tiistai 15. huhtikuuta 2008

the one and only


Mulla on jo pidemmän aikaa ollut vakava addiktio laukku- ja kenkäsuunnittelija Minna Parikkaan. Kuulostipa muuten stalkkerimaiselta. Pointtina siis oli, että tämä addiktio on kohdistunut erityisesti niihin hänen suunnittelemiinsa asusteisiin, joissa kyllä addiktoimisen aihetta riittää.
Myönnän, etten tiedä suunnittelijoista oikeasti yhtään mitään. Marc Jacobsin nimen olen lukenut jonkun blogista, ja siinä se.. Parikka on oikeastaan ainoa suunnittelija, joka oikeasti on sytyttänyt. Mutta tämä intohimon liekki onkin sit sitäkin voimakkaampi. <3____<3

Mallistonsa lisäksi siinä on kyllä muutenkin nainen mun makuun! Jo 15-vuotiaana Parikka tiesi haluavansa kenkäsuunnittelijaksi, ja suuntasikin lukion jälkeen Englantiin opiskelemaan alaa. On aina vaan niin mahtavaa, että jotkut ihmiset oikeasti toteuttavat unelmiaan. Ja vielä ihanampi huomata, että unelmiaan seuraamalla voi päästä pitkälle. Itse olen tämmönen munaton vätys, joka jää luultavasti nyhjäämään Suomeen ja viettää loppuelämänsä angstaten. No mut, jos vaan voin angstata minnaparikat jalassa, niin olen onnellinen.


Parikan kengät ovat tyttömäisiä, naisellisia, klassisia ja kuitenkin niissä on jotain uutta ja raikasta. Kekseliäät ratkaisut ovat kaiken perusta, mutta siitä huolimatta kengät ovat erittäin käytettäviä. Mallistojen pääpaino on kengissä, joita laukut oikeastaan vain täydentävät.
Erityisesti mua viehättää se, miten kengillä ja laukuilla on samanhenkinen muotokieli, mutta silti jokainen Minna Parikan suunnittelema asuste on ainutlaatuinen.

Asioita, jotka hankin vielä ennen kuolemaani (ja toivottavasti vähän aikaisemminkin):


Täydelliset. Muuta näistä en vaan osaa sanoa.


Sydänlaukku noiden ylläolevien kenkien kaveriksi mulle heti, kiitos. (Kuva Elsan profiilista Tyylitaivaasta, kun en muualta onnistunut kuvaa löytämään. Ei varmaan tarpeellista kertoa, miten uskomattoman kateellinen olen tuosta.)





Tämä laukku yhdistettynä noihin kenkiin on luultavasti täydellisintä, mitä olen koskaan nähnyt. Mikäli tiliotteeni edes joskus olisi kolminumeroisen (tässä tapauksessa kaikki rahat menevät vuokraan + elämiseen) sijasta nelinumeroinen, aloittaisin ehdottomasti kyseisistä kengistä ja laukusta.
Kuvassa on muuten Minna Parikka itse. Vitsi että haluan myös olla noin tyylikäs; tästä ei enää asukokonaisuus voi paremmaksi mennä. Muutenkin ihana kuva, siinä on jotain tosi helsinkiläismäistä.


Joutsenlaukku. Tähänkään ei sanoja tarvita.

Nyt kaikki minnaparikka.comiin kuolaamaan!


PS. 222 tilaajaa! Mahtava juttu. Nyt arvostaisin kovasti, jos kaikki lukijat ilmoittelisivat olemassaolostaan. Kertokaa mulle vaikka jotain tosi randomia, ihan sama. Laittakaa ees "nakki", jos ette muuta keksi. Ja vaikka vannoin, etten koskaan tulisi tätä kysymystä esittämään, mut.... Kertokaa, että mistä haluaisitte lukea? Hius- ja meikkijuttuja toivottiinkin jo, ja ne tulee tossa viikonlopun aikana. o/

63 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

nakki

Hoh tuli ikävä niin eksyin tänne vahingossa... Nyt saan varmaan satikutia =/

Anonyymi kirjoitti...

Stalkkaan tätä oikein aktiivisesti etenkin nyt, kun ei enää olla edes journalkavereita, kun journalia vaihdoin... Stalkkasin kyllä ennen sitäkin...

Anonyymi kirjoitti...

Tykkään ihan älysti sun kirjotustyylistä ja tyylistä näin muutenki. Et MOI!

Anonyymi kirjoitti...

täällä ainakin vahdataan blogiasi aina vain kun sitä päivität ! i like your style.

setsu kirjoitti...

nakki

No joo. Oon pidemmän aikaa seurannut uotiblogeja, oon huonoin ikinä kommentoimaan ja sunkin blogin oon löytänyt vasta joku alle viikko sitten. Enkä kyllä tajua miten oon voinut missata tämän, ihastuin tyyliisi heti!

