perjantai 18. joulukuuta 2009

pikainen

Mulla oli aivan loistava perjantai! Ensinnäkin: oon huomannut että CITYMARKET on kyllä se kauppojen kauppa! Musta on ihan mahtavaa seilailla edestakaisin vanhaa kunnon Sittaria ja ihmetellä niin pyllynaluspeflettejä kuin juuresharjojakin. Tänään vietin historialliset 1,5 h Citymarketin käytävillä, ostaen ainoastaan paketin näkkileipää Nirpulle. Sittari. <3____<3

Toiseksi: illalla kävin viimein katsomassa District 9:n, ja olihan se kieltämättä melkoisen jännä! Oltiin kahdestaan koko leffasalissa, eikä kiihtyneeltä mölinältä vältytty. Taisin kiihtymyksen osoituksena nousta pariin otteeseen ihan seisoma-asentoonkin, en vaan pystynyt istumaan siinä jännityksen tilassa. '__'

Kotiin mennä tallustelin Sörnäisten rantatietä pitkin: lämpimästi varustautuneena oli leppoisa kuunnella musiikkia ja katsella niin tähtiä kuin koirapuistossa lumienkeleitä tekeviä kanssaeläjiäkin. Ja kotiovelle saapuessani tien blokkasi tehokkaasti kukas muukaan kuin unta palloon ottamaan käynyt naapurini! Erinäisten operaatioiden jälkeen saatiin kuitenkin naapuri oikeille leveyspiireille ja meikäläinen avasi viimein jääkaapissa mua jo muutaman päivän vartoneen kokispullon. Ah.

Nyt kello onkin jo lähemmäs viisi aamulla, ja ihmettelen kuinka irtonaiselta voi pienen ihmisen pää näyttää. Ilmeisesti melkoisen irtonaiselta. Kattokaa ny:



Siinä se pääpallo keikkuu huterasti kaulani päällä.

Irtopäästä huolimatta tässä kuvassa on nyt kätevästi kaikki tän hetken lempijuttuni pukeutumisen saralta: punainen rusettipaita, valtavalla samettirusetilla varustettu panta ja sydänkorvikset. <3___<3

Kuva on otettu kamerani laatusalamalla ikiomassa käymälässäni, mutta elättelen toiveita että joulupukki toisi mulle ihan oikean salaman. Itseasiassa mulla on jo vaivalla hankittua sisäpiiritietoa siitä, että näin saattanee hyvinkin tapahtua. *_*

Sunnuntaina lisempää, huominen menee aikalailla säntäillessä paikasta toiseen!

36 kommenttia:

HooCee kirjoitti...

Ihanaa, että joku muukin on Cittarivaeltaja. :D Joskus oikein nolottaa kun huomaa, että taas oon ollut tunnin verran kauppareissulla - kun ainut mitä tulin hakemaan, on maitopurkki. :)

Tiia-Tuulia Irene kirjoitti...

kaikkien niiden ihmeellisten tavaroiden lisäksi cittarissa on parasta hortoilla, kun muita ihmisiä näkyy vain toinen tai pari jossain kilometrin päässä leipäosastolla! tai ainakin täällä, on tuo prisma selkeästi suositumpi :D

Anonyymi kirjoitti...

Kääk oisimpa mäki noin nätti!

Mari kirjoitti...

Oho, käytät myös sanaa "lisempää"!! Vasta toinen tuntemani ihminen.. tai kolmas, jos lasken itteni mukaan :)

Tanni kirjoitti...

Nyt on kyllä ihan pakko kysyä, että oletko sä sellaisessa Yhteishyvän mainoksessa pahvilaatikot sylissä? (:

HEIDI kirjoitti...

Tiia: Mä suosin Citymarketia ihan kapinahengessä, olen nimittäin SOK:lla töissä 8)

mari: Yllätyin itsekin tuosta sanavalinnastani, mutta joskus sitä vissiin sit tule käytettyä!

Tanni: Yyh, joo..... Sen kuvan piti kyl tulla vain sisäiseen markkinointiin, missäs Yhteishyvässä se on ollut? :D

oona kirjoitti...

Hitsit oon niiin kaunis!

Tiksu kirjoitti...

Sä kirjotat tosi ihanasti! Hihittelen ääneen kun luen sun juttuja, ne on niin hauskoja. :)

Anonyymi kirjoitti...

Oliskos mitenkään mahdollista että tekisit joskus tutoriaalia siitä miten väsäilet tuon upean meikkisi? :3

LOVEBIRD kirjoitti...

Mää voin vastata Tannin puolesta koska mäkin bongasin sut sieltä Yhteishyvästä :DD
Eli uusimmassa lehdessä olit, viime kuun lopussa tipahti postiluukusta!

Anonyymi kirjoitti...

Taisin bongata teitin perjantaina!

Siitä juontuukin seuraava kysymykseni... Oletko siis nykyään vielä yhdessä rikun kanssa? Sanoit kyllä rikun ollevan jo historiaa, mutta melkoisen lämpimiltä teidän välit vielä näytti...

