keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

tittidii!

Tänään oli suuri ja tärkeä päivä. Mulla oli työhaastattelu, ja arvatkaas kuka sai työpaikan! (Siis ihan varmaan ette nyt arvaa....) 1.6.-1.8. meikän voi bongata asiantuntevana Hakaniemen Sokoksen kosmetiikkaosastolta erinäisinä ajankohtina. Kesälomaa mulla ei siis tänä vuonna varsinaisesti ole, mutta onhan tässä nyt yli kuukausi vielä aikaa ennen kuin työt alkavat, joten siinä lomaa ihan riittämiin. Oon erittäin tyytyväinen tohon työpaikkaan, varsinkin kun ottaa huomioon miten vaikeaa tänä vuonna on saada kesätöitä ja kuinka myöhään olen liikenteessä... Aika tuuri siis kävi. <3____<3

Jostain mieleeni on iskostunut että työhaastattelussa on oltava kauluspaita. En tiedä miksi, mutta en osaa osoittaa työhaastattelussa suotavaa asiallisuutta jos kyseistä vaatekaappaletta ei ole päälläni. Siksi tänään siis kauluspaita pitkästä aikaa päällä.







Gina Tricotin hame ja ihmeellinen sidottava vyö, kaverilta jo pari riskiä vuotta lainassa ollut kauluspaita, sininen polka dot -huivi kirppikseltä ja ylläripylläri, keltaiset korkkarit.

Koska harrastuksiini kuuluvat kaiken kehittävän lisäksi myös kilometripostaukset, en suinkaan lopeta vielä tähän! Esittelen erään kivan jutun teille.


Viikonloppuna sain äitiltä jännittävän boksin....


... josta löytyivät kengät, jotka olen 14-vuotiaasta asti halunnut, mutta joita en ole koskaan raaskinut ostaa. Kiitos äiti. *___*

P.S. Ratatat on ehdottomasti paras musiikkilöydös aikoihin!

15 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Onnea työpaikasta!
Juuri hankin samanlaiset kengät, on ne vaan ihanat. ♥

Unknown kirjoitti...

onnea! mullakin on toi sama, joko kauluspaita tai sitten joku tylsän siisti neule, muuten alan heittelemään hermostuksissani räävittömiä kommentteja :(

Tiinatar kirjoitti...

Onnea työpaikasta! Sovit kyllä sinne kuin nenä päähän. Hulluja olisivat olleet, jos eivät olisi sua ottaneet :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea :) Vitsi mikä tuuri sulla, itse oon etsinyt pari kuukautta kesätyöpaikkaa, mutta näyttääpi siltä, että nyt pitää kesäksi keksiä jotain muuta..

Martina kirjoitti...

Onnea kesätöistä! Tuttuun paikkaan pääsit, työskentelin nimittäin samassa lafkassa aikoinaan, ja vieläkin sieltä voi bongata muun muassa mun äidin. :)

Christina kirjoitti...

Onnea työpaikasta! Ja vieläpä tuollaisesta mieluisasta, eikä mistään maailman vastenmielisimmästä vessan siivous-jutusta. Oot ollu tosi onnekas, sillä nyt on tosiaan ihan mielettömän hankalaa saada töitä mistään. Hyvä juttu! :)

wildcard kirjoitti...

Hieno juttu, onnea! :) Onko sinulla jotain kosmetiikka-alan koulutusta/muuta erityistä asiantuntemusta jo ennestään, vai tapahtuuko perehdytys paikan päällä? Näin muuten sinut ja ilmeisesti poikakaverisi eilen Forumin Hennesissä, ja damn girl kun olet pitkä! :D Ja nätti ;)

Anni kirjoitti...

Fanitan noita keltaisia korkkareita ihan kympillä oi oi! Noissa punasissa converseissa on kans sitä jotain ;D

emilia kirjoitti...

Voi jumankekka, kuinka paljon korkkareita tuolla seinällä on rivissä! Ja ettäkö tuo iho, kiitos tänne nyt ja heti :)

Onnea työpaikan johdosta!

kullanmuru kirjoitti...

Onpas ihana asu :)

Anonyymi kirjoitti...

hehee lisää näitä kenkä samiksia:) noi on just ihanimmat !

Anonyymi kirjoitti...

mullaki on toi kauluspaita :))

Anonyymi kirjoitti...

Onnea duunipaikasta! Näin sut muuten keskiviikkona siinä Sokoksen kellarikerroksessa, mutta olin semmosessa tilanteessa etten päässyt sanomaan moi.

T. Herttainen joka jo kirjautui ulos bloggerista

RonjaMinea kirjoitti...

Sun blogi on tosi kiva, en oo ennen ntäällä käynyt mutta jostain löysin sattumalta linkin. Kadehdin sun hiuksia! :)

Täytyykin varmaan pistää ylös blogisi että eksyn taas uudestaan :)

Tuuli kirjoitti...

hypeän nuita kenkiä ihan sata lasissa oi miksi oi miksi converseissa 36 on liian iso mulle murrrrr !!