Niin ja aloitin tänään omankin blogini, saa tosin nähdä mitä siitä seuraa. Sisältö vähän hakusessa, mutta ei sitä kyllä muotiblogiksi voi sanoa :)

Anonyymi kirjoitti...

Löysin tän blogin vasta äsken, mutta olen surannut tyylitaivastasi jo jonkin aikaa :) Todella hyvä blogi! Jsokin ulkoasun värit eivät ehkä miellytä silmää.. Voisi olla vähän haaleampia ja otsikoita ei meinaa nähdä. Mutta muuten huippu! :)

MouMou kirjoitti...

MouMou täällä kyylää.:) Tykkäisin tietää luottomeikkituotteesi, utelias paskiainen kun olen.

Tiija kirjoitti...

nakkinakki!

Vasta muutama päivä sitten löysin blogisi, mutta jäin kyllä heti koukkuun. Tykkään kauheasti sun tyylistä ja tavasta kirjoittaa! :)

En oo vielä kerennyt selailemaan aikaisempia tekstejäsi, mutta ellet vielä oo kirjoittanut esim. kaikkien aikojen lempparivaatteistasi tai laukku- ja kenkävarastoistasi, ni ois kiva lukea niistä. :) Mutta mikäli oot, ni täytynee ottaa "urakaksi" selata kaikki sun tekstit läpi tässä joku päivä! :p

Anonyymi kirjoitti...

Heippamoi! Olen lukenut juttujasi vasta kuukauden päivät, mutta hyvältä näyttää :). Blogin leiska ärsytti minuakin aluksi, mutta nyt se tuntuu kivan persoonalliselta :D. Juttutoiveeksi keksin ainoastaan sellaisen pukeutuminen vuosien varrella-idean. Eli miltä näytit esim. 3 vuotta sitten?

Anonyymi kirjoitti...

ei kaikki jotka lukevat blogiasi tilaa... siihen kai tarvitaan jossain rekisteröintiä. joten lukijoita on varmaan enemmän.
joo... minna parikka on ihana, varsinkin noi punaiset kengät, ja hänen oma vaatetus on aina ihana... pidän myös tiia vanhatapiosta. hänellä on myös tummat, bettie page-maiset hiukset.

johanna kirjoitti...

ilmoittelen nyt sitten olemassa olostani.. Olen tätä blogia seurannut jonkin aikaa ja hyvältä vaikuttaa! Niin ja onhan sinulla ihan sairaan ihana tyyli!:)

Jose / ajastaika.com kirjoitti...

Tilaajalukija täälläkin! Tyylitaivaassa taisin ekan kerran ihastella sun tyyliä ja oli kiva myöhemmin huomata, et olit aloittanu myös blogin. Ja toisin kuin Midinetti, mä tykästyin blogiisi osittain siksi, että täällä on niin hieno ulkoasu. :) Kerrankin jotain muuta kuin ihan niitä perus-Blogger-leiskoja.

Anonyymi kirjoitti...

"nakki"
Tutustuin Tyylitaivaan kautta blogiisi noin kuukausi sitten ja tykästyin kovasti. Rakastan kans Minna Parikkaa ja Dita von Teeseä:)

Anonyymi kirjoitti...

Noi joutsenkengät vasemmalla on vaan jotain täydellisintä ikinä.

nakki

Anonyymi kirjoitti...

Tää blogi on ihanan erillainen ja erottuu totaalisesti muista blogeista. Tykkään myös sun tyylistä ja tavasta kirjottaa ja oikestaan kaikesta tässä blogissa :)
Vaikutat tosi sympaattiselta tyypiltä.

Anonyymi kirjoitti...

nakki!

Anonyymi kirjoitti...

Voisitkos kauniin ihon omaavana tehdä juttua ihonhoidosta/siitä mitä tuotteita itse käytät? :)

Anonyymi kirjoitti...

Blogin nimen perusteella tänne eksyin. Hieman kyllä ihmettelen, kuinka nimi liittyy blogin aiheeseen. Ainakaan kenkien takia ei kasvissyönnistä kannata luopua, sillä valikoimaa on paljon enemmän kuin yhdellä kasvissyöjällä varaa tai tarvetta ostaa.

Novacasin kenkiä <3:
http://www.novacas.com/

Laaja valikoima usean eri valmistajan kenkiä:
http://www.mooshoes.com/

Vähän kalliimpia vegaanisia kenkiä:
http://www.tecasan.com/

Salla kirjoitti...

Täällä yksi Sallan kautta eksynyt. \o

Annukka kirjoitti...