Anonyymi kirjoitti...

Herran jestas miten kaunis oot.. ! <3

Tanni kirjoitti...

Kuulun Pirkanmaan Osuuskauppaan eli sen jossain joulukuun (kuukauden) tarjoukset-lehtisessä, missä on kaikkia kuponkejakin esim. ravintoloihin tms. (: Siellä jossain sivulla se mainos oli. Eli siis ei se ollutkaan itse Yhteishyvä-lehdessä. :P

Anonyymi kirjoitti...

heh täällä näyttää olevan aika monta hengenheimolaistani-sittarivaeltajaa..8D huomasin muuten just että olet aivan äärettömän kaunis! kait olet vähintäänkin supermalli..? ;)

Anonyymi kirjoitti...

Oot kyllä aikamoinen piristyspakkaus! Sun jutut on nimittäin niin ihania :D aww.

HEIDI kirjoitti...

anonyymi: Oon meikkaajana aikamoinen räpeltäjä, mutta voishan sitä!

anonyymi: Meillä on Rikun kanssa molemmilla jo uudet seurustelukumppanit, mutta ollaan edelleen kyllä erittäin hyviä ystäviä ja nähdään lähes viikoittain. :>

Tanni: No voi perskele. Sielläpä se meikäläinen sitten könöttää pahvilaatikot sylissä.

anonyymi: Noh, muthan voi näemmä bongata mm. YHTEISHYVÄSTÄ. Olen siis jonkinsortin B-luokan malli. :D

reverie kirjoitti...

Mistä tuo ihana bolerorakkaus on <3_________<3

Love at first sight ♥

Anonyymi kirjoitti...

ihanaa sa oot back ja ma vasta nyt huomasin!:D hyva heidi!!!

paivan pelastus kun saa kaya sua ihailemas:D

suvi

reverie kirjoitti...

AINIIN unohdin kysyä; sullahan oli lukion kanssa aika moista kamppailua, kurssien kanssa ym : O NIIN ETTÄ kuinka lopulta onnistuit pääsemään ylioppilaaksi ajallaan ? Itsellä ihan samanlaista perseilyä tällä hetkellä.....

Inssu kirjoitti...

Voisit kyllä tehdä jonkun meikkauspostauksen! :>

Jud kirjoitti...

Your style is perfect, I like it very much :) Unfortunately I can't read your notes, because I don't know Finnish :(
I wish you would write sometimes in English :)

HEIDI kirjoitti...

reverie: Ei mulla muuten, mutta matikka tuotti siinä määrin ongelmia että meinasi lakki jäädä saamatta. 8< Kaiken kruunasi se että mulla ja mun matikan maikalla meni sukset ristiin, joten jouduin suorittamaan vikan matikan kurssin toisessa koulussa..... Sekin meni ihan rimaa hipoen läpi, mut menipä kumminkin - joku kaksi viikkoa ennen ylppärijuhlia. 8D

Ja se paita on kirppikseltä, alunperin Gina Tricotista!

Siru kirjoitti...

Sulla on ihanan voimakkaat piirteet! Oon niin kateellinen!

juliet xxx

Ayse kirjoitti...

nice blog :)

pls follow my blog :)

Anonyymi kirjoitti...

iih joku muukin tykkää sittareista <3 paras ikinä.. cittarin irtokarkit!!!!!!!

Anonyymi kirjoitti...

mistä tuo musta panta on <3___<3

Anonyymi kirjoitti...

Olipa kiva yllätys et oot taas ruennu kirjottamaan. Pitkästä aikaa aattelni et hei jospa mä nyt katon oisko se kirjottanu ja olithan sinä :--)

Anonyymi kirjoitti...

ahahahaa en kestä oot niin hauska :--D ja cittari <3 onneks en oo ainoo cittarivaeltelija

annie kirjoitti...

oi oot edelleen niin jumalattoman kaunis! pitkästä aikaa oli pakko tulla kuikuilemaan sun blogiasi kun itunes päätti pistää converting vegetariansin soimaan. ja hyvältä näyttää! =) ihanaa talvenjatkoa ja uuttavuotta ja mitä tässä nyt vielä onkaan!

Anonyymi kirjoitti...

postaa rakas! :3

Anonyymi kirjoitti...

voisitko taas postailla 8<

Ida kirjoitti...

Oot niin kaunis, että itkettää ;_;

Anonyymi kirjoitti...

heheei, missä se lisempi viipyy?

Anonyymi kirjoitti...

Sä oot niinkun kauniimpi versio Dita Von Teesestä

---- kirjoitti...

olen kyllä enemmän prisma-ihmisiä... Mutta miten ihmeessä voit näyttää noin huolitellulta aamuviideltä?

Anonyymi kirjoitti...

ah, pidän sun hiuksista, huumorista ja varsinkin tyylistä! Jos joskus meet kirpparille myymään vaatteita/kenkiä, niin muista kirjottaa tänne, sillä olisin valmis ostamaan ainakin puolet sun vaatekaapin sisällöstä! ;D