maanantai 23. kesäkuuta 2008

pikakuulumisia

Hävettävän vähän oon viime aikoina tänne kirjoitellut. Mun kesä on ollut jatkuvaa ramppaamista töiden, baarien ja kavereiden välillä. Yöunet ovat jääneet aivan olemattomiksi, ja pelkästään ajatus kolmen viikon päästä alkavasta lomasta on saanut mut aamuisin ylös sängystä. (Tosin olen raahautunut töihin vasta kymmeneksi ja törkeästi lähtenyt kotiin jo heti kellon lyödessä neljä.) Kesäkiloja on tullut huimat kolme ja naama kukkii ainaisesta meikit naamassa nukkumisesta.
Mut hauskaa on ollut! <3____<3


Työhuoneeni kaikessa glamourissaan. Mulla oli suuria suunnitelmia tuoda sinne kukkia ja vaikka mitä feng shui -kamaa, mutta neljännellä työviikollani se on edelleen ihan yhtä ankea. Noi ahkeralta vaikuttavat post it -lappuset ei sit todellakaan ole mun tuotoksia.


Perjantai meni kaupungissa, mutta lauantaina pääsin juhannustunnelmaan, kun käväisin poikaystävän kanssa mummolassa.


Kokko! Kukaan ei tainnut olla siitä yhtä innoissaan kuin minä.


No siinä on se poikaystävä. Vois ehkä joskus ottaa vähän näkyvämmän kuvan.


Pihamaata.




Tämmösen makkarin haluan kanssa sit joskus mummona.


Pakko olla edes yksi macrokukkakuva.


Nyt on yllättäen jälleen kerran kiire toisaalle. Ens kerralla postaamatta jääneitä päivän asuja ja alennusmyyntilöydöksiä. o/

6 kommenttia:

chupa kirjoitti...

Kiva mulleki tullu kesäkiloja :<
hiano toi toimistohuoneesi silti ja nätti mummola!

MouMou kirjoitti...

Nyt ryhdistäydyt päivittämisen kanssa!:D Ikävä.<3

Heidi kirjoitti...

chupa: En ymmärrä miks ne kesäkilot ei vois mennä esim. tisseihin. Aina vaan reisiin. 8---<

Moumou: Nojoo pitäis kyllä. Viimeistään kolmen viikon päästä kun alkaa loma!

Ocean kirjoitti...

Kesä tai pikemminkin juhannuskiloja on siunaantunut tännekin :( ihana mummonmakkari :)

Helena S. kirjoitti...

Onpas suloinen blogi. Minunkin lempituoksuni on Green Tea, koska se on raikas, eteerinen ja vieno. Muut hajuvedet sitä vastoin haisevat ihan vessanraikastimilta!

ann kirjoitti...

Nauratti tuo vika kuva, vaikka ihan nätti, koska oikeassa olet, jokaisessa blogissa (minunkin) on vähintään kerran kesällä yksi tosi läheltä napattu kukkaisotos. :D