torstai 15. tammikuuta 2009

tiistai kuvina

Mun on jo kauan pitänyt tarttua tähän päivä kuvina -juttuun, ja nyt sen viimein kaikkien suunnattomaksi iloksi teen. <3___<3 Tässä siis tän viikon tiistai muodikkaasti myöhässä, lauantaina ois vielä tarkoitus kuvailla viikonloppumenoja. Tän tekeminen oli muuten yllättävän helppoa ja kivaa, näitähän vois useamminkin ruveta tekemään. o/


11.00
Herään aamupörröni kera pirteänä uuteen päivään! Kellon lukemat osoittavat, että olen nukkunut kriittiset 5 tuntia pommiin. Tässä vaiheessa kouluun lähteminen ei ole enää vaihtoehto, joten jään kotiin lillumaan.


Totoro tuijottaa mua syyttävästi huoneen nurkasta, joten jotain kehittävää on pakko tehdä. Teen siis ahkerasti töitä.


12.00
Ensimmäinen nuupahduksen oire. Ahkera työtahtini säilyy aina n. tunnin, jonka jälkeen on pakko keksiä jotain muuta kehittävää. Kipuanpa siis neljännen kerroksen (kyseisessä kerroksessa asun myös itse) tupakkaparvekkeelle kuvailemaan. Viereisellä parvekkeella joku vetää kätevästi keuhkoihinsa joka toisella henkäyksellä nikotiinia ja joka toisella raikasta ilmaa. Itse en polta, olen liian laiska ja köyhä siihen.
Luonnon kosketus tällä sisäpihalla on miltein käsinkosketeltavaa.


13.00
Työt jatkuvat pontevasti ergonomisella datausasemallani ikkunalaudan kupeessa.


Samalla juon vettä lempparimukistani. Vesi on mun juttu, juon sitä lähes koko ajan kotona ollessani. Luultavasti siksi, että oon liian pihi ostamaan mehua, mistään limpparista nyt puhumattakaan.


14.00
Mädäntyvien tiskien haju alkaa olla sietämätön... Tiskaan siis Infected Mushroomia kuunnellen. Yllättävän kivaa puuhaa. Siivoilen muutenkin, ja tulen keittiötä katsellessani siihen tulokseen, että lempivärini saattaa olla punainen.


15.00
Aurinko alkaa hiipiä Sörnäisten kattojen ylle. 8< Haikeasti sitä katselen.


16.00
Meikitön naamatauluni kaipaa ehostusta. Meikki ei onnistu, tukka ei onnistu, eilen valitut vaatteet on sittenkin rumat ja sukkiksetkin menee rikki. Kriisit ovat kuitenkin tehty voitettaviksi, joten puoli tuntia myöhässä aikataulusta olen valmis lähtemään.


17.00
Edustavana hotellin avajaisissa - puoliksi töissä, puoliksi hengailemassa. Ja ennen kaikkea syömässä! Yhtäkään hyvää asukuvaa en tilaisuudessa saanut aikaiseksi, mutta tässä otoksessa meikäläinen epäilemättä on joko a) niiaamassa b) ihailemassa rintavarustustaan, joka ensi kertaa vuosiin on näin selvästi kaiken kansan nähtävillä.


18.00
Muutaman skumppalasin jälkeen olen edennyt peilikuvaustasolle. Silmätkin alkavat jo harittaa.

19.00 ->
Vuosisatojen bileet senkun jatkuvat.

Joskus kello 23 aikoihin saavun kotiin, vain huomatakseni että huomenna pitäisi olla palauttamassa aamukahdeksalta kolme tekstitaidon tehtävää. Siinäpäs se loppuyö sitten rattoisasti kuluikin.

P.S. Saan joka postaukseen paljon kysymyksiä, joihin olen useimmiten liian laiska vastaamaan, tai joita en muuten vaan halua ruveta kommenttiboksissa ruotimaan. Joten nyt, muiden blogien esimerkkiä törkeästi seuraten: kysy! Mikäli mieltä jokin askarruttaa, niin antaa tulla. *___* Vastailen parhaani mukaan - viime kerralla kuulemma monien mielestä lähes shokeeraavankin suorasti. 8D

76 kommenttia:

SidtheVicious kirjoitti...

