perjantai 14. maaliskuuta 2008

tuhlailua

Lastenvahtiminen osoittautui sittenkin hyväksi jutuiksi. Sain muutaman tunnin vahtimisesta 50 euroa, jotka päätin tänään hyvällä omatunnolla tuhlata. Vaikka oonkin jonkinmuotoisessa shoppailulakossa, niin hiellä ja tuskalla ansaitut rahat mulla on oikeus käyttää. o/


Ne haaveilemani shortsit Gina Tricotilta 25 eurolla. Siellä oli tasan yksi pari enää jäljellä, sekin kokoa 32. Ensireaktio oli :-----(, mutta pontevana tyttönä päätin kuitenkin sovittaa niitä ja halleluja, ne olivat sopivat! Yleensä housukokoni on semmonen 34-36, mutta korkeavyötäröisissä shortseissa menee sit nähtävästi pienempikin koko.
Näissä tamineissa mut tullaan varmasti kesällä bongaamaan. Voin jo kuvitella itseni laivan nokkaan paistattelemaan päivää. <3____<3 (Ja mistähän sen laivan ajattelin hommata..) Huomatkaa, miten tyylikkäästi olen litistänyt laukun kainalooni.


Andiamosta löytyi ihanat korkkarit 20 eurolla, ja jälleen teki mieli huutaa hallelujaa. Valkoisten korkkarien etsintä päättyi viimein, ja näissä nyt on vaan kaikki kohdallaan.
Huivi H&M:ltä. Kattelin tätä ekan kerran jo kuukausia sitten. Nyt en enää voinut vastustaa.

Äsken käytiin leffassa katsomassa Porco Rosso. En tiedä oliko lievää yliväsymystä ilmassa, mutta hauskaa ainakin oli.

Huomenna suunnataan aamuvarhaisella Ikeaan. Äitini tulee mukaan, joten perinteisesti olemme kaupan edessä kyttäämässä jo 10 minuuttia ennen avaamisaikaa. Itse en tommosesta meiningistä perusta, vaan olen aina se vika jumittaja kaupassa sulkemisajan jälkeen. Monesti olen kävellyt ulos vartijoiden ystävällisellä avustuksella.. Kerran huomasin myös 15 yli 9, että olen edelleen pukukopissa sovittelemassa vaatteita. Silloin saattoi hieman kuumottaa.

6 kommenttia:

MouMou kirjoitti...

Aika mainio tuntipalkka!;) Nuo kengät ovat aivan ihanat. Itselläni ne eivät vain pysyisi kovin valkoisina!:D

Anonyymi kirjoitti...

Olen huomannut ton koko jutun itselläni korekavyötäröisissä hameissa, menee koon ellei kaksikin normaalia hamekokoa pienemmät päälle. :) Ihanat noi shortsit!

sarita kirjoitti...

huuu heidi bloggaa ihanaa! mut sanon samaa ku toi pade et laita tää blogilistalle ni näkee sielt sit millo oot päivitelly ku aivan varmasti alotan tän blogin stalkkaamisen just nyt ò_ó

+ noi korkkarit on TÄYDELLISET ja oon kateelline pitkille ja laihoille ja rahakkaille ku mä ne voi ees haaveila tollasist shorstseist ja haluisin semmoset :(

HEIDI kirjoitti...

moumou: No kyllä pitääkin olla hyvä tuntipalkka, kun työnkuva on noin tuskallinen. :D

Tuskinpa ne mullakaan kovin valkoisina pysyvät. Saa nähdä kuinka usein raaskin niitä edes käyttää.

ella: Mulla on se ongelma, että olen yläosasta kokoa 32-34, mutta perseeni pinta-alan takia alaosa on 36. Olin erittäin mielissäni ostaessani elämäni ekat kolmekakkosen housut.
Kiitos, tykkään kans hurjasti. :>

sarita noora: Toi blogilista on jotenki nii pelottava. Ja sininen.
Yritän kuitenkin nyt aloittaa myötämielisen vuorovaikutuksen sen kanssa. o/

Emmä nyt rahakkaaksi itseäni rupeisi kutsumaan.. (Pitkäksi ja laihaksi kylläkin, hehhh)

Anonyymi kirjoitti...

Tyylisi on kokonaisuudessaan ihaltavaa ja blogiasi on kiinnostavaa lukea.
Voisitko ilmoittaa blogisi blogilistalle? Blogilistan kautta lukeminen käy niin helposti kun näkee blogin päivitykset.

HEIDI kirjoitti...

Anonyymi: Nyt löytyy blogilistalta.

http://www.blogilista.fi/info.php?id=20117