maanantai 31. maaliskuuta 2008

die Sonne

Ihana päivä. <3___<3 Oon ollut koko päivän aivan täynnä rakkautta ja käynyt kahdella pitkällä kävelyllä ympäri Helsinkiä. Toinen kävelylenkki sisälsi myös piknikin poikaystävän kanssa ja kesän ekan jätskin. En suostu vieläkään myöntämään, että kevättakissa saattoi jätskinsyömisen jälkeen olla hieman viileä...
Kesken parhaimman kevätfiilistelyn sattui myös pieni episodi, kun lokki päätti laskea lastinta just ja nimenomaan mun päälle. Voin kertoa, että lokin paska se vaan osaa jähmettyä.

Toi valon määrä saa mut aivan sekaisin, olo on ihan levoton eikä malttaisi olla paikallaan hetkeäkään. Mielessä pyörivät kesäsuunnitelmat Provinssista mökkireissuihin. Josta muistuu taas ikävästi mieleen kesätöiden hakeminen, jota olen tässä epätoivoisesti yrittänyt lykätä "ens viikolle".

Päivän asusta yritin ottaa itselaukaisimella kuvaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Odottelin siis kiltisti, että poikaystävä tulee kotiin.





Täällä on enimmäkseen nähty viikonloppuasuja vähän reilumman panostuksen kera. Tässä on nyt sit eka erittäin basic arkipäiväasu. Punamustavalkoinen on väriyhdistelmä, jossa olo on kaikista itsevarmin, joten varsin usein tulee tätä komboa suosittua.
Tunika: GT
Housut: H&M
Kengät: Andiamo
Neuletakki: H&M
Laukku: Ellos

Illalla piti mennä salille, mutta jotenkin kummasti keksin just 5 minuuttia ennen lähtöä mielekkäämpää tekemistä. Innostuin nimittäin huoltamaan kenkiäni. Kaikista maailman päivistä just sinä päivänä, jona olin vannonut meneväni salille. Niinpä tietenkin.
Poikaystäväni intistä anastamalla kenkäplankilla ja revityllä Barbie-tyynyliinalla (otti muuten sydämestä) rupesin vimmatusti hinkkaamaan, tarkoituksena käydä kaikki kengät läpi.
Emmä sit loppujen lopuksi edennyt kuin kahden kenkäparin verran. Hinkkaaminen oli nimittäin sen verran vittumaista puuhaa.


Puolen tunnin työn tulos. o/ Molemmat kengät ovat olleet mulla vuoden ajan lähes päivittäisessä käytössä. Nyt näitä voisi kutsua uudenveroisiksi. Kai siinä kenkienhuoltamisjutussa jotain perää on.

Kenkäoperaatio jatkuu huomenna.. ehkä.

Loppuun vielä meme, jonka Tomikoo haastoi mut tekemään:

1. Miten monta blogiviestiä olet kirjoittanut blogiisi?
- Onhan näitä jo 20!

2. Miksi aloitit kirjoittamaan omaa blogia nettiin?
- Johonkin oli vaan pakko purkaa tätä shoppailun ja shoppailemattomuuden tuskaa. Poikaystävä oli saanut jo kärsiä tarpeeksi.

3. Millä nettisivuilla käyt, kun olet netissä?
- Blogilista ja sitä kautta muiden blogit. Tyylitaivas, livejournal, galleria ja muut kyttäämisen kohteet.

4. Mihin on jäänyt neljäs kysymys, kun kaikilla hypätään suoraan viidenteen kysymykseen?

5. Onko sinulla omaa kotisivua netissä? (Blogia ei lasketa.)
- Lasketaanko myspace, galleria, last.fm tai livejournal? Ne löytyy. Myspace on kyllä aika kuollut, kävin siellä viimeksi pari vuotta sitten..

6. Osaatko puhua muita kieliä, kuin äidinkieltäsi? Mitä kieliä?
- Englanti sujuu, samoin saksa. Ruotsi aika nihkeästi... Lisäksi venäjä, tosin aina vain heikommin harjoituksen puutteen takia.

7. Mitkä ohjelmat seuraat tv:stä?
- Katson tosi vähän telkkaria. Joskus tulee vaan semmonen olo että "nyt telkkarin ääreen <3___<3" ja sillon tuijotan telkkaria apaattisena ohjelmatarjonnasta välittämättä. Nyt olen kyllä viimeaikoina huomannut, että mm. Dr Phil saa mut raahautumaan telkkarin luokse..

8. Hissi vai portaat?
- Portaat. Asuttiin ennen 6. kerroksessa, eikä talossa ollut hissiä. Voin kertoa, että mm. pesukoneen kantaminen sinne ja sieltä pois oli aika tuskaa... Sen jälkeen ei ole kyllä portaiden kipuaminen tuntunut missään.

9. Onnen- ja epäonnen numerosi ovat?
- Emmä tiiä. Kai 13 on aina tavallaan ollut mun onnennumero, kun oon syntynyt 13. päivä.

10. Haasta vielä tähän pienimuotoiseen kyselyhaasteeseen 3 bloggaajaa?
- Aika hankalaa kun tän on jo kaikki tehneet. :F Sanonpa vaan, että jos et oo vielä tehnyt, niin tee!

np. Pain of Salvation - Disco queen

6 kommenttia:

Henna kirjoitti...

Oi, noi valkoiset kengät ovat tosi suloiset :)

Auntie Tati kirjoitti...

Valkoiset avokkaat on todellakin ihan namut!

Herttainen kirjoitti...

Apuva, teki pahaa kuulla Barbie-tyynyliinan kohtalosta!

annu kirjoitti...

mistä olet ostanut nuo mustat varrettomat kengät? tanssin wanhat melkein samanlaisissa, tykkään niistä kovasti! odottelen tässä nyt pikku kivien häipymistä kaduilta että voisi käyttää niitä muutenkin :) yritän opetella kävelemään korkkareilla muutenkin kuin juhlissa :D nuo valkoiset kengät on kyllä tosi kivat :)

Heidi kirjoitti...

Henna & Auntie tati: Kiitos! Olivat kyllä huippulöytö.

Herttainen: Se on aika säälittävän näköinenkin viruessaan revittynä ja likaisena tuolla nurkassa. :/

annu: Ne on ostettu Seppälästä parilla kympillä. Ovat kyllä olleet yllättävän hyvälaatuiset.
Onnea opetteluun! Itse käytän korkkareita lähes joka päivä. :>

Anonyymi kirjoitti...

die sonne - aurink0? yritän oppia saksaa :DD