"Täällä sisäpihalla luonnon kosketus on melkein käsinkosketeltavaa" Hah hah haa:D:D sainpa taas kunnon naurut...määkin muuten litkin pelottavan tiuhaan tahtiin vettä kotona...ettei vaan ois vesiholismi iskemässä

Anonyymi kirjoitti...

Mitä teet töiksesi? :)

Anonyymi kirjoitti...

Ollaan tyttöjen kanssa mietitty pitkään noita sun tissejä. Mitä sä oikein teet niille kun ne näyttää, joka kerta niin sopivilta. Melkein kuin niitten kokoa vois säätää jotenkin :---D

Anonyymi kirjoitti...

Mitä sä oikein syöt?

Anonyymi kirjoitti...

Ollaan täällä pitkään odoteltu että tekisit jutun sun hiuksista. Ois kiva tietää sun erilaisia tyylejä ja niksejä niitten luomiseen :) Tai jos vaikka tekisit jutun siitä mitä kaikkea teet päivän aikana sun hiuksille ; ) Mitä tahansa hiuksiin liittyvää kiitos!

-Plu

Sara kirjoitti...

Kiva postaus, lisää vaan näitä :) Voisit myös esitellä uutta kämppääsi!

Anette kirjoitti...

Hih tää oli ihana. :) Kirjotat kivasti ja vaikutat kivalta. Ja oon saanu selville et oot mun kaverin (ei mikään kauheen läheinen kaveri tosin) kaveri, tai ainakin oot ollut (no haha wau).. :D

Mäkin juon yleensä vaan vettä. Sillon kun asuin vielä "kotona" niin sijaisäiti aina sano et tuun halvaks ku mulle ei tarvi ostaa mitään mehuja tai limsoja. :D

Shoppaile ilmaiseksi! kirjoitti...

Tää oli kiva postaus. Tee joskus toistekin :)

Anonyymi kirjoitti...

miksi sä ja sun poikaystävä seilasitte karille?

Anonyymi kirjoitti...

Tykkäätkö kaikenlaisista ihmisistä, vai onko jotain ihmistyyppiä (tiedän, kamalaa jaotella näin) joka ei vaan kolahda? Oot jotenkin niin ihanan avarakatseisen oloinen :)

Saako sulle lähettää fanilahjoja, hah, niin kuin iakin saa rusetteja? Mikä olisi sun rusettisi, tykkäätkö hello kitty-kamasta vai mistä? Ja oletko jo saanut ylläreitä postiluukusta?

Tylsä kysymys, mutta karmein tyylimoka, tai villitys mitä et voi sietää?

Oletko poliittisesti aktiivinen? Kannatatko jotain tiettyä puoluetta?

Miten haluaisit menestyä kirjoituksissa? Entä mistä ostat yo-mekkosi, vai teetäkö? Anna meille maalaisille vinkkejä mistä parhaat koltut voi shopata!

Kiitos =)

Christina kirjoitti...

Aww. Tahdon tuon mukin! Olen jostain syystä monen vuoden karttamisen jälkeen alkanut lämmetä Hello Kittylle. Thaimaan reissulla siihen sai törmätä joka paikassa ja jotenkin minutkin on nyt sitten viimein manipuloitu. :D

Anonyymi kirjoitti...

Oot niiin kaunis! Ja noi hiuksetkin on niin ihanat vaatteista puhumattakaan! <3

ambe kirjoitti...

Minäpä haluaisin tietää, että mikä olisi sellainen vaatekappale, mitä et missään nimessä pukisi päällesi? ü

ja sitten vielä kysymys johon toivoisinkin vähän pikaisempaa vastusta: mistä onkaan peräisin tuo täydellinen mekko?!

Tinski kirjoitti...