Olen seuraillut blogiasi jo jonkun aikaa ja hyvältä vaikuttaa! Olet ihailtavan tyylikäs! :)

Minna Parikan kengät ja laukut ovat kyllä... uskomattoman upeita, lääh!

Juttutoiveita, hmm. Voisit esitellä vaikka vaatekaappiasi sillain perusteellisesti, kenkiä ja laukkuja myös! Jotain tuon tapaista :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Hmm postaus aiheesta näin löydät kirppareilta/UFFista oikeita vaatteita/asusteita vois olla kivaisa. Sulla on ihana tyyli!

suke kirjoitti...

Vakkaristalkkeri ilmottautuu o/

Meikäki tahtois tota "tältä olen vuosien varrella näyttänyt hehes"-juttua, kun oon kuullu että olit aika näyttävä yläasteella! Lisäks joku asunnon esittely olis ihan jees.

Anonyymi kirjoitti...

random: minna parikan sivuille tarvittiin uudempi flash player, sitä tarvittiin jo jollekin muullekin sivulle mutta silloin en jaksanut päivittää. nyt jaksoin.

Monica kirjoitti...

Sulla on kiva tyyli ja kirjotat mukavasti :D

tiu kirjoitti...

Sun blogi on mun lemppari blogeista lempparein!

ritu kirjoitti...

Tuota kuvaa Minna Parikasta olen itsekin ihastellut joskus aikaisemminkin, kokonaisuus on niin täydellinen ja sopii kantajalleen! Noista valkoisista kengistä ja laukusta ei tarvitse varmasti edes mainita mitään. NAM.

ainii. nakki!

Anonyymi kirjoitti...

Nakki. Löysin tänne tällä viikolla. Oot kaunis ja sul on kiva tyyli, siks lueskelen.. :D

Jann kirjoitti...

Löysin blogisi vähän aikaa sitten, kun (ylläty yllätys) Salla viittasi siihen blogissaan. Tyylisi on aivan erilainen kuin minun, mutta pidän siitä kovasti. Kirjoitat ihanan humoristisesti, joten juttuja on hauska lukea..
Jos jotain pitää toivoa, niin eniten pidän aina noista omien vaatekokoelmien esittelystä, siis kuten esittelit mekkojasi. Jotenkin niitä on hauska katsella ja ajatella, mitä kaikkea itseltä löytyisi, kun alkaisi penkoa :D

Jatka samaan malliin :)

Anonyymi kirjoitti...

moi vain, sallan blogista tän löysin ja tykkäilen.. :) we share the same intrests.

Anonyymi kirjoitti...

Uskallan ekaa kertaa kommentoida, vaikka olen seuraillut blogiasi jo jonkin aikaa.
Tyylisi on aivan ihana ja pidän hiuksistasi (vanhoista JA uusista) todella paljon! :)

Julia kirjoitti...

Löysin sut eka tyylitaivaasta silloin joskus tammikuussa ja sieltä sitten päädyin joku kaunis päivä tänne blogin puolelle. Muistaakseni olen stalkannut sinua aikaisemmin jossain, galtsussa? Ja olit Demissä toissa kesänä! Sun kaunis ulkonäkösi vaan jää mieleen (eli minä en ole mikään himostalkkeri :D).

Anonyymi kirjoitti...

heippa, tällä viikolla oon eksynyt tänne joka päivä ja aijon jatkossakin:))

Anonyymi kirjoitti...

pinaattilettu

noraa kirjoitti...

Lihapiirakka kahdella nakilla! :) Ihan kivalta vaikuttava blogi ja vaatteetkin ;)

Anonyymi kirjoitti...

NAKKI ;>

Mari kirjoitti...

Tyylisi on ihana (tosin ei varmaan minulle passaisi eikä lähentele nykyistä tyyliänikään :P), mukava piristys muihin keskenään kovin samantapaisiin muotiblogeihin. :) Tahtoisin nähdä vielä entistä enemmän kuvia asuistasi. :) Pidän myös blogisi ulkoasusta todella paljon, oranssi sopii mustan kanssa mainioisti. :)

Anonyymi kirjoitti...

Oiioii :) Olen lukenut blogiasi jo jonkun aikaa. Hitsi sinulla on ihana tyyli - ja miten nätti oletkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Löysin blogiisi Sallan kautta ja heti ihastuin! Aina kun oot päivittäny niin olen tullut lukemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Eksyin tänne Sallan blogista ja jäin heti koukkuun! Sulla on ihana tyyli. Ja omistaisin mielelläni sun kenkävaraston :D

Anonyymi kirjoitti...

NAKKI tämä sama koulukyyläri täällä vieläkin :)

veera s. kirjoitti...

