekin jo ostamista. Mulla on vain niin huonot kokemukset Micmacin laukuista. Yksi hajosi jo kuukauden sisällä. :( Toivottavasti tuo kuitenkin kestää kauemin! :)

Majayna kirjoitti...

No tuo on kyllä ihan sun näkönen, että hyvä kun kotiutit sen :)

P&M kirjoitti...

Ihana.. ei voi muuta:)

Anonyymi kirjoitti...

Joo, oon itsekkin tosi yllättynyt MicMacista kun siitä tulee mieleen vain ne kahisevat pastellisävyiset tuulihousut ja fleecehupparit.

Ja nyt viimeisin löytöni siltä oli musta ihana t-paita isolla rusetilla ja puhvihihoilla, joita olen aina ennen tätä paitaa vihannut.

tuijja kirjoitti...

Vautsi mikä laukku! Löytyikö sitä muissa väreissä?

ia kirjoitti...

Ei muuten voisi olla enempää sunnäköinen laukku! :D

Sinilintu kirjoitti...

Tuo on kyllä ihana, ihan kirsikoineen tai ilmankin sitä. Kuinka kestävältä tuo muuten tuntuu?

ritu kirjoitti...

Uaaa, täydellisyyttä! :>

Roosa kirjoitti...

Viikonloppuna bongasin samaisen laukun micmacista, mutta rupesin pihistelemään ja kauppaan jäi. Toi on kyllä niin superkiva, että melkein tekisi mieli mennä takaisin hakemaan se, kunhan saan vähän lompakkoa lihotettua :)

Ja sopii kyllä sulle ihan täydellisesti

Milla kirjoitti...

Onkin ihan sun tyylinen! :) Ihana!

dibb kirjoitti...

Mää oon aina tiennyt että laukuissa on enemmän hypetettävää kuin kengissä ;D
Tuo on muuten hieno.
Conversetkin aiemmasta postauksesta saivat kuolan valumaan, oma tarkoitukseni on sellaisia juosta ostamaan kunhan millään opin päättämään haluamani värin :)

Maija kirjoitti...

Toi laukku on kuin mikäkin karkki!

Lena kirjoitti...

ooooh, se on täydellinen <3

Anonyymi kirjoitti...

Oijoi, pakko käydä tsekkailemassa! Oma punainen laukku on kylä ihan hajoamispisteessä, se on palvellut uskollisesti viisi vuotta... Rakkautemme on suurta, muttei ilmeisesti kaiken kestävää :'( Josko tuskaa helpottaisi uusi veska?

Neiti S. kirjoitti...

Ite oo kanssa miettinyt, että mitä Micmacille on tapahtunut. Sieltähän löytää nykyään, vaikka mitä kivaa!

minna kirjoitti...

Vau tosi upee toi laukku kyllä. :)

nipu kirjoitti...

Huomasin ton saman laukun myös, toivon todella että kaikki lukijasi eivät käy ostamassa niitä loppuun :( rahatilanne nyt nimittäin tosi huono ! ja mä haluuuun ton.

Ja muistan omat teiniajat kun 80% vaatteista oli micmacista. Siksi traumat ja en ole yleensä kyllä sieltä mtn ostanut. Mut toi laukku<3

Anonyymi kirjoitti...

IIHANANANANAN!!!

Miia kirjoitti...

Oijoi, katselin itse tänään tuota samaa laukkua, on se vaan upea! Ehdottomasti sun näköinen kirsikoineen kaikkineen. :)

Anonyymi kirjoitti...

ompas hän kaunis :O !! onko laukkua muissa väreissä? :)

PinkSircus kirjoitti...

Vaude, ihan huippulöytö toi laukku!

Tytti kirjoitti...

Todellakin aivan sun näköinen laukku! Hyvä löytö :P

tipitii kirjoitti...

Syötävän suloinen laukku!

Anonyymi kirjoitti...

Pitääkin pyörähtää micmacissa, kun eksyy pk-seudulle :)

ihana laukky, ihan ku sulle tehty!

Anonyymi kirjoitti...

Tuo laukku näyttää kyllä ihan sulta että huh huh! Upea.

Anonyymi kirjoitti...

apua kuinka ihana !

Anonyymi kirjoitti...

Tosi ihana laukku. Mäkin haluun tollasen :)

Anonyymi kirjoitti...

Micmacille on käyny sama ku Lindexille ja kohta Seppälällekin! :O

Karine Linder kirjoitti...

Hello,
I'm a French reader of your blog, not really reader because I can't speak finish :( but I love look at your pictures, you have a really great style!!
May I ask a question? Where does this bag come from and the price? I just fall in love, I'm looking for a red bag but there is nothing interesting in France!
I hope you can read my english, understand my bad righting and answer my question.

Tajja kirjoitti...

Voisin varmaan rakastella tuon laukun kanssa! Kirsikat ovat erään muunkin intohimo nimittäin!

janina kirjoitti...

Oi miten ihana! Missä helsingissä on micmacin liike?

Lilya kirjoitti...

Pirtee!

emmisusanna kirjoitti...

Ihan törkeän ihanan värinen laukku! :) Mullekin kelpaisi tuollainen :)

Heidi kirjoitti...

tuijja & anonyymi: http://www.micmac.fi/shop/tuote/1404_999 Näyttää löytyvän kans mustana!

Karine_Linder: The bag is from Micmac, that actually has its own webshop (http://www.micmac.fi/shop/tuote/1404_350 <- that's the same bag I have), but they probably won't deliver abroad. Too bad. :<

janina: Forumissahan se! Siinä about H&M:n vieressä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo laukku on kyllä aivan mahtava ja just sun tyylinen :)

Anonyymi kirjoitti...

Hihii,tilasin samanlaisen mutta ruskeana :p

Achtung Baby kirjoitti...

Kaunis, ei ihan minun tyyliini mutta sinun tyylisesi ei enempää voisikaan olla. :D Hieno löytö, pitäisköhän munkin vähän miettiä tota Micmacia varteenotettavana shoppauspaikkana - en muista kyllä muuta kuin ne tiukat, taskuttomat farkut ja fleecehupparit...

Anonyymi kirjoitti...

tilasin itsekin postin kautta kyseisen laukun,toodella ihana mutta aivan liian suuri omiin käyttötarpeisiini :p ketutti.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana laukku!

Saako muuten tiedustella mitä kautta lisäät kuvasi tänne, kun kuitenkin noin suuria ovat? Olisin todella kiitollinen vastauksesta!

Ansku kirjoitti...

Siis i-ha-na! Tarvii tavuttaa jotta ise tajuisin mitä kirjoitan tässä ihastuksenhuumassa! Muistatko sattumalta oliks muita värejä?

Heidi kirjoitti...

anonyymi: Lataan domainille ja laitan html-koodilla tänne!

ansku: Kirsikallisena löytyy mustia ja sydämen kanssa ruskeita ja mustia!

Anonyymi kirjoitti...

Lue koko blogi, melko hyva