Koska tunnut aktiiviselta ihmiseltä joka pitää juhlista ja tapahtumista, joku viikonloppu sinun kanssasi kuvin ja tarinoin olisi takuulla hauskaa luettavaa!

Anonyymi kirjoitti...

miks erositte? minkälaista miest tai naist harkitset seruaavaks ?

Anonyymi kirjoitti...

Mitä työtä oikein teet, kun saat etänä työskennellä?

sanma kirjoitti...

muutama kysymys:
mitä syöt yleensä aamulla ?
onko sulla ollut syömishäiriö ?
mitkä olisivat kolme suurinta toivomustasi juuri nyt ?
pahin pelkosi ?
lempileffasi ?

janina kirjoitti...

Oot niin mielettömän kaunis! <3

Anonyymi kirjoitti...

- kuinka paljon sinun tarvitsee juoda että olet humalassa?
- kuinka monta kertaa olet seurustellut?
- pidätkö tatuoinneista? entä lävistyksistä?
- minkä nimen antaisit lapsellesi?

iidaelina kirjoitti...

Mistä ihmeestä mekkosi on? Ihana!

(okei, tätä en kyllä ajatellut kysyä.)

Anonyymi kirjoitti...

Minkä ikäisenä muutit Suomeen?
Mikä on kengän kokosi?

Saattaa olla jo kysytty, mut haluan varmennuksen:P

Anonyymi kirjoitti...

Ihaninta tässä maailmassa?
Unelma kenkäsi?
Unelma työpaikkasi?
Saadaanko joskus hiuspostaus?
Mitä ilman et voisi elää?
Mistä pihtaat jos on pakko?


Btw, ihana postaus! Oot niiiiiin kaunis!

Anonyymi kirjoitti...

Ootko tehny mallinhommia? Jos oot, niin missä ja minkä ikäisenä? Onko sulla kuvia niistä tallessa?

Anonyymi kirjoitti...

mitä koulua käyt?

maja kirjoitti...

oot niin kaunis tossa ekassa kuvassa. MIKÄ TUKKA!

mari kirjoitti...

Kerroppas mistä löytää noin sydäntäpakahduttavan ihania Hello Kitty -mukeja. ;_;

inker kirjoitti...

Olenkin jo jonkin aikaa miettinyt poltatko, no saimpahan siihen vastauksen ! :D

Muiden mukana kaipailen tukka-juttua, hiuksesi onnistuvat aina olemaan jotenkin täydellisesti !
Vieläkö sinulla on ne pidennykset vai joko omat hiukset on noin pitkiks kasvanut?(muistelisin ainakin että sinulla oli pidennykset tuossa joskus viimevuonna? =D)

Emmanuelle kirjoitti...

Hello Kitty -muki <3.
Vaikka joku sitä jo kysyi, niin sanon kuitenkin et mistä tuollaisia saa? Kaverini on tosifani ja varmasti tykkäis. Ja minullekin kelpaisi... :)

nipsutin kirjoitti...

Paljon sun vuokra on,kämppäs on niin kivannäkönen :D

Anonyymi kirjoitti...

Rakastan kirjoitustyyliäsi, ja olet aivan ihana! :> Tyylistäsi nyt puhumattakaan
Joka päivä innoissani olen postauksiasi katsomassa.

fudge kirjoitti...

Ootko aina kaikkialta myöhässä? ;D no ei vais, tän postauksen myötä vaan mietin :D <3 Kuin kauan laitat tukkaasi aamuisin? Se on mitä täydellisin!!! <3

Vendeta kirjoitti...

Hei ää, mistä toi mekko on? Niin upeus :P Ihan varmana joku muukin kysynyt, mutta oon laiska läjä, enkä jaksa lukea kommentteja ja tsekata :(

Kichinea kirjoitti...

-Mikä oli lukiossa sun lempiaineesi?
-Olitko leikki-iässä sellanen unelmalapsi vai vanhempien hermoromahduskohde?
-Onko sulla joku pahe (tai paheita) mistä haluaisit eroon?

Kichinea kirjoitti...