Heippa hei :) sulla on aivan ihana tyyli! en ymmärrä miten joku voi jaksaa panostaa noin paljon asuihinsa, jaksaisimpa minäkin!

lisäsin sut muuten tän viikon alussa suosikkeihin. :P

Anonyymi kirjoitti...

Löysin blogis vasta äskettäin ja voin sanoa, että tykkäilen sun tyylistä kovasti!

Anonyymi kirjoitti...

Nakki :)

Anonyymi kirjoitti...

nakki nakki :D

Anonyymi kirjoitti...

Oon lukenu blogias jo jonkun aikaa ja ei voi muuta kuin ihailla! Tyylisi on upea enkä keksi mitään negatiivista sanottavaa blogistasi. Jatka samaan malliin!

Anonyymi kirjoitti...

nakki!

Anonyymi kirjoitti...

nakki, sun kirjoitustyyli ja tyyli muutenkin on ihan mahtavaa

Anonyymi kirjoitti...

NAKKI

kerranki joku kun ei esitä mitää eikä oo niin helvetin kaino. onko joku muu muotibloggaaja puhunut krapulasta tai vastaavasta? not

ME LIKE

Anonyymi kirjoitti...

NAKKI
Mä en tilaa sun blogia, mut tsiigaan usein ootko päivittänyt. Mä haluisin ehdottomasti postauksen jossa esittelisit sun pahimmat tyylimokas kuvien muodossa! Niitä on aina kiva kattoo, kun voi samaistua siihen mitä kaikkea onkaan päällensä laittanut:D

Anonyymi kirjoitti...

Makkara. Tykkään sun tyylistä ja blogista ja kirjoitustyylistäkin ja kaikesta. Ja Minna Parikasta kans. Juttutoiveena päivän asuja voisi olla enemmän. 8)

clémentine kirjoitti...

(nakki) Löysin sut pari päivää sitten, ja menit heti suosikkeihin: sulla on killer-tyyli! Parasta on, että sulla on selkeesti oma tyyli ja hienoja asuaja, etkä heilu kokoajan jossain "kääks oonko nahkaleggari- vai prinsessamekkotyttö?" maailmoissa. Ja toivon lisää kuvia sun hiuksista, näytti hienoilta ;)

Anonyymi kirjoitti...

huiput sivut! 8) miksi blogin nimi on converting vegetarians? Ootko infected mushroomsejen fanittaja? Vai kenties joku sieni/pilvipää B-)vai muuten vaaaaa

no ei vaan on kyllä rennot sivut! rennot... nakkimaisen rennot :-)

Iida kirjoitti...

Blogisi on upea, tyylistäsi puhumattakaan! Tyylitaivaassa tuli ihailtua asujasi ennen kun perustit tämän.

Kirjoitteleppa omistamistasi laukuista, tjsp tai vain lisää upeita asujasi :D

Anonyymi kirjoitti...

Nakki

Anonyymi kirjoitti...

noi punaset sydän kenkä systeemit on ihan mielettömän upeat..
kiva blogi:)

Anonyymi kirjoitti...

Sulla on kiva tyyli:)
Olisi mukava lukea vaikkapa lemppariasusteistasi ja -kosmetiikkatuotteista.

Anonyymi kirjoitti...

Sait mut ihastumaan Parikkaan <3

Anonyymi kirjoitti...

nakki^^

Anonyymi kirjoitti...

Tuon ihanaisen joutsenlaukun omistajan voin kompata kaikkea sitä Minna hehkutusta, jota tässä postauksessa oli!! Vielä kun ne kengät saisi visalla vingutettua, voisi kuolla onnellisena :)

Anonyymi kirjoitti...

hepskukkuu!
en voi kyllä sanoa olevani vakituinen lukija, kun ekaa kertaa blogiasi lueskelen, mutta sen verran lupaavalta näyttää, että voisin siihen joukkoon liittyä : )

Anonyymi kirjoitti...

Nakki :-------------------)

Joo, eksyin tänne vasta eilen, jonkun muun blogin kautta. Luultavasti tulen ihan useamminkin kyyläämään, ihan kivalta blogilta vaikuttaa.
Mutta joo, tulin vaan sanomaan ton nakin.

Anonyymi kirjoitti...

En voi muuta sanoa kun että rrrrrakastan Parikan kenkiä ja laukkuja! Oon kuolannu noita punasia kenkiä niiiiin kauan. Just näin Helsinki 10:ssä samanlaiset mut pinkit ja kaveri joutu raahaamaan mut ulos kaupasta etten vinguttais Visaani. Ah, kunpa joskus Parikat saisi...

Anonyymi kirjoitti...

i ♥ sun tyylii ☻

ps. nakki!