sunnuntai 29. marraskuuta 2009

kesäkaipuu

Kello on 03:02 ja mulle iski juuri ihan mieletön kesänkaipuu. Olen fiilistellyt läpi jo kaiken mahdollisen viikon keittiössä muhineista nuudeleista (nuudelit on ehdotonta kesäruokaa!) siihen hetkeen, kun tajuaa festareilla ettei olekaan enää telttansa edessä röhnöttämässä vaan etunenässä moshaamassa randomin hevibändin keikalla. On muute melkoisen hyvä fiilis.

Kesäfiilistelyjen hengessä ajattelin sitten läväyttää tähän pari otosta viime kesältä! Itsehän kuvailin kesän aikana joka ikisen muurahaisen koivenkin joka näkökenttääni sattui, mutta musta itsestäni on hävettävän vähän kuvia: kuulemma siksi, ettei mun kameraan uskalla koskea. Pöh.


Tänä päivänä mua ärsytti kaikki. Päätin ottaa ärsyyntyneen kuvan, jossa revittelen toista silmämunaani kaiken kansan nähtäville. Ja tässä se nyt sitten kuulkaas on. <3__<3




Vallilan puutaloalue on vaan niin leppoisa paikka. Mummona muutan sinne.


Tää oli Ilosaarirock. *_* Raahasin sinne kameran mukaan, enkä saanut aikaiseksi koko reissulta kuin ehkä 10 kuvaa. Nohs, ei se mitään. Oli aivan mieletön reissu.


Ilosaaresta tämäkin.


Satu täytti vuosia, ja meikäläinen siinä rupesi sitten nähtävästi tehtailemaan kylkivenytyksiä.






Täytin 20 vee, ja samaisen illan aikana meni niin karaoke- kuin konjakkineitsyyskin. Nämä kaksi asiaa saattoivat olla vuorovaikutuksessa keskenään. :|




Tässä kuvassa nyt on tarkennus ja kaikki muukin aika pyllyllään, mutta kaikista puutteista huolimatta rakastan tätä kuvaa. <3___<3 Tää on niinku niin sitä itseään: laitetaan pikkusisko roudaamaan kamoja ja löpöstellään itse kaikessa rauhassa perässä.


Näytin vähän nuorisolle mallia et miten niiden uimakrokotiilien kanssa kuuluu menetellä. Aallokosta päätellen meno oli hurja.

Joo. Tähän lienee hyvä lopettaa! Huomenna saan mun kameran takaisin Miljalta, ja sit pääsen postailemaan vähän ajankohtaisemmista aiheista. o/

Mitään unirytmiähän mulla ei ole (sen siitä saa kun työajat sijoittuvat epäsäännöllisesti aamukuuden ja iltakymmenen välille), joten loppuyö kuluukin sit tiiviisti tän parissa:



Kuka tietää mikä legendaarinen peli on kyseessä!

19 kommenttia:

Oona kirjoitti...

ma en ymmarra miten sa onnistut olemaan kaunis jopa tossa ensimmaisessa kuvassa... :D

BLANK kirjoitti...

Hello, I have been following your blog for ages, but have never commented because I can't speak a word of Finnish (and I feel rude writing in English, particularly since I am not sure if you speak it and you never write in it.) I just wanted to say that I really enjoy your photos and I am very happy that you've started posting again!

Riikka Aaltonen kirjoitti...

Chrono Trigger! :)

Mailis kirjoitti...

Chrono trigger Chrono trigger Chrono trigger Chrono trigger! Musiikki alko soida päässä.
Kivoi kuvii ja postaus muutenkii. :)

tink kirjoitti...

Eikä! Toi kuvahan on mein bussista Ilosaaressa ja mun varpaat on ne toiset oikeelta! ÄÄ!! Tuli kauhee ikävä Ilosaareen! :( :D

Jutta kirjoitti...

Oot ihana ♥ ps. CHRONO TRIGGER! ihana peli :D

HEIDI kirjoitti...

tink: AI ON! XD Mun oli pakko napata tosta kuva kun teil oli sen verran leppoisa meininki siinä meneillään! Pakko myöntää että Ilosaari todellakin on Suomen paras festari. <3__<3

ritu kirjoitti...

ÄÄ, festarikuume iskee heti sen kesäkaipuun lisäksi! Viime kesältä festarit jäi kokematta töiden takia, ensi kesänä pakko ottaa vahinko takaisin!

Tuulia kirjoitti...

Oi kesä <3 ja ilosaari...

Mun työvuorot ajoittuu sekalaisesti aamukuuden ja yöaamu- viiden välille, että tervemenoa vaan normaali elämä :)

Nora kirjoitti...

Mahtavaa ku postaat taas:)

Milja kirjoitti...

Ihan parasta, että oot palannut!

Ja ääääää, mun kesäkaipuu nousi nyt ihan uusiin sfääreihin :o

Anonyymi kirjoitti...

oot iha vitun laiha! tän kadempi ei voi olla! :(

Anonyymi kirjoitti...

minkä merkkinen sun kamera on? :)

Siru kirjoitti...

Ihania kesäkuvia!

juliet xxx

Riikka kirjoitti...

Tosi tunnelmallisia kuvia! Tuli ihan kesää ikävä..

aino kirjoitti...

nauroin niin paljon tuolle silmänrevittelykuvalle ja kuvatekstille !.---D

ihanaa että sä postailet taas, kaipasin jo noita söpöilykuvia ja vastapainona vähän ronskia tekstiä, ihan parhautta ! ja kesäkuvat <3

HEIDI kirjoitti...

anonyymi: Canon 450D! Oon tykännyt tosi paljon, mutta nyt alkais viimein olla aika ostaa siihen salamaa ja uutta objektiivia. :F

reverie kirjoitti...

OMG CHRONO TRIGGER

tuo jos mikä toi nostalgisen fiiliksen meikälle 8Dd ♥♥

Anonyymi kirjoitti...

bongasin sut ilosaaressa! piti tulla jo sillon kommentoimaan mutta enhän mä muistanut mut siis pointti !!! oot mahottoman kaunis

tjoenzoolainen