-Ootko hyvä piirtämään?

Unohtu kysyä edellisessä viestissä joten kysyn sitten nyt :D. Mulla meni hetki tajuta et toi Hello Kitty mötikkä tossa on muki. Mutta harvinaisen söpön yksilön omistat :>.

asma kirjoitti...

kaunis ja kivoimmat hiukset=) ja sitten kysymys:
Eli siis onks sun tukka pidennyksillä laitettu? =) jos on niin tosi hyvin on laitettu jee

Heidi kirjoitti...

Kenet valitsisit näyttelemään itseäsi sinusta kertovaan elokuvaan? Entä ketkä näyttelisivät vanhempiasi? Ex-poikaystävääsi? Minkälaista musiikkia leffassa kuultaisiin? :D

.. ömmmjoo, uniaika, kysyn huomenna jotain fiksumpaa.

eva kirjoitti...

Kiva postaus, näitä lisää! :)

Mitä teet työksesi?
Parhaat meikkivinkit?

Anonyymi kirjoitti...

Kiva paikka näköjään tuo sörnäiset:D verrattuna esim 30 asteen pakkaseen..
Mitä tykkäät tuosta sun kannettavasta?( ei juma mikä kysymys mutta se ei ollu kyllä se kysymys):DDDd
Siis onko sulla jotain harrastuksia ?
Ja ketkä ovat tyyli-ikonejasi ?

En tiedä kyllä että onko näistä olliut blogissasi mainintaa mutta päätin kysyä.

kisse kirjoitti...

Oletko siis vielä lukiossa vai yliopistossa? Jos olet lukiossa niin monennella vuodella?

Sini kirjoitti...

Haha, olet niin valloittava persoona! :D Ihana<3
Mutta asiasta kukkaruukkuun! Elikkä minua kiinnostaisi tietää, että tanssitko sä kakkosella wanhoissa? Millaista oli? :)

Anonyymi kirjoitti...

Ootko neitsyt?
Kuppikokos?

Taichi kirjoitti...

Ihana toi sun keittiö! *q*
Kysymys: Mitkä on sun lempivaatteet? :)

ninaaz kirjoitti...

miten huolehdit ihostasi?
mitä harrastat?
mikä on tuntipalkkasi?
miltä tuntuu olla nyt sinkku?
mihin haet opiskelemaan lukion jälkeen?
millaiset YO-paperit tuli?
millaista masalan lukiossa oikeasti oli? ":D"
oletko onnellinen?

hehee saat aika mukavasti kysymyksiä :D

don't be blue kirjoitti...

Kiva postaus tää ja niin kun aiemmin onki laitettu: lisää tälläsii :>

Miia kirjoitti...

Kaipailisin postausta siitä, miten pukeudut talvella ulos? Itse en käytä hameita juurikaan, koska ulos jäätyy ja hameen kanssa käytettävät kengät eivät oikein sovellu hankeen ja pakkaseen, vaikka eipä nykyään lunta paljon näe.

Vai oletko niitä jotka tärisevät villakangastakissa oli sitten kuinka kylmä tahansa? Aina tätä blogia lueskellessa tulee vain mieleen, miten pystyt sipsuttelemaan ulkona talvella korkkareissa ja hameessa jalat vain sukkahousuihin kiedottuna?

Olen ymmärtänyt, että teet jonkinlaisia toimittajan hommia. Mihin kirjoittelet artikkeleita? Mikä on sun unelma työpaikka?

kullanmuru kirjoitti...

No kun tätä luki, niin tuli mieleen, että mitä töitä teet? Kun olet tietokoneella ja hotellin avajaisissa hommissa? :o

poupee- kirjoitti...

kysymys: muistelen, että joskus olet kertonut keskiarvosi olevan superhyvä. juttujesi perusteella kuitenkin otat aika rennosti, lintsailet paljon ja näin. miten ihmeessä pystyt moiseen! :D oletko siis lukiossa?

ja ajankohtainen vielä: tanssitko vanhojen tanssit, ja miten ylipäänsä olit silloin laittautunut? kuvia ! :)

Anonyymi kirjoitti...

