keskiviikko 27. helmikuuta 2008

sawadi kaa

Noniin, olen palannut. Oikeastaan jo pari päivää sitten, mut olen riutunut jet lagin kourissa. Ihmeellistä, miten 5 tunnin aikaero voi pistää kaiken ihan sekasin. Oon mennyt nukkumaan seitsemältä illalla ja herännyt pirtsakkana kolmelta yöllä. Tästä johtuen kaikki on ollut jotenkin tosi psykedeelistä.

Thaimaa oli ihana paikka, mutta koska oon tosi huono kertomaan mitään tiivistetysti, niin mennäänpäs suoraan kuviin! Ainiin, pakko mainita tähän väliin, että perinteisten norsuratsastusten sijaan tuli koettua myös melkein tsunami. 8--D Minä, joka en suostu menemään rakennukseen tietämättä missä hätäuloskäynnit sijaitsevat, olin vähintäänkin paniikissa. Onneksi siltä kuitenkin vältyttiin.



Patong Beach, rantakatu.


Sivukuja täynnä shoppailu- ja ruokapaikkoja. Tämmösiä oli sadoittain.


Hotelli. Mä olisin ollut tyytyväinen vähempäänkin, mutta suuruudenhullulle äidillenihän ei kelvannut kuin viiden tähden hotelli.


Veden päälle rakennettu kylä.


Ehkä yksi maailman pelottavimmista asioista. Varmaan 20 metrinen, tuijottava buddha-patsas.


Imureita. Mulla on aina ollut jotain mystistä norsuja vastaan, mutta näille menetin sydämeni.


No biitsi.


Thaimaalainen hautausmaa. Kuvastaa aika hyvin thaimaalaista leppoisaa elämänasennetta.


Pakollinen "raahauduin helvetillisen matkan ylös vuorelle" -kuva.


Hierontapaikka.

Shoppailu Thaimaassa oli elämys itsessään. Tavaraa oli silmänkantamattomiin ja ihan loputtoman paljon. Ensireaktio oli KAIKKI MULLE!!1, mut kyllä siinä sit oppi bongaamaan ne parhaat jutut tavararöykkiöiden seasta. Hassuinta oli se, ettei millään tavaralla ollut hintaa - kaikki oli tingittävissä. Tinkimiskommunikointi tapahtui taskulaskimien välityksellä, ja oli parhaimmillaan oikeaa tahtojen taistelua. <3___<3
Loman loppupuolella aloinkin olla jo aikamoinen tinkijä, hehs. Laukuista saadettiin pyytää jopa 4500 batia, mutta meikäpoika tinkas useasti 500 batiin. Tinkimisen huumassa tunsin totisesti eläväni, ahh.
Huomasin myös monia turisteja, jotka eivät tajunneet tinkiä ollenkaan. Reppanat.


Tässä ostokseni. Sieltä voi bongata kaikkea bikineistä Hello Kitty -crocseihin. Vannoutuneena crocsien vihaajana on pakko hieman puolustella tätä hankintaa nyt... Syitä yhteisen taipaleemme alkuun oli kolme 1) 2,5 euron hinta 2) äiti maksoi 3) ne on ihan oikeesti mainiot mm. roskien viemiseen ja mökille. Vannon kuitenki, että sinä päivänä kun mut nähdään crocsien kanssa luikkimassa ympäri Helsinkiä, saatte ampua.
Eniten myynnissä oli mekkoja ja laukkuja, ja niitä ostinkin eniten. Farkut olisin halunnut, mutta Thaimaa eli siinä suhteessa vielä 90-lukua. Valkoisia klänttejä reisissä ja kaiken kohokohta olivat upeat timanttikruunukuviot takataskuissa. Jätinpä väliin. Äitini, vasten kaikkia neuvoja, kaikkea muuta kuin jätti väliin.
Myöskään kenkiä ei löytynyt. Ne olivat joko älyttömän pieniä, tai muuten vaan huonolaatuisia. Korot heiluivat jo ekalla kokeilukerralla. Ei semmosia viitti ostaa, oli kuinka halvat tahansa.
Ja sitten avainkysymys: paljonko mulla meni rahaa? 150 euroa.

Poikaystäväni kehtasi tässä taannoin vihjata, että olen laiska... Siis mitä ihmettä. ?____? Tästä tuohtuneena olen nyt mm. purkanut matkalaukut, siivonnut ja aloittanut jopa kirjoituksiin lukemisen! No siis.. Parin sivun verran... Mut sekin on alku. Nyt ajattelin uppoutua historiaan vielä hieman. Historia on lemppariaineeni, voisin jopa sanoa tykkääväni siitä, mutta miksi noita kirjoja on oltava kuusi.

Myöhemmin seuraa vielä tarkempaa juttua noista ostoksistani. o/

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No jopas on komeen näköstä! Mahto olla siistii.

Aikamoinen läjä tavaraa :D Jees päästä näkemään tarkemminkin noita, tosta läjästä kun ei juurikaan hahmota mitään.. Paitsi toi pehmolelu pisti kyllä silmään heti. ;D

P.S. Oho, noi Hello Kitty crocsithan on melkein söpöt!

Anonyymi kirjoitti...

Postausta jo kehiin ! ;<

selenete kirjoitti...

Eksyin tänne sattumalta teiltä tiettymättömiltä ja uskon poikkeavani tänne uudestaankin!
Mainioilta vaikuttavat juttusi. ^__^

Ihania kuvia ja tinkiminen kuulostaa mielenkiintoiselta toiminnalta, kun katsoo haalimaasi ostoskekoa johon ei tuon enempää rahaa uponnut!
En ole koskaan päässyt kokeilemaan sitä, ehkä hyökkään toukokuussa Kreetalla taskulaskin kainalossa muutaman tarkoin valitsemani katukauppiaan kimppuun.

Todella nätti asu sinulla tuolla aiemmassa postauksessa. :>

ps Ton buddha-patsaan tiivis katse seuraa taatusti mua mun uniin...

Heidi kirjoitti...

Anonyymi ykkönen: Sanoisinpa että joo, siistii oli!

No siellähän se pehmolelu röhnöttää. <3___<3 Röhnöttää muuten täsmälleen samassa paikassa yhä vieläkin, ja luultavasti vielä viikonkin päästä.

Vai että melkein söpöt! Nomutta, suurkiitokset. :D


Anonyymi kakkonen: Laiskuus iski...


Selenete: Toivotan tinkimisonnea! Hyvin se menee, täytyy vain olla armoton ja pysyä lujana. >:/

Mä näin viime yönä unta et olin Johannes Kastaja. Ihan varmasti ton buddhan tekosia...

ulle kirjoitti...

Olin itse Thaimaassa, Kata Beachillä jouluna. Ja kyllä, ostin ko. timanttikruunu-farkut ;) Olin vähän pettynyt naisten farkkuvalikoimaan--miehille löytyi paljon muodikkaampia, vaikkei poikaystäväni suostunutkaan ostamaan ainoitakaan (koska helteessä oli kamalaa kokeilla farkkuja!).