Nimeä joitain hyviä blogeja?
Lempiherkkusi?
Nimeä pari lemppari blogiasi?
Mitä vaatekappaletta ilman et selviäisi?
Nukutko helposti pommiin? :DD
Sano joku hyvä biisi?
Onko sinulla ns. luottovaatteita?
Miten meikkaat?
Mitä shampoota käytät?
Monestikko olet seurustellut?
Missä shoppaat eniten?
Mistä elintarvikkeesta pihtaat eniten?
Harrastatko mitään?

SidtheVicious kirjoitti...

missä muissa maissa oot käyny ku saksassa ja thaimaassa?

Montako kaappia sulla on vaatteitten säilytykseen vai onko sulla vaatehuone?

ootko ikinä kattonu monty python´s flying circusia?

p.s.ihana postaus. Tällasii lissää:)

Anonyymi kirjoitti...

Blogisi ja tyylisi on ihanat, mutta yksi juttu häiritsee aina, kun blogisi avaan ; Et hymyile melkein missään kuvassa, vaan katsot aina jotenkin alas päin ja näytät surulliselta. Se on harmillista, koska hymy pukisi sinua ja ihanan pirteitä vaatteitasi! Keep going but with smiling! <3 :DDDD

HeLLoKiTTy kirjoitti...

-Miten meikkaat+
-Mitä meikkejä käytät?
-Oletko turkiksia vastaan?
-Vaatekokosi?

Anonyymi kirjoitti...

mistä toi totoro? :o ite rakastan totoroa ja haluaisin itekki totoropehmon :)

Anonyymi kirjoitti...

mistä toi sun läppärin taustakuva on? se on makeen näkönen, voisin iteki ottaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Miksi erositte poikaystäväsi kanssa :'(? Vaikutat silti kyllä hyvinvoivalta <3 :]

Ratsia kirjoitti...

Harrastatko/ootko joskus harrastanu aktiivisesti jotai urheilulajia? Tai ootko ylipäätänsä koskaan harrastanu mitään?

New york doll kirjoitti...

Kuin pitkä oot? Saattaa olla kysytty jo...

Anonyymi kirjoitti...

-mikä on toiveammattisi?
-kuinka kauan mielestäsi pitäisi seurustella ennen kuin kannattaa mennä kihloihin?
-onko sulla sisaruksia?
-mitä sun vanhemmat tekee työkseen?
-onko sulla hiustenpidennys?
-löytyykö tatuointeja tai haluisitko?
-mitä lävistyksiä sulla on?
-ootteko rikun kans viel hyviä kavereita? kuinka usein näätte tai ootte toistenne kans tekemisissä?

Iiro J. kirjoitti...

@Anonyymi, joka halusi taustakuvan

http://www.everyextendextra.com/wall/wall_3_sxga.zip

Anonyymi kirjoitti...

seuraatko paljon politiikkaa? mitä puoluetta kannatat?
parhaat tv-ohjelmat ja bändit?
paras baari?
suurin unelmasi?

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat puulattiat kämpässäsi. :) Huomasin äskettäin, että olet serkkuni kaveri. Samassa lukiossa olette ilmeisesti olleet. Sen enempää en tiedä, olen sisimmässäni pieni stalkkeri ja tutkin tuttujeni facebook-sivustot yms tarkkaan. Sieltä sitten bongasin kuvasi.

Itseäni kiinnostaa tietää paljonko aikaa ja rahaa menee näyttääkseen aina noin hyvälle ja huolitellulle (jopa aamulla). Vai onko sekin vain huolellisen suunnittelun ja harjoittelun tulosta?

Anonyymi kirjoitti...

Kiinnostaa tietää sun mitat! (Siis rinnan-, vyötärön- ja lantionympärysmitta). :)
Myös, että paljonko sulla kuluu suunnilleen kuukaudessa rahaa vaatteisiin jne?

linda sofia kirjoitti...

ei hitto tollanen sisäpiha ois sumeen masee! :D seuraavaks ku muutan niin on oltava sisäpiha... <3_<3

russian blood kirjoitti...

sun hiukset on maailman ihanimmat, oih <3
mainitsit jossain venäläisten sukujuuriesi positiivisesta vaikutuksesta ulkonäköösi tms, ja tajusin sen jälkeen että meissä on aavistus samaa näköä :o en edes osaa eritellä mistä kohdin kasvoja näyttää tutulta, mutta kuitenkin :D
omat isovanhempani isän puolelta syntyivät venäjällä, mutta muuttivat ennen isäni syntymää suomeen.

lage kirjoitti...

haha ihmisillä on tosiaan elämä, "onko sulla säädettävät tissit vai syömishäiriö?"

sörkkä on kiva paikka, oon iteki harkinnu muuttaa sinne ku siel asuu paljon tuttuja ja siit pääsee hyvin liikkuu, ootko huomannu et redrumiin kävelee jotkut vaivaset 20min? tsygällä viel nopeemmin tietysti.

katoin tota yhen edellisen merkinnän kuvaa ja näin et sul on tollasia maustevenkausjuttuja ja.. et varmaan oikeesti käytä niitä ikinä? :-D

-lage

Anonyymi kirjoitti...

unohtu viel mainita et kantsii käydä exodukses ellet vielä oo, halpaa bissee ja kivoja ihmisiä.

-lage

Andalusia kirjoitti...

oletpa kaunis ilmestys ♥ mutta siis, kysymyksiä tossa alempana ja sori jos joku on jo kysytty :)

- mitä teet sängystä nousemisen jälkeen aamulla?
- nuoruuden haaveammattisi?
- miltä tuoksut tällä hetkellä?
- kärsitkö koskaan stressistä?
- missä maissa olet vieraillut?
- nautitko blogin pitämisestä?
- mihin kysymyksiin et mielelläsi vastaile blogissasi eli toisin sanoen missä kulkee raja?

Anonyymi kirjoitti...

täydelliset hiukset ! :o

- tunnistaako ihmiset sua kaupungilla/kaupoissa/koululla? tai silleen että ne jää katsomaan pitkään..?

-kuinka pitkä oot ?

-lempiruoka ?

- 5 lempi bändiä/artistia ?

Anonyymi kirjoitti...

Odotan kuumeisesti uutta postausta :-)

Anonyymi kirjoitti...

Miks esim. Disturbian siinä blogi-sivu-boksissa lukee et sulta on uus postaus o.O Ku mä en ainakaan näe :D joku perjantai-launtai-akseli vai mikä sen nimi pitäis olla :D

Tuulia kirjoitti...

Äh, sulta pitäs olla uus postaus, mutta en näe sitä? Kun klikkaan sivullesi, ensimmäisenä näkyy tämä tiistai kuvina eikä lauantai-maanantai-akselilla postaus?

Ässä kirjoitti...

Samaa ihmettelen kuin Tuuliakin - Blogger väittää, että sulta on ilmestynyt uusi postaus, mutta tosiaan tämä "tiistai kuvina" on minullekin uusin, jota pääsen katselemaan.

Tiffany ja Janskk kirjoitti...

Sulle on haaste meidän blogissa!

-Tiffany

Anonyymi kirjoitti...

Viimeisestä postauksestasi on melkein viikko! Lopeta tämä blogi, ellei tuo aika riitä!

Heidi kirjoitti...

anonyymi: Ooppa hiljaa! En oo niin kiusallanikaan lopettamassa. 8D

Noora Katariina kirjoitti...

Voi miten ihania nuo Sörnäisten näkymät! Helsingin vanhat kivitalot on niin kauniita.

Hei, kiva blogi muutenkin! Olen viime aikoina huomannut seurailevani tätä aika paljon. Kohta pitää varmaan lisätä oman blogin suosikkilistalle. :)

the freelancer's fashionblog kirjoitti...

Siellähän oli kuva mun sisäpihasta